Timo Soini innostui ”Obaman rukousaamiaisesta”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini avaa MT:n vieraskolumnissa kokemuksiaan kolmipäiväiseltä Yhdysvaltain-vierailulta. Kokemus oli Soinin mukaan vapauttava ja innostava. Suomessakin pitäisi ehkä puhua enemmän sisäisistä tunnoista, hän ehdottaa.
Eduskuskunnan täysistunto. Oppositiojohtajien ja pääministeri Jyrki Kataisen välinen debatti otettiin käyttöön. Vuorossa Timo Soini (ps). politiikka politiikka Kuva: Kari SalonenSoini kertoo tavanneensa valtavan määrän kiinnostavia ihmisiä matkallaan. Yhdysvaltain kongressin järjestämässä tapahtumassa kutsuvieraat keskustelevat ja rukoilevat yhdessä.
”Washingtonissa minulla oli mahdollisuus kolmen päivän ajan puhua ja keskustella mitä mielenkiintoisimpien ihmisten kanssa kaikkialta maailmasta ja kaikesta mahdollisesta.”
”Suomessa on usein vaikea käsittää saati ymmärtää tämän tilaisuuden merkitystä. Lähes 3000 osallistujaa liki 140 maasta antaa valtavan määrän mahdollisuuksia oppia, saada kontakteja ja tuoda esiin Suomea ja omia ajatuksiaan. Sain kokea vieraanvaraisuutta aitoamerikkalaiseen tyyliin. Oli todella vapauttavaa olla mukana jossakin suuressa olematta itse missään muussa roolissa kuin kutsuvieraana.”
Soinin mielestä Suomessakin pitäisi puhua sisäisistä tunteista, uskosta ja uskonnosta.
”Ehkä pitäisi. Jokainen saa uskoa tai olla uskomatta. Valita polkunsa ja tulla valituksi. On mielestäni luonnotonta, että tätä aihepiiriä kartetaan kuin ruttoa, jotta ei tule sanomista...”
Lopuksi Soini kehottaa ottamaan kutsut vastaan.
”Meidän ihmisten kannattaa ottaa kutsut vastaan. Mennään kylään, kun kutsutaan. Naapuriin, syntymäpäiville, myyjäisiin, hirviporukoihin, seurakuntiin, mies- ja naisporukoihin, konsertteihin, tupailtoihin... ihmisen ei ole hyvä olla yksinäinen, vaikka joskus yksin onkin.
Joskus täytyy mennä kauaksi nähdäkseen lähelle. Minulle matka teki hyvää. Asettuivat asiat taas omiin suhteisiinsa ja uomiinsa. Täällä kotona odottivat tutut asiat ja ongelmat. Niitä on hieman helpompi käsittää, kestää ja ymmärtää, kun tietää, että samanlaista päivittäistä kilvoittelua se on joka paikassa.
Jos vielä joskus kutsun saan, menen uudestaan. Oppimaan ja iloitsemaan elämästä. Oli mukava herätä tähän aamuun ja olla hengissä. Vaikeaa on tänäänkin ennen kuin ilta koittaa. Sieltä se yö vastaan taas tulee meille kaikille. Ja pimeyden jälkeen valkeus.”
Timo Soinin kolumni kokonaisuudessaan:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

