Luulin, etten tarvitse elämääni koronakirjoja, mutta kuinka väärässä olinkaan

Anna-Stina Nykäsen Yksin kotona -teos on koskettava kokoelma taidokkaasti laadittuja kolumneja.
Sanne Katainen ja Into
Toimittaja Anna-Stina Nykänen lukee itse teoksensa äänikirjaversion.

Nyt kannattaa pitää yöpöydästään kaksin käsin kiinni, sillä kustantamot pommittavat meitä koronakirjoilla sellaisella voimalla, että odotettavissa on huojuvia kirjapinoja ja pandemian kyllästämiä lukulistoja. Kirjojen avulla pääsemme tutustumaan virukseen, joka mullisti maailman sekä kuuntelemaan sydänääniä korona-aikana. Tuoreissa kirjoissa ollaan kaikki kotona ja sukelletaanpa kansien välissä jopa koronahelvetin keskelle. Uskaliaimmat kääntävät jo katseensa tulevaan ja pohtivat mitä koronapandemian jälkeen sekä millainen on maailma koronan jälkeen. Luultavasti muutama koronakirja pääsi lipsahtamaa käsisaippuan liukastamien käsieni välistä, mutta ydinajatus lienee selvä: viime vuonna opettelimme elämään uutta korona-arkea, tänä vuonna pääsemme lukemaan siitä.

Olin aivan varma, etten tarvitse elämääni yhtäkään koronakirjaa. Viime vuosi ei tarjonnut parastaan, joten miksi ihmeessä haluaisin palata lukuhetkissäni tiukentuvien rajoitusten ja kasvomaskikeskusteluiden keskelle, etenkään kun kaikki tämä on vielä kipeän todellisesti osa arkipäivääni. Jos joskus, niin juuri nyt kaipaan lukemiltani kirjoilta vaaleanpunaista hattaraa ja täydellistä todellisuuspakoa. Tai ainakin jotain toista maailmaa piinaavaa epidemiaa – ihan vain vaihtelun vuoksi.

Jälleen kerran jouduin kuitenkin toteamaan, että olin väärässä. Vaikka en todellakaan aio rakentaa viruksenkestävää suojamuuria koronakirjoista, yksi aihetta käsittelevä opus oli ehdottoman tervetullut elämääni. Anna-Stina Nykänen kirjoitti viime vuonna Helsingin Sanomiin kunnioitettavan nivaskan korona-aiheisia kolumneja. Niissä ruodittiin niin tyhjentyneet vessapaperihyllyt kuin iäkkään äidin koronaturvalliset syntymäpäiväjuhlat. Yksin kotona -kirjaan on koottu näitä tekstejä sekä niiden kirvoittamia palautteita yksien kansien väliin. Mikä parasta, Nykänen on itse lukenut teoksen äänikirjaversion.

Toimittajat kokivat viime keväänä nopeasti omat ammatilliset haasteensa pandemian keskellä. Kansa janosi tietoa koronasta, mutta varsin nopeasti tuoreet ja kiinnostavat kulmat oli kaluttu läpi. Tyhjien vessapaperihyllyjen kustannuksella kujeilu alkoi väsyttää puolessa päivässä eikä asiantuntijoilta herunut enää yhtään uutta tiedonmurenaa, koska niitä ei yksinkertaisesti ollut pussin pohjalla jäljellä. Pandemia luikerteli mukaan aivan tavallisiinkin henkilöhaastatteluihin, koska aivan, viime keväänä kenellekään ei kuulunut mitään muuta kuin koronaa.

Olen jo vuosia pitänyt Nykäsen kirjoitustyylistä, mutta vasta useamman tekstin nautiskeleminen putkeen sai minut todella heräämään hänen lahjansa ääressä. Nykäsellä on taito poimia pieni arkinen asia (kuten se kulunut vessapaperihamstraus), pyöritellä omista havainnoistaan pieni pallo, jonka ympärille hän kasaa suurempia oivalluksia ja asiantuntijoiden pohdintoja. Tekstin lopussa lukija tajuaa, ettei ole vain lukenut arkisista vessapaperirullista vaan hänelle on ojennettu pieni ajatus siitä, millaista on olla ihminen.

Yksin kotona -äänikirja sai minut nauramaan. Se sai minut muistamaan monet hetket, jotka kevättä seurannut kesä, syksy ja talvi olivat ehtineet jo painaa unholaan. Välillä huomasin myös pyyhkiväni silmäkulmiani, vaikka kasvojen koskettelu on kai edelleen pannassa. Sitähän elämä on, välillä naurua ja välillä itkua.

Tekstikokoelma kannattaa muuten ehdottomasti nautiskella äänikirjamuodossa, sillä Nykänen on omille teksteilleen ehdottomasti huippuhyvä lukija. Ja vaikka koronaelämä painaisi, ei kannata liiaksi pelätä tähän teokseen tarttumista. Jos jotain, niin ainakin se muistuttaa siitä, että kaiken tämän koronan alla ja ympärillä on kaikkea muutakin huomioimisen arvoista.

Ps. On hämmentävää, kuinka monta kertaa ihminen pystyy typottamaan kirjan nimen. Toivottavasti lopulliseen tekstiin ei jäänyt yhtään mainintaa Yksin korona -kirjasta.