Laajalti poutaa
SUOMEEN VAHVISTUU KORKEAPAINEEN selänne. Sää on laajalti poutaista ja osaksi aurinkoista, tosin aamuisin voi olla sumua. Suomen pohjoispuolitse liikkuu matalapaineita ja maan pohjoisosassa tulee ajoittain heikkoja sadekuuroja. Viikonloppuna jokunen sadekuuro voi tulla myös maan itäosassa.
PÄIVÄLÄMPÖTILA ON PÄÄOSIN 15–21 astetta, Pohjois-Lapissa voi olla vähän viileämpää. Yölämpötila on enimmäkseen 5–12 astetta. Maan keski- ja pohjoisosassa voi olla ajoittain hallaa.
JAKSON ENNUSTETTU SADEMÄÄRÄ on maan pohjoisosassa ja paikoin maan itäosassa 1–10 milliä, muualla maassa 0–2 milliä.
SEURAAVAN VIIDEN VUOROKAUDEN aikana sateet jäävät vähäisiksi ja sää on vuodenaikaan nähden melko lämmintä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
