
Lauha ja epävakainen sää jatkuu myös ensi viikolla
Muutosta säähän ei ole näköpiirissä, vaan lounaiset virtaukset jatkuvat myös ensi viikolla. Pilvisyys pysyttelee varsin runsaana ja vesi- tai tihkusateita tulee monin paikoin. Lapissa sateiden olomuoto vaihtelee, mutta talvea ei ole Lappiin odotettavissa.
Tienpinnoilla voi viikonloppuna esiintyä satunnaista liukkautta. Mutta enimmäkseen öisinkin lämpötila pysyttelee reilusti nollan yläpuolella. Kuva: Sanne KatainenPerjantai on koko maassa varsin sateinen. Iltaa kohden sateet siirtyvät hiljalleen kohti itää. Lapissa sade tulee osin lumena, mutta lumikertymiä ei ole odotettavissa. Lauantaina sateet ovat vähäisiä, paikoin tulee tihkusateita ja satunnaisesti pilvipeitekin voi vähän rakoilla. Sunnuntaina seuraava sadealue leviää jo lounaasta.
Lämpötila vaihtelee +2 ja +10 välillä ja Pohjois-Lapissa nollan vaiheilla. Yöllä pilvipeitteen rakoillessa lämpötila voi laskea lievästi pakkasen puolelle ja tienpinnoilla voi esiintyä satunnaista liukkautta. Mutta enimmäkseen öisinkin lämpötila pysyttelee reilusti nollan yläpuolella.
Ensi viikolla maahamme virtaa edelleen lämpimämpää ilmaa ja lämpötila kohoaa maan etelä- ja keskiosassa +10 asteeseen.
Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi
Siirry tästä MT:n sääpalveluun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

