Ajokortin hinta karannut käsistä
Ajokortin hinta on karannut käsistä. Autoliitto on arvostellut etenkin opetusluvan kallistumista. Nyt myös Autokoululiitto vaatii toimia ajokortin hinnan alentamiseksi.Ajokortin kallistuminen on vähentänyt nuorten kiinnostusta ajokortin hankintaan. Tämän vuoden alussa toteutettu ajokorttiuudistus moninkertaisti myös opetusluvalla tapahtuvan ajokortin hankinnan.
Suomen Autokoululiiton mukaan merkittävä osa ajokortin kustannuksista maksetaan valtiolle. Liitto toivoo valtion siksi näyttävän esimerkkiä hintakeskustelussa.
Ajokortin hinta on puhututtanut Suomessa läpi syksyn. Keskustelu kiteytyi eduskunnan juuri hyväksymään lakimuutokseen, jossa tuoretta lakia muutettiin vedoten ajokortin korkeaan hintaan.
Autokoululiitto katsoo, että ajokortin hintakeskustelun pitäisi keskittyä kokonaisuuteen.
”Keskustelussa on oltu lähinnä leikkaamassa autokouluille tulevaa osuutta. Toivomme, että ahtaalle ajettujen autokoulujen lisäksi valtiokin osallistuisi talkoisiin”, Autokoululiiton puheenjohtaja Jarmo Jokilampi sanoo.
Autokoululiitto esittää, että ajokortin kokonaiskustannuksia voitaisiin laskea muun muassa poistamalla ajo-opetuksen arvonlisävero sekä mahdollistamalla ajo-opetuksen kotitalousvähennys.
”Ajokortin hankkimiseen tähtäävä opetus on ainoa lakisääteinen koulutus Suomessa, josta joutuu maksamaan arvonlisäveron. Sen poistaminen laskisi ajokortin kustannuksia”, Jokilampi toteaa.
”Jo pelkästään näillä toimenpiteillä ajokortista perheille koituvaa kustannusta saataisiin laskettua jopa tuhat euroa”, Jokilampi laskee.
Lisäksi ajokortin kokonaishintaa olisi mahdollista laskea karsimalla ajo-opetukseen liittyviä tarpeettomia rajoituksia. Autokoululiitto esittää muun muassa simulaattoriopetuksen määrän lisäämistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

