
Peltosirkku pahassa pulassa torjunta-aineiden ja hyönteiskadon takia – pesimäkannasta kadonnut 99 prosenttia
Bird Life neuvoo, miten peltosirkkua voi auttaa maataloudessa.
Viljelijät ja muut maanomistajat voivat auttaa peltosirkkua monin tavoin. Kuvassa rengastetaan peltosirkkua. Kuva: Kari Salonen
Suomessa peltosirkkuja on eniten Pohjanmaalla sekä Varsinais-Suomessa ja Kymenlaaksossa. Kuva: Tuomas SeimolaMaaseudulla ennen runsaslukuisena lauleskelleesta peltosirkusta on tullut Suomen nopeimmin vähentynyt pesimälintu. Kolmessa vuosikymmenessä pesimäkannasta on kadonnut peräti 99 prosenttia.
Suomessa peltosirkun poikastuotto vaikuttaa riittämättömältä ylläpitämään elinvoimaista kantaa. Taustalla arvioidaan olevan maatalouden muutokset sekä kasvinsuojeluaineiden, etenkin neonikotinoidien käyttö Suomessa ja muualla lajin pesimäalueilla.
Emot ruokkivat poikasiaan enimmäkseen hyönteisillä, mutta syövät itse pääasiassa paljaalta maalta löytämiään siemeniä.
"Hyönteisten vähenemiseen vaikuttavia syitä voivat Suomessa olla esimerkiksi monimuotoisuutta tukevien elinympäristöjen kuten kesantojen ja pientareiden määrän väheneminen ja laajakirjoisten torjunta-aineiden käyttö. Jos hyönteiset katoavat, ei peltosirkulle jää paljon elinmahdollisuuksia”, kertoo lintujärjestö Bird Lifen Vuoden lintu -hankkeen vetäjä Tuomas Seimola tiedotteessa.
Tänä vuonna hankkeessa kartoitetaan peltosirkun esiintymisalueita. Lisäksi jaetaan tietoa, miten laji voitaisiin huomioida paremmin maataloudessa.
Viljelijät ja maanomistajat voivat suojella peltosirkkua monin tavoin.
Bird Lifen mukaan pitkäaikaisten peltoaukeiden keskellä sijaitsevat kesannot kannattaa säilyttää. Viljelystä poistetut lohkot kannattaa jättää jatkossakin viljelyn ulkopuolelle välttäen kuitenkin niiden metsittymistä.
Ojien pientareita voi leventää suojakaistoilla, ja pienipiirteiset maisemaelementit, kuten valtaojien ja jokivarsien puut ja pensaat sekä saarekkeet, kannattaa säilyttää.
Tienpenkkojen ja ojanvarsien perkaamisesta pitäisi pidättäytyä pesimäkauden aikana ja haitallisimpien kasvinsuojeluaineiden käyttöä vähentää.
Bird Lifen mukaan yllä mainitut toimenpiteet hyödyttävät laajaa joukkoa muitakin peltolintuja.
Suomessa peltosirkkuja on eniten Pohjanmaalla sekä Varsinais-Suomessa ja Kymenlaaksossa. Suuresta osasta Sisä-Suomea surumielinen visertäjä on hävinnyt.
Peltosirkun elinympäristö on kaiketi muuttunut myös talvehtimisalueilla Länsi-Afrikassa.
”Vastoin usein esitettyä, lajin taantuman pääsyynä ei voi pitää peltosirkun metsästystä Ranskassa, sillä suomalaiset linnut eivät juuri muuta Ranskan pyyntialueiden kautta”, kertoo toinen Vuoden lintu -hankkeen vetäjistä, pitkään peltosirkkuja tutkinut Markus Piha.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
