Erä

Eräluvat-sovellus on julkaistu – nyt sillä voi hankkia kalastusluvan ja maksaa kalastonhoitomaksun

Sovelluksen julkaisu viivästyi parilla kuukaudella suunnitellusta aikataulusta.
Jarno Mela
Uudella sovelluksella kalastajat voivat hankkia sekä vapalupia että pyydyslupia Metsähallituksen kohteille.

Metsähallitus on julkaissut Eräluvat-sovelluksen, jolla voi ostaa kalastuslupia ja maksaa valtion kalastonhoitomaksun.

Sovelluksen julkaisu viivästyi parilla kuukaudella suunnitellusta aikataulusta, sillä alkujaan sovellus piti julkaista jo huhtikuussa. Metsähallitus on kertonut viivästymisen syyksi teknologiayhtiöiden Applen ja Googlen koronaviruksen myötä kohtaamaan poikkeuksellisen tilanteen.

Eräluvat-sovellus on ladattavissa iOS- ja Android-järjestelmiä käyttäviin puhelimiin ja tabletteihin.

Uudella sovelluksella kalastajat voivat hankkia sekä vapalupia että pyydyslupia Metsähallituksen kohteille. Lisäksi he voivat maksaa sovelluksessa valtion kalastonhoitomaksun. Sovelluksessa luvat myös säilyvät tallessa, ja ne voidaan tarvittaessa esittää kalastuksenvalvojalle.

Metsähallitus kertoo, että se aikoo lisätä Eräluvat-sovellukseen muita lupia myöhemmin.

Lue lisää:

Oletko hankkinut Metsähallitukselta luvat soittamalla? Enää ensi vuonna se ei onnistu, koska kännykkälupien aikakausi päättyy pian

Tiedätkö, mikä paikkakunta on nyt Suomen kalastuspääkaupunki? Siellä sijaitsee muun muassa maamme suurin lohijoki

Kalastonhoitomaksujen kova vauhti jatkuu toukokuussa – lue tästä, mitä lupia sinä tarvitset kalastukseen

Lue lisää

Käpysavotta sai tuhatkunta kerääjää liikkeelle Pohjois-Suomessa

Tekoäly ennustaa hakkuun puutavaralajikertymän ihmistä tarkemmin

Metsähallitus kiistää Ylen uutisen väitteen, jonka mukaan uhanalaisille lajeille tärkeitä vanhoja metsiä kaadettaisiin

Ilahduta isää hyödyllisellä lahjalla: Ensi vuoden kalastonhoitomaksut nyt myynnissä