Pääsiäisvalkeat roihuavat huomenna ‒ onko vaarallisempaa polttaa kokkoa pääsiäisenä vai juhannuksena? Tilastot kertovat
Pääsiäiskokkoja poltetaan etenkin Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla sekä Pohjanmaalla pääsiäislauantaina tai sitä seuraavana yönä. Juhannuskokkoja poltetaan juhannusyönä joka puolella Suomea.
Suurin osa kokkojen aiheuttamista maastopaloista on tapahtunut pellolla, ruohikossa tai kaislikossa. Kuva: Paula LiesmäkiJuhannus näyttää olevan pääsiäistä vaarallisempi aika kokkojen polttoon, pelastustoimen tilastot kertovat.
Pääsiäiskokon aiheuttamia maastopaloja on ollut vuosina 2001‒2020 yhteensä 25. Vuosittain niitä on ollut 0‒4.
Juhannuskokko on aiheuttanut samoina vuosina 103 maastopaloa. Vuosittain niitä on ollut 1‒15.
Suurin osa kokkojen aiheuttamista maastopaloista on tapahtunut pellolla, ruohikossa tai kaislikossa.
Tietojen lähteenä on Pronto eli pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustietokanta.
Tietoja haettiin sanoilla pääsiäiskokko ja juhannuskokko pelastuslaitoksen ”selvitys tapahtumien kulusta” -kentästä.
Tilastotieto on suuntaa-antava annetuilla hakusanoilla.
”Maastopalojen lukumäärään suhteutettuna palot molemmilla hakusanoilla näyttävät pieniltä”, suunnittelija Timo Loponen Pelastusopiston TKI-palveluista kommentoi.
Pääsiäiskokkoja poltetaan etenkin Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla sekä Pohjanmaalla pääsiäislauantaina tai sitä seuraavana yönä. Juhannuskokkoja poltetaan juhannusyönä joka puolella Suomea.
Juhannuksen aikaan on viime vuosina ollut usein metsäpalovaroitus voimassa eri puolilla maata. Silloin kokkoa ei saa polttaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



