Valiant Dream valmis Ruotsiin – jatkaa silti Suomesta käsin
Kalle Koffertin Mika Forssin Miika-pojalle myymä Valiant Dream on saanut viime starteissa siivet selkäänsä. Kuva: Anu LeppänenMika Forssin valmennuksesta tappioton Valiant Dream ei ole lähdössä Ruotsiin kilpailuturneelle, vaikka kilpailee näillä näkymin loppukauden siellä.
”Meidän hevoset juoksee niin harvakseen kilpaa, että voi käydä välissä kotonakin”, Mika Forss perustelee.
Valiant Dream oli yksi Lahden kuninkuusraviviikonlopun vakuuttavimpia voittajia. Voittajahaastattelussa Forss kertoi jatkossa tähdättävän Ruotsin puolelle.
”Loppukuulta on katsottu jo alustavasti Ruotsista startti, mutta ei puhuta siitä ennen kuin hevonen on ollut ensimmäisen kerran Lahden jälkeen valjaissa. Tämän viikon se saa huilata.”
”Ennen Lahtea ajattelin, että sitä pitäisi tässä välissä ehkä huoltaa, mutta nyt ei näyttäisikään siltä. Niin hyvältä hevonen Lahdessa tuntui”, Forss kehaisee.
Joissain huhuissa Valiant Dreamia on oltu viemässä ulkomaalaisomistukseenkin, mutta Mika Forss kiistää kauppoja aktiivisesti hierotun – saati että Lahdessa olisi annettu näyttöjä kauppamielessä.
”On sitä kohtaan jotain kiinnostusta ollut, mutta Lahdessa haluttiin vaan vahvistus sille, että Ruotsiin kannattaa lähteä kilpailemaan”, hän oikoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


