
Ravivihje: Issakan Valo jyrää ja Lady Marinet hallitsee
Tämän vuoden ravikuninkaalliset ratkaistaan heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Jyväskylässä. Vermon 65-rivin avauskohteessa kilpailee neljä potentiaalista kuninkuuskilpailun oria.Vermossa juostava keskipitkä matka kääntää vaakakupin niukasti Issakan Valon eduksi. Vermon Finlandia-päivän esitys ei jättänyt orin fysiikasta minkäänlaista epäselvyyttä. Pitkään kolmatta rataa kiertänyt ori pääsi laskeutumaan toiselle vasta kierros juostuna, mutta pinkoi silti toisen ringin 22-vauhtia ja voitti helposti. Fysiikka on hevosella niin kova, että jopa Siirin Valtsu voi sen edessä joutua taipumaan.
Lady Marinet jäi viimeksi suosikkina kolmanneksi, mutta esitys oli linjassa edellisten kilpailujen kanssa. Regres W.F. oli silloin keulasta erittäin vakuuttava. Keskiviikkona asetelmat ovat päinvastaiset ja Olli Koivusen ajokki pääsee alussa keulaan hallitsemaan juoksun tapahtumia.
Furioso Wohlrab ei viimeksi pieneltä huililta ollut terävimmillään, mutta startti alla ja ilman kenkiä ori on hyvin todennäköinen voittaja. Hevonen lähtee starttiin satsatessa kovaa liikkeelle ja pystyy menestymään jopa kärjen kupeelta. Viime kaudella voittoja liukuhihnalta tehtaillut Informed Am on valmentajansa mukaan noussut taas voittovireeseen, joten yllätyksen etsijöille siinä on maukas merkki.
Suven Sametti on kaksinkertainen ravikuningatar ja lukeutuu aina tammalähdöissä suosikkeihin. Takarivin uloimmalta paikalta tehtävä on vaikea ja Tapio Perttusen tamma on vain yksi mahdollisista. Disain on nykyisin paremmin ajettavissa kuin aikaisemmin ja johtaa lähtöä pitkään, kenties maaliin saakka. Villiheilan ja Landen Iitan onnistuminen roikkuu ilmassa ja takarivin riivaama Vennelmon Varma on uusissa käsissä noussut taas hienoon kuntoon.
Jarel Boko, Madagascar ja Readly Eagle ovat viidennen kohteen perushevoset. Juoksun onnistuessa joku niistä kaartaa voittajaesittelyyn. Suosikkikaksikon lähtöradat antavat mahdollisuuden myös yllättäjille.
Amazing Player on yksi valtakuntamme nopeimpia lähtijöitä auton siivekkeen takaa. Henne Halme yrittää taatusti puolustaa keulapaikkaansa ykkösradalta Callela Ikaroksen kanssa, mutta Irina Sarinin suojatti Amazing Player voi olla alussa liian nopea ja keulasta se olisi suuri suosikki voittamaan. Takarivin Rallston ja Go West Young Man kärkkyvät yllätystä, mikäli alun vauhti menee hullutteluksi.
Toto65-vihjeet
Lähtö 1: 6 Issakan Valo (2,4)
Lähtö 2: 1 Lady Marinet (12,10)
Lähtö 3: 8 Furioso Wohlrab, 1 Informed Am (10,2)
Lähtö 4: 12 Suven Sametti, 2 Disain, 4 Villiheila, 9 Vennelmon Varma, 5 Landen Iita (6,11)
Lähtö 5: 11 Jarel Boko, 8 Madagascar, 1 Readly Eagle, 3 Västerbo Streetview, 2 I Love You Sisu, 5 Power Lane (6,9)
Lähtö 6: 3 Amazing Player, 1 Callela Ikaros, 12 Rallston, 9 Go West Young Man (5,4)
240 riviä x 0,10e = 24e
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


