Liisa Mattilan mielestä suomenhevonen on vertaansa vailla. Jarkottaren varsa Lavilan Prinsessa on Mattiloiden oriista Valon Veikasta. Kuva: Sanne Katainen
"Suomenhevosen monipuolisuus on vertaansa vailla ja luonne kultaa"
Suomenhevoskasvattaja Liisa Mattila rakastaa hevosiaan ja työtään, mutta lomitusoikeuden poistuminen olisi kasvatustoiminnan loppu.
Valon Veikka on Mattilan ratsutilan siitosori ja tietää paikkansa tallin kunkkuna. Kuva: Sanne Katainen
Petra Mattila on venähtänyt liian pitkäksi kisatakseen suomenpienhevosen Lavilan Murun kanssa, joten tamma on siirtymässä siitokseen. Kuva: Sanne KatainenSatakunnassa Eurajoen laakeissa maisemissa kasvatetaan suomenhevosia. Mattilan ratsutila tarjoaa myös tallipaikkoja ja täyshoitopalveluja ratsuille, varsoille ja siitostammoille.
Liisa Mattila on yhdessä miehensä Vesa Mattilan kanssa pitänyt tilaa vuodesta 2006. Hän lopetti työnsä paperitehtaalla voidakseen työskennellä hevosten kanssa.
”Pientä unelmaa tässä eletään”, Liisa Mattila hymähtää.
Omia hevosia tilalla on 12, joista osa on suomenhevosia ja osa esteratsastukseen suuntautuvia FWB-hevosia eli suomalaisia puoliverisiä ratsuhevosia. Asiakkaitten hevosia on hoidossa kahdeksan.
Liisa ja tytär Petra Mattila ovat työn touhussa. Talli siivotaan tänään perusteellisesti, minkä ajan hevoset viettävät tilavilla laidunlohkoillaan. Oma kasvatti, pienhevossuuntaa edustava Lavilan Muru pääsee välissä Petran kanssa kentälle juoksemaan.
”Muru on varsoistamme se, joka ensimmäisellä ulkoilullaan ei vain pysähtynyt, se laukkasi kuin viitapiru ympäri kenttää”, muistelee Liisa Mattila hymyillen.
Äiti kertoo ylpeänä, että Muru ja Petra ovat yhdessä voittaneet koulu-, este- ja kenttäkisoja. Muru on myös palkittu sekä pienhevos- että ratsusuunnan jalostusarvostelussa ensimmäisellä palkinnolla.
15-vuotias Petra on kasvanut liian pitkäksi jatkamaan kisaamista Murulla, joten tamma päätettiin astuttaa omalla oriilla Valon Veikalla.
Mattilat pitävät osan syntyneistä varsoista ja myyvät osan.
”Toiset yksilöt haluamme jalostaa seuraavaan sukupolveen. Ne, jotka jäävät meille, koulutetaan itse ja viedään nuorten suomenhevosten laatuarvosteluiden kautta kilparadoille”, kasvattaja valottaa.
”Tammavarsat yleensä jäävät, mutta meillä ei ole resursseja pitää monia jalostusoriita.”
Liisa Mattilan rakkaus suomenhevosia kohtaan alkoi lapsena.
”Se on ollut minulle aina se ainoa oikea harrastushevonen. Oli itsestäänselvyys, että kasvatustyömme suuntautui ratsusuomenhevosiin”, hän selittää.
”Suomenhevosen monipuolisuus on vertaansa vailla. Se sopii moneen eri lajiin: este- tai kouluratsastukseen ja vaikka valjakkoajoon. Sen luonne on kultaa, ei tällaista löydä toista samanlaista maailmalta. Onneksi suomalaiset tämän tietävät.”
Mattilan mukaan suomenhevonen on erittäin haluttu harrastehevosena, mikä näkyy niin, että sen saa myös myytyä.
Kasvattamisessa on silti omat haasteensa. Mattila pitää Suomen vaihtuvassa ilmastossa suoranaisena ihmeenä, kun saa kasvatettua hevoset terveinä kilparadoille asti. Myös byrokratia vie voimia yrittäjiltä, ja kasvatustukien päättyminen tuntuu taloudessa.
”Jos meiltä lähtee vielä lomituskin, niin loppuu kasvatus varmasti”, Mattila huokaa.
Rakkaus hevosia kohtaan auttaa perhettä kuitenkin jatkamaan.
”Palkitsevinta on syntymän ihme. Jokainen varsa on lahja.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
