Motin mitalla päähän – kritiikissä on kehityksen siemen

Antti Pylkkänen arvioi blogissaan, että MOT-ohjelma voi tehdä raviurheilulle jopa palveluksen. Kuva: Antti Savolainen

Yle Areenasta jo löytyvä ja Yle1 -kanavalla maanantaina kello 20 nähtävä MOT:n jakso Loppuun pelatut ravihevoset on kuohuttanut lajiharrastajia jo etukäteen.

Saattaa olla, että MOT tekee raflaavasti nimetyllä ja ajatuksia herättävällä jaksollaan ”Loppuun pelatut ravihevoset” lajille turpiinvedon sijaan, tai ainakin sen ohella, palveluksen. Kehitys kulkee kriisien kautta, ja tässä alalle avautuu paikka ryhtiliikkeeseen. Tiedossa olevia ja ohjelmassa esiin tuotavia epäkohtia voidaan panna niin kentän kuin keskusjärjestön voimin kuntoon.

Vaikeudet eivät katoa vaikenemalla. Päinvastoin, ne iskevät ennen pitkää entistä rankemmin vasten kasvoja, kuten nyt on käynyt. MOT-ohjelman keskiössä oleva Kati Tuomolan tutkimus hevosten suuvaurioista valmistui yli kaksi vuotta sitten, mutta yleinen suhtautuminen siihen oli toiminnan sijaan jahkailu. Suomen Hippos ei ole saanut aloitettua aiheen tiimoilta jatkotutkimusta.

Olemme viimeisellä rannalla räikeimpien epäkohtien korjaamisen suhteen. Niitä tullaan osoittelemaan muun yhteiskunnan toimesta vastaisuudessa entistä tarmokkaammin, varsinkin kun kilpailu rahoituksesta tiukkenee. Täydellisyyttä ei olekaan, mutta pyrkimys parempaan riittää. Ja nöyryys sekä halu tarttua toimeen havaittujen ongelmien edessä. Raveissa moni eläinsuojelullinen seikka onkin korjaantanut, ja suunta on koko ajan oikea.

Suomen Hippos on varautunut MOT:n synnyttämiin (hyöky)aaltoihin tiedotteilla ja ongelmiin pureutuvilla suunnitelmilla. Hyvä, mutta ne suunnitelmat pitää saattaa viivyttelemättä myös täytäntöön.

Suomen Hippoksen viestinnälle vinkkinä, että se ainoa oikea paikka tiedotteille ja puheenjohtajan kehitysteeseille ei ole järjestön oma kotisivu tai lajimedia. Tiedotuksen pitää kuulua raikuvasti myös ulospäin. Siellä vasta onkin niitä korvia, jotka kaipaavat viestiä muutoksesta ja lajin reagointikyvystä.

Myös kentällä varaudutaan MOT:n maanantaiseen jaksoon. Laji-ihmiset levittävät somessa tunnisteella hyvinvoivaravihevonen kuvia ja päivityksiä heidän moitteetta hoidetuista hevosistaan. Suurin osa ravureista onkin omistajiensa, hoitajiensa ja valmentajiensa silmäteriä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö siihen nurjemmin pidettyyn hevososaan saisi puuttua. Myös se – ja varsinkin se – osa ansaitsee huomionsa.

Edellisen vastapainoksi somessa leviää raviharrastajien kriittikkiä siitä, että #hyvinvoivaravihevonen -kampanja häivyttää itse ongelmaa, eli esimerkiksi MOT:n esittämiä suualueen vaurioita ja räikeitä ajotaparikkeitä, alleen. Ei se sitä tee. Hyvinvoiva ravihevonen on monessa tallissa vallitseva totuus, ja myös se ansaitsee tulla kerrotuksi. Kun polemiikki MOT:n ravijakson tiimoilta alkaa, on harhaisia käsityksiä ja ennakkoluuloja syytä ampua joukolla alas. Mustasta ei kuitenkaan kannata alkaa selittää valkoista, vaan tosiasiat tulee tunnustaa.

Urheilukatsausten kimaroihin poimitaan ottelujen maalit ja mittelyjen loppusuorat. Raviurheilun maalikoosteita (silloin harvoin kun pääsemme Urheiluruutuun tai muualle) ovat kirikamppailut. Vaikka lähdössä olisi mojova palkinto ja voitto olisi ulottuvilla, ei sitä kohti tule kurkottaa käskemistä kaihtamatta. Maalisuora on usein se ainoa osa siitä valtavasta ravien kokonaisuudesta, minkä suuri yleisö näkee. Jos tämä jalka pettää, koko hevosen hyvinvoinnista viestittävä rakennelma horjuu.

Raviväki on epäileväinen valtamedian edessä, koska lajimme saama julkisuus on harvoin myönteistä. Me olemme lähtökohtaisesti siinä asetelmassa altavastaajia. Miksi näin on, se ansaitsisi pidemmän pohdinnan. Asetelman vuoksi on ymmärrettävää, että MOT:n ravijaksoon suhtaudutaan jo ennakkoon nyt nähdyllä tunteella.

Puhe raviurheilun oikeutuksesta tulee yltymään. Kaikkia emme voi puolellemme voittaa, eikä se ole tarkoituskaan. Vastavoimia tulee aina olemaan, mutta se on lajin olemassaoloa kyseenalaistavien syytä muistaa, että ilman raveja meillä luultavasti olisi kaksi hevosrotua vähemmän. Laji antaa sijan juuri siihen tarkoitukseen jalostetuille lämminverisille ja pelloilta radoille siirtyneille suomenhevosille. Oli raveista mitä mieltä tahansa, eikö hevosen elämä kaikkine vaatimuksineen ja rasituksineen ole kuitenkin lähtökohtaisesti arvokas? Ilman raviurheilua moni varsa jäisi syntymättä ja monen hevosen elämä elämättä.

Mitä kirkkaampi lajin julkisuuskuva on, sitä enemmän sillä on elintilaa. Raveissa myönteinen julkisuuskuva syntyy terveestä, vapaa-ajallaan mahdollisimman lajille ominaista elämää viettävästä, huolella hoidetusta, kunnioittaen kohdellusta ja kykyjensä mukaan kilpailevasta kumppanistamme hevosesta. Eläimestä, joka on luotu liikkumaan ja joka on kesytetty ihmisen rinnallakulkijaksi vuosituhansia sitten.

Ihmiset ovat kilpailleet siitä, kenellä on nopein hevonen, jo ammoin. Eläimen ja ihmisen yhteistyössä ja yhteiselossa on alkukantaista voimaa. Se voi olla monen lajiin vielä vihkiytymättömänkin mielestä puoleensavetävää, varsinkin tässä teknologian ja digitalisaation dominoimassa ajassa.

Jk. Loppuun pelatut ravihevoset -jaksossa eivät pääse kertomaan kantojaan ravurien hoitajat tai omistajat saati hevosille hyvinvointipalveluja tarjoavat. Näkökulma on mottilaiseen tyyliin kriittinen, mutta ei kuitenkaan yksisilmäinen tai yliampuvan skandaalihakuinen. Muutamia tarpeettomilta tuntuvia tehokeinoja ja ontuvia tulokulmia lukuunottamatta, jakso on faktapohjainen, eikä se mässäile epäkohdilla. Toki aihepiiri on puristettu piukan putken kautta ohjelman muotoon, mutta se kuuluu formaatin luonteeseen. Monet aihepiirit ovat joutuneet MOT:n käsittelyssä tiukempaankin mankeliin.

Kirjoittaja Antti Pylkkänen on media-alan yrittäjä, toimittaja ja raviurheilun ystävä