Sipilä pyytää puolueilta Suomen visiota
Hallitustunnustelija Juha Sipilä (kesk.) odottaa kirjallisia vastauksia vappuaattoon kello 14 mennessä. Tarkentavia keskusteluja käydään viikonlopun ja maanantain aikana.Hallitustunnustelijaksi nimetty eduskunnan puhemies Juha Sipilä (kesk.) on esittänyt eduskuntaryhmille 15 kysymystä, joihin annettavien vastausten perusteella hän päättää hallituspohjan.
Sipilä kysyy muun muassa kantaa Suomen visiosta vuonna 2025, julkisen talouden sopeutustarpeeseen, keinoihin ja aikatauluun, jolla velkaantuminen tulisi katkaista. Sipilä odottaa kirjallisia vastauksia vappuaattoon kello 14 mennessä. Tarkentavia keskusteluja käydään viikonlopun ja maanantain aikana. Kahdenkeskisiin keskusteluihin Sipilän ja kunkin puolueen välillä on varattu tiistai. Hallituspohja ratkaistaan 6. tai 7. toukokuuta. Kysymykset ovat luettavissa täällä.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen sanoi ryhmien tapaamisen jälkeen, että kukin ryhmä päättää itse omien vastaustensa julkaisemisesta.
Sipilä ehdottaa kysymysten lisäksi kahta kirjausta hallitusohjelmaan.
Niistä ensimmäisessä todetaan, että hallitus suhtautuu kielteisesti Suomen vastuiden kasvattamiseen eurokriisin hoidossa. Toisessa todetaan, että hallitus toimii kattavan ja kunnianhimoisen kansainvälisen ilmastosopimuksen aikaansaamiseksi.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoo, että Sipilän esittämät kysymykset ovat hyviä, mutta eivät suinkaan helppoja. Soini toteaa hallituksen edessä olevien asioiden olevan vaikeita. Soini ei tässä vaiheessa halunnut arvioida, onko jokin kysymyksistä sellainen, joka jättää perussuomalaiset hallituksen ulkopuolelle. Sipilä kysyy puolueilta muun muassa eurokriisin hoidosta.
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoo, että SDP:n pysyminen hallitustunnusteluissa mukana riippuu siitä, miten hallitustunnustelija määrittelee tilanteen.
Rinne ei tuoreeltaan määritellyt mitään Sipilän kysymyksistä sellaiseksi, joka olisi SDP:lle vaikea tai kynnyskysymys. Rinteen mielestä Sipilän kysymykset ovat hyvin harkittuja, ja niistä näkyy talouden vaikea tila.
Sipilän kysymykset eduskuntaryhmille:
1. Mitkä ovat mielestänne ”Suomi vuonna 2025” -vision avainsanat? Mitkä ovat strategisen hallitusohjelman 5 - 7 tavoitetta, joilla edetään parhaiten kohti asetettua visiota?
2. Yhdyttekö valtiovarainministeriön 19.3.2015 esittämään tilannekuvaan Suomen taloudellisesta tilasta ja valtiovarainministeriön esittämästä sopeutustarpeesta? Mikä on mielestänne julkisen talouden sopeutustarve ja tarvittavat keinot? Millä aikataululla valtion velkaantuminen tulee mielestänne katkaista?
3. Hyväksyttekö linjauksen, että kokonaisveroaste ei saa nousta? Jos kyllä, niin mitkä ovat konkreettiset muutosehdotuksenne verotukseen tämän reunaehdon mukaisesti?
4. Mitkä ovat konkreettiset keinot uusien työpaikkojen luomiseksi, yrittäjyyden edistämiseksi ja talouden kasvu-uralle saattamiseksi?
5. Oletteko sitoutuneet viemään eläkeuudistuksen päätökseen työmarkkinajärjestöjen esittämällä tavalla? Oletteko sitoutuneet viemään sote-uudistuksen läpi joko kuntayhtymä- tai maakuntapohjaisena? Oletteko sitoutuneet vähentämään kuntien velvoitteita sekä väljentämään kuntia sitovia normeja paikallista päätöksentekoa vahvistamalla? Miten uudistaisitte valtionhallintoa ja aluehallintoa?
6. Mitkä ovat mielestänne Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä kansainvälisen yhteistyön keskeiset linjaukset?
7. Mitkä ovat mielestänne keskeiset Suomen EU- politiikan painopisteet? Hyväksyttekö liitteessä yksi olevan eurokriisin hoitoa koskevan kirjauksen hallitusohjelmaan ja onko ryhmänne sitoutunut hallituksessa päätettävään yhteiseen linjaan, mikäli puolueenne on hallituksessa?
8. Miten parantaisitte perheiden hyvinvointia ja millä keinoilla olette valmiita kaventamaan hyvinvointieroja?
9. Millä keinoilla parantaisitte koulutusta ja osaamista sekä edistäisitte uusien oppimisympäristöjen syntymistä?
10. Oletteko sitoutuneita normien ja byrokratian purkamiseen sekä yhteiskuntaa uudistaviin kokeiluihin? Millä keinoin edistäisitte digitalisaatiota?
11. Miten edistäisitte biotaloutta, kiertotaloutta ja kestävää kehitystä?
12. Hyväksyttekö liitteessä kaksi olevan ilmastopolitiikkaa koskevan kirjauksen hallitusohjelmaan?
13. Onko eduskuntaryhmällänne nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan tai sitä koskevaan lainsäädäntöön konkreettisia muutosvaatimuksia?
14. Oletteko sitoutuneita strategiseen hallitusohjelmaan ja sen edellyttämään hallitustyöskentelyn uudistamiseen?
15. Oletteko valmiita osallistumaan Juha Sipilän kokoamaan enemmistöhallitukseen ja sitoutumaan toimimaan siinä koko vaalikauden? Onko eduskuntaryhmällänne ehdottomia hallitusratkaisuun vaikuttavia kynnyskysymyksiä hallituksen ohjelman tai hallituskokoonpanon osalta?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
