Keskustelu lasten ja nuorten mielenterveydestä jumittaa käsitteiden tasolla, sanoo lapsiasiavaltuutettu – suunnan muuttaminen vaatii konkreettisia tekoja
Tiistaina julkaistavassa lapsiasiavaltuutetun viime vuoden vuosikertomuksessa yhteiskunnallisen keskustelun kuvaillaan olevan jäsentymätöntä ja usein jumiutuvan väittelyyn ongelmien taustoista ja käytettävistä käsitteistä.

Osaston luetuimmat
- Vastapallo Soininvaaralle Kainuusta – ikään kuin osaa Suomesta ei pidettäisi tärkeänä
- Pelottaako asuntolainan nouseva korko? Näin ihmiset varautuvat
- Osmo Soininvaara: Maalaisten tukeminen nostaa veroja erityisen paljon Suomessa
- Suomessa saadaan nyt tottua Washingtologiaan – Blinkenin puheen tähti ei ollutkaan Blinken
- Palkkasotilasryhmä Wagner väittää vanginneensa kimppuunsa hyökänneiden venäläisten komentajan
- Puolustusvoimain lippujuhlan paraatissa Jyväskylässä Horneteja ja ulkomaisia ilma-aluksia
- Onko sinulla taskussa arvokas paperi? 60 000 euron lottopotin voittaja on kateissa ja aikaa on vain juhannukseen