Eurooppanuorten puheenjohtaja syyttää: Palvilihakohusta puuttuu pohja
Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen vastaa: Perusteet kohulle olemassa.
Haminalainen Takaladon liha ja kala palvaa lihaa perinteisellä tavalla kaksi kertaa viikossa. Yrittäjä ja kauppias Mika Nopanen lisää puita savusaunaan. Kuva: Sanne KatainenEurooppanuorten puheenjohtaja Tuomas Tikkanen leimasi lauantaina julkaisemassaan blogitekstissä perinteisen saunapalvin kieltämisen uutisointia populismiksi. Hänen mukaansa EU ei ole viemässä saunapalvia suomalaisten suusta.
Tikkanen syyttää asiasta uutisoinutta "valtamediaa" siitä, että ne olisivat väittäneet EU-direktiivin kieltävän kaikki suomessa myytävät saunapalvit. Hän muistuttaa, että suomalaiset syövät perinteistä saunapalvia keskimäärin vain 300 grammaa vuodessa.
Tikkasen syytös ei kuitenkaan Maaseudun Tulevaisuuden kohdalla pidä paikkaansa. Perjantaina julkaistussa uutisessa todettiin, että poikkeuslupa tarvittaisiin ainoastaan "kaikkein perinteisimmällä tavalla savusaunassa palvatulle lihalle".
Sen sijaan teollisessa mittakaavassa savustettua palvilihaa rajoitukset eivät kieltäisi, uutisessa todetaan.
Tikkanen myös viittasi perinteisen palvikinkun valmistamisen olevan "harrastus" noin sadalle suomalaisyritykselle.
Tikkasen syyttävä sormi osoittaa erityisesti Lihakeskusliittoon, jota hän syyttää virheellisten väitteiden levittämisestä.
"Liiton lobbarit ovat täysin jättäneet tiedotteessaan kertomatta sen, että EU tarjoaa perinnetoiminnalle lupaa jatkaa, jos Suomen virkamiehet tätä lupaa hakevat. Kyky lähdekritiikkiin puuttuu täysin – ehkä myös halu", Tikkanen lataa.
Iltalehden viikonloppuna haastattelema maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen kumosi Tikkasen väitteet perättömästä kohusta: "Poikkeuslupa on katkolla. Juttu on, että poikkeusta haetaan maan sisäisiä markkinoita ajatellen".
Lue lisää:
Savusaunassa palvattu liha kielletään syksyllä - Suomi nihkeä hakemaan poikkeusta EU:sta
IL: Tiilikainen rauhoittelee palvilihakohua –Suomi hakee poikkeuslupaa
Palvaajayrittäjä: "Jos saunapalvi kielletään Suomi 100 -vuotta kampanjan aikana, niin morjens"
Kommentti: Kuka auttaisi pieniä palvaajayrittäjiä?
MTK aikoo puolustaa saunapalvilihaa
Lukijoilta palauteryöppy palvauskiellolle: "Voi tätä byrokratiaa, pah!"
Kauppias Kaulanen suivaantui saunapalvauskiellosta: "Älyttömin tekosyy, minkä olen kuullut"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
