Tuottajat tempaisivat Oulussa tilojen omilla eläinkuvilla
OULU (MT)
Oulun Rotuaarilla nähtiin tiistaina Oikeutta eläimille -järjestön mielenilmaus ”Muistotilaisuus eläintuotannon uhreille”.
Järjestön edustajat esittelivät kuvamateriaaliaan suomalaisilta eläintiloilta vuosilta 2006–2015.
Oulun Kiimingissä luomutilaa emännöivä Aino Keränen päätti järjestää vastamielenilmauksen tuottajien näkökulmasta.
Tuottajat esittelivät omia kuviaan maatiloilta eläinaktivistien jälkeen.
”Emme halua arvostella tai haukkua järjestöä, mutta haluamme kertoa oman näkökulmamme. Teemme työmme hyvin ja olemme siitä ylpeitä. Eläinten hyvinvointi on meille tärkeää”, Keränen sanoi ennen mielenilmausta.
Hän vuokrasi Rotuaarin lavan ja pyysi tuottajia ympäri Suomen osallistumaan. Keränen sai toista tuhatta kuvaa onnellisista eläimistä.
Mukaan tempaukseen hän sai värvättyä Pohjois-Suomen MTK-liiton ja Valion.
Tuottajat haluavat välittää kuluttajille viestin, että suurimmalla osalla eläintiloja eläimiä hoidetaan aidosti rakastaen ja ammattitaitoisesti.
Suvi Niemi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
