Onko tämä erikoinen suomalainen kala sinulle tuttu? ‒ Hurmaa kosintatanssilla ja rakentaa kodin jälkikasvulle
Kotkan Maretariumissa asustaa ahkera pieni kala, jonka toimia on ilo seurata. Saman kalan voi myös tavata mökkilaiturilta.Kolmipiikki on monille tuntematon kala, vaikka lajia esiintyy runsaana kautta Suomen rannikon. Kyseisestä kalasta tutustumisen arvoisen tekee sen ainutlaatuiset kutupuuhat.
Kesäkuun tullen kolmipiikkikoiras valtaa itselleen reviirin ja kyhää kasvin osista pallomaisen pesän, jota se puolustaa aggressiivisesti, kertoo luonnonvarakeskuksen tutkija Ari Saura.
”Kolmipiikki on ärhäkkä ja häätää pois myös isompia kaloja kuten ahvenia ja jopa haukia”
Liian lähelle tullut uimari voi myös joutua kolmipiikin puraisemaksi. Hampaita pienellä kalalla ei onneksi ole.
Pesänrakennuksessa kolmipiikki on toimelias.
”Kun kutuaika alkaa, kala rakentaa pesäänsä tosi ahkerasti kantamalla suussaan hiekkaa ja kasvinosia”, kuvaa kolmipiikkejä seurannut Maretariumin toimitusjohtaja Sari Saukkonen.
Kun koti on rakennettu jälkikasvua varten, alkaa morsiusehdokkaiden riiaaminen. Kumppanin huokuttelemista varten koiraan kurkku punastuu ja silmät muuttuvat sinisiksi. Koiras alkaa suorittamaan näyttävää kututanssia vilkkain liikkein sekä sivuttain, että pystysuorassa asennossa.
Kolmipiikin kutuasu on kerännyt huomiota myös Maretariumissa.
”Asiakkaat ovat tulleet huolestuneena kassalle sanomaa, että joku on laittanut neontetroja teidän altaaseen. Sitten on jouduttu selittämään, että kyllä kyseessä on ihan suomalainen kolmipiikki”
Tanssillaan Koiras houkuttelee naaraan pesän sisälle. Naaras laskee mätimunat, jotka koiras hedelmöittää. Tämän jälkeen koiras ajaa naaraan ulos ja aloittaa houkutustanssin uudelleen odotellen seuraavaa kumppania. Samassa koiraan pesässä saattaa vierailla useita naaraita.
Poikasten kuoriuduttua ei vanhemman velvollisuudet ole vieläkään täytetty. Koiras jää paimentamaan ja vahtimaan juurisyntynyttä jälkipolveaan.
”Sellaistakin olemme nähneet, että jos koiraan mielestä poikaset ovat lähteneet liian aikaisin pesästä, se on ottanut niitä suuhunsa ja vienyt takaisin pesään”, Kertoo Saukkonen.
Kosintatanssit, kodin rakentaminen ja jälkipolvesta huolen pitäminen ottavat pientä kalaa koville.
”kun piikkikala on hoitanut poikasensa, se on niin nälkiintynyt ja rasittunut, että yleensä kuolee. Syksyisin lisääntymisensä hoitaneita piikkikaloja voi ajautua massoittain rannoille ja silloin ihmetellään, että mihin kalat ovat kuolleet”, Luken Saura selittää.
Kotkan maretariumissa kolmipiikin näkee takuuvarmasti, mutta kala on helppo löytää myös luonnosta. Kesäkuussa kannattaa olla valppaana mökkirannalla, jos tämä sijaitsee meren äärellä. Tarkkasilmäinen voi päästä seuraamaan kolmipiikin ainutlaatuista kututapahtumaa.
”Pesä voi olla laiturin vierustalla, jos paikalta löytyy suojaavaa kasvustoa”, Saura sanoo.
Kolmipiikillä ei ole enää taloudellista merkitystä ihmiselle, mutta aikoinaan kalaa on nuotattu innokkaasti. Kolmipiikki on hyvin rasvainen kala, ja tämän vuoksi siitä sai tehtyä oman aikansa bioöljyä. Kyseistä öljyä käytettiin esimerkiksi maaleissa, veneen kyllästyksessä ja öljylampuissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




