Asiantuntijalta: Uusiutuvan energian ja sähköistymisen edistäminen ovat geopoliittisia tekoja

Kuva: Marita Waenerberg, Timo Villanen, koonnut: Elias Piilola

Siirtymä fossiilisesta energiasta vähähiilisiin ja sähköistyviin energiajärjestelmiin muuttaa valtioiden välisiä suhteita ja geopoliittista asetelmaa. Öljyn aikakaudella on voitu puhua fossiilienergian geopolitiikasta, mutta sen rinnalle on noussut uusiutuvan energian geopoliittinen ulottuvuus.

Nämä kaksi ulottuvuutta eroavat ominaisuuksiltaan ja jälkimmäinen synnyttää uudenlaista geopoliittista kamppailua.

Energiasiirtymän kyseenalaistajia löytyy kaikkialta, mutta pitkän aikavälin skenaariot osoittavat kehityksen kohti vähähiilisyyttä olevan väistämätöntä.

Valtiot voivat omilla valinnoillaan vaikuttaa, ovatko ne vähähiilisen tulevaisuuden voittajia vai häviäjiä. Menestys edellyttää määrätietoista uusiutuvan energian lisäämistä ja arvoketjuriskien tunnistamista.

Markkinat hoitavat osansa, mutta eivät valitse geopoliittisia voittajia. Siksi teollisuus- ja ilmastopolitiikka on kytkettävä geopolitiikan kehitykseen. Häviäjien joukkoon ajautuvat todennäköisimmin ne, jotka takertuvat fossiilisiin ja hidastelevat sähköistymisessä.

Kiinan hallitsema asema uusiutuvan energian ja kriittisten mineraalien arvoketjuissa antaa sille mahdollisuuden vaikuttaa riippuvuussuhteisiin ja ulottaa vaikutusvaltansa energiapolitiikan ulkopuolelle. Yhdysvaltojen fossiilipainotteinen politiikka ja arvopohjan kehitys eriyttävät sitä EU:sta.

EU puolestaan edistää politiikkatoimillaan uusiutuvia investointeja ja irtautumista Venäjän fossiilienergiasta. Venäjä ei näytä kykenevän irrottautumaan fossiilitalouden rakenteista, jotka ylläpitävät sen hallintomallia.

Suomelle Itämeren alue ja Pohjoismaat muodostavat keskeisen viiteryhmän uusiutuvan energian geopolitiikassa, eikä riippuvuutta Atlantin takaisesta fossiilienergiasta soisi ainakaan kasvatettavan. Nämä kehityskulut korostavat tasapainoa omavaraisuuden ja riippuvuuksien välillä.

Sota Ukrainassa ja Hormuzinsalmen sulkeutuminen ovat vaikuttaneet viivytyksettä energiamarkkinoihin ja nostaneet fossiilienergian hintaa. Valtiot, jotka ovat olleet pidemmällä uusiutuvan energian käyttöönotossa ja sähköistymisessä, ovat kärsineet häiriöistä vähemmän.

Ukrainassa sota on kiihdyttänyt siirtymää kohti uusiutuvaa energiaa – ei ilmaston vuoksi, vaan selviytymisstrategiana energiaturvallisuuden takaamiseksi. Uusiutuva energia vähentää altistumista geopoliittiselle turbulenssille.

Näissä olosuhteissa Suomella on hyvät mahdollisuudet rakentaa energiajärjestelmä, joka vahvistaa sekä energiaturvallisuutta että geopoliittista asemaa. Maanpuolustustahtoa ja -kykyä ei ole siirtymässä järkevää heikentää. Siihen kytkeytyvät myös kansalaisten hyväksyntä, alueellinen oikeudenmukaisuus, järkevä maankäyttö sekä luonnon monimuotoisuuden turvaaminen, joiden sivuuttaminen olisi lyhytnäköistä.

Suomea ei pidä rakentaa pelkäksi puhtaan sähkön lähteeksi datakeskuksille tai raakavedyn tuottajaksi Euroopalle, vaan energiajalosteiden avulla on pyrittävä kasvattamaan geotaloudellista voimaa ja houkuttelevuutta. Yhteensovitettavaa siis riittää niin ulko- ja turvallisuus-, ilmasto-, energia- sekä teollisuuspolitiikassa. Ilman vahvaa valtiollista ohjausta eri politiikkasektoreiden siiloutumista on vaikea purkaa.

Mahdollisuuksia on runsaasti.

Esimerkiksi bioperäisestä hiilidioksidista ja vihreästä vedystä tuotettavat lento- ja meriliikenteen sähköpolttoaineet ovat lupaava kehityssuunta. Suomen merkittävä bioperäisen hiilidioksidin tuotanto voisi mahdollistaa aseman sähköpolttoaineiden viejänä ja samalla vauhdittaa vetytalouden kehitystä. Tämä vahvistaisi pitkällä aikavälillä Suomen geotaloudellista ja geopoliittista asemaa.

Kotimaisen bioenergian eri muotojen hyödyntäminen on parempi vaihtoehto kuin fossiilienergian tuonti.

Pullonkauloja kuitenkin riittää ja niiden ratkaiseminen edellyttää määrätietoista politiikkaa sekä geopoliittisen ulottuvuuden tunnistamista.

Riippumatta hiilineutraaliustavoitteen aikataulusta sen geopoliittiset vaikutukset on syytä tiedostaa. Nopea ja huonosti yhteensovitettu siirtymä voi haastaa huoltovarmuutta, jos korvaavat ratkaisut eivät ole riittäviä, kun taas liian hidas eteneminen pidentää riippuvuutta fossiilisesta energiasta. Kunnianhimoiset tavoitteet voivat vauhdittaa muutosta, vaikka niiden saavuttaminen olisi haastavaa.

Suomi on joka tapauksessa paremmin varautunut tuleviin geopoliittisiin kriiseihin, jos se etenee päättäväisesti kohti vähähiilistä tulevaisuutta.

Olli-Matti Mikkola

erikoistutkija, FT, Repower-hanke

Luonnonvarakeskus