Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Vanha tekijä pärjää uusilla tempuilla

    Juhani Aaltonen saa nauttia työnsä tuloksista J.A. Ninjan kanssa.
    Juhani Aaltonen saa nauttia työnsä tuloksista J.A. Ninjan kanssa. Kuva: Anu Leppänen

    FORSSA. Pitkän linjan ravimies Juhani Aaltonen saa nauttia J.A. Ninjansa menestyksestä tämän yhdeksänvuotiskaudella. Aaltosen mukaan uusien vaihteiden taustalla on radikaali muutos tamman treenauksessa.

    Karstulalainen Aaltonen pärjäsi 1990-luvun alussa mainiosti J.A. Ninjan emänemä Glendora Bagilla ja nyt tyttärentyttäressä on samanlaista pontta. Forssan T76-tammaryhmässä se oli kirivaiheessa omaa luokkaansa.

    Voitto oli J.A. Ninjalle kolmas sen neljään viime starttiin. Tamma on muutamassa startissa tuplannut voittosummansa yli 15000 euroon, eli ikätamma on selvästi elämänsä kunnossa.

    "Olen hellittänyt treeniä aika lailla. Ajan nyt vain kahdesti viikossa, ja silloin otan kuusi 800 metrin vetoa kolmenkymmenen vauhdeilla", Juhani Aaltonen kertoi. "Ennen jumputettiin monta kertaa viikossa, mutta tämä sopii tälle selvästi paremmin. Se on erilaisessa ryhdissäkin kuin aikaisemmin. Se oli aikaisemmin hirveän laiska, mutta nythän se palkitsee, kun on jaksanut yrittää."

    Vuodesta 1973 alkaen hevosia pitänyt Aaltonen on ennenkin pärjännyt tammoillaan, Glendora Bagin lisäksi etenkin J.A. Anniella. Nyt hevosia on vain neljä.

    "Rikoin olkapääni tosi pahasti vuonna 2005, mutta kumminkin pärjäillään", Aaltonen hymähti. "Enimmillään hevosia oli 26, eli ihan hullu määrä. Työnäni olen pitänyt sorvaamofirmaa, ja eihän aika riittänyt kaikkien treenaamiseen."

    J.A. Ninjan rattailla oli tuore tuhannen voiton mies Hannu Torvinen, joka juhli myös hopeadivisioonassa. Siinä voittoajokkina oli Christa Packalenin tallissa hirmuiskuun äitynyt Zeus Kemp, joka käänsi kisan varmasti edukseen toisesta ulkoa.

    Niki Finström ja Hannu Torvinen juhlivat Zeus Kempin rinnalla.
    Niki Finström ja Hannu Torvinen juhlivat Zeus Kempin rinnalla. 

    Pronssidivisioonan ykkönen William Pine otti ensimmäisen voittonsa Tapio Perttusen käsistä. Kesällä Tuomas Korvenojalta Orimattilaa muuttanut ruuna valtasi keulapaikan suoraan seiskaradalta ja veti kisaa perille asti, vaikka haastajalauma lopussa lähestyikin.

    "Se tuli Tuomakselta kaikin puolin hienossa kunnossa", Perttunen korosti. "Meille se tuli Lähdekorven Karin kautta pienelle porukalle. Tietysti tällainen hevonen kiinnosti, kun tiesi että se on hyväkapasiteettinen ja hyvissä käsissä ollut hevonen. Ja vielä Suomessa syntynyt, mikä on tietysti hyvä homma."

    Perttusen mukaan William Pine on hänellä normaalisysteemissä.

    "Varmaan pelkkä paikan vaihtuminenkin on virkistänyt hevosta", Perttunen oletti.

    William Pine torjui haastajansa pronssidivarissa. Kuva: Anu Leppänen
    William Pine torjui haastajansa pronssidivarissa. Kuva: Anu Leppänen 

    Rivin pankiksi luotettu ravikuningas Köppinen oli 4100 metrin voltissa luottamuksen arvoinen. Ari Moilanen ajoi Köppisen keulaan 1700 metriä ennen maalia, ja kun parhaiten seurannut Hilin Ihme vielä laukkasi loppukaarteessa, ravikuninkaan hajurako alamaisiinsa venähti selväksi. Kauden kuudes voitto vei Jyrki Korhosen suojatin kauden tienistit yli sadan tuhannen.

    Ravikuningas Köppinen oli Pilvenmäen Maratonin suvereeni herra. Kuva: Anu Leppänen
    Ravikuningas Köppinen oli Pilvenmäen Maratonin suvereeni herra. Kuva: Anu Leppänen 

    T76-rivin alussa juhli suursuosikki Moilasen ajama Larvan Hurmos, jolle tolppa oli kuudes putkeen.

    "Näin pitkää voittoputkea ei meidän tallissa ole tainnut aiemmin ollutkaan", Jouni Miettinen iloitsi. "Ei voi sanoa, että tämän pärjääminen yllättäisi, ennemmin sitä on vähän odoteltukin. Välillä tämä on ollut pettymys, kun se ei ole mennyt. Olen katsellut peiliin, että missä vika on, mutta se on vaan tarvinnut aikaa. Se on pitkärunkoinen hevonen, joka on tarvinnut aikaa."

    Miettinen korosti tiimityön merkitystä Larvan Hurmoksen taustalla.

    "Eläinlääkäri Kim Sellin kanssa on tarkkailtu ja viety sitä eteenpäin ja Kalervo Palojärvi on ajanut pohjakuntoa. Tämä on sellainen yhteisprojekti."

    Larvan Hurmos voitti jo kuudennen kerran putkeen. Kuva: Anu Leppänen
    Larvan Hurmos voitti jo kuudennen kerran putkeen. Kuva: Anu Leppänen