Laaja tuotevalikoima tasaa kysyntävaihtelua
Laajan tuotevalikoiman hallinta on haastavaa, mutta se tasaa yksittäisen markkinan tai asiakkaan kysyntävaihtelujen vaikutuksia, kertoo metsäkonevalmistaja Kesla Oyj:n toimitusjohtaja Jari Nevalainen.
Huolimatta talouden epävarmuustekijöistä Keslalla odotetaan, että tuotteiden kysyntä säilyy tänä vuonna vähintään kohtuullisena.
Nevalaisen mukaan vuoden 2008 syksyn kaltaisen rajun suhdannemuutoksen toisinto ehti jo viime syksynä pelottaa.
”Mutta merkkejä sen toistumisesta ei ole tällä hetkellä ilmassa. Poliitikkojen toimet velkakriisien ratkaisemiseksi ovat vakauttaneet tilannetta ja herättäneet luottamusta. Pankit eivät ole sulkeneet rahoitushanoja.”
Työ- ja elinkeinoministeriö myönsi Keslalle kehittämisavustusta tammikuussa lähes 3,2 miljoonaa euroa. ”Se on sekä rahallisesti että henkisesti hieno juttu, että saimme valtiolta tukea toiminnan kehittämiseen”, sanoo Nevalainen.
Kesla 2015 -kehityshankkeen tavoitteena on tuotteiden ja toimintojen kokonaisvaltainen kehittäminen kasvun ja kansainvälisen kilpailukyvyn turvaamiseksi.
”Vaikka valtion tuki on hieno juttu, se on vain murto-osa koko rahoitustarpeesta lähes 16 miljoonan euron hankkeelle”, toteaa Nevalainen.
Hän uskoo, että rahoitus hankkeelle tulee järjestymään myös matalasuhdanteen aikana. ”Keslalla on vahva tase ja hyvä historia.”
Tilikauden 2011 päättäneen taseen loppusumma oli hieman yli 29 miljoonaa euroa. Liikevoittoa konserni teki lähes 2,9 miljoonaa euroa liikevaihdon ollessa noin 44 miljoonaa euroa.
Keslalla ja sen tytäryhtiöllä MFG Componentsilla on yhteensä 280 työntekijää Joensuussa, Kesälahdella, Ilomantsissa ja Tohmajärvellä. Tälle vuodelle on jo sovittu mahdollisia lomautuksia.
Keslalla viennin osuus on yli puolet myynnistä. Vuoden 2011 merkittävin markkinointipäätös oli tytäryhtiön perustaminen Saksaan.
”Saksa on yksi Euroopan tärkeimpiä metsämaita ja yksi suurimmista markkinoista metsäkone- ja laitemyynnillä mitattuna. Kilpailu on tiukkaa, mutta haluamme olla siellä läsnä”, kertoo Nevalainen.
Pohjoismaiden ja Saksan lisäksi Keski- ja Itä-Eurooppa sekä Baltia ja Venäjä ovat yhä kiinnostavia markkina-alueita, jotka nähdään kasvualueina Keslalle.
SARI PENTTINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
