Yle: Turkistarhaaja kieltäytyi lintuinfluenssan tarkastuksista – näytteet kerättäneen poliisin avustuksella
Yksi turkistarhaaja Pohjanmaalla niskuroi viranomaisten tarkastuksia vastaan.Yhdelle pohjalaiselle turkistarhalle ei ole päästy suorittamaan lintuinfluenssavirustarkastuksia, koska tarhaa on kieltänyt näytteiden ottamisen, kertoo Yle.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ympäristöterveydenhuoltoyksikön päällikkö Matti Nybergin mukaan tarhaajan ei tarvitse päästää eläinlääkäriä tarhalleen.
Näytteet on todennäköisesti kerättävä poliisin avustuksella, sillä niiden kerääminen on ympäristöterveydenhuollon velvollisuus.
Suomen noin 400 turkistarhasta yli 350 on jo tutkittu lintuinfluenssan varalta. Jäämiä viruksesta on löytynyt 70 tarhalta. Nämä tarhat saneerataan, eli joitakin siitoseläimiä lukuunottamatta kaikki eläimet lopetetaan.
Osa tarkastuksista jää tammikuun puolelle. Tarkastuksista on kieltäytynyt vain yksi tarha, kertoo Yle.
Tarha on kooltaan pieni ja kieltäytymisen motiivina arvellaan olevan kiusanteko.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




