
Juha Puhtimäki osti Johnny Flamen
Pesäpallotähti Juha Puhtimäki jatkaa satsaamista raviurheiluun.
Ammattipesäpalloilija Juha Puhtimäki on ostanut uuden ravurin. Puhtimäen haaviin tarttui kolmevuotias Johnny Flame, joka kilpaili viimeksi tiistai-iltana Teivossa.
"Itsellä on isoin osuus, mutta pari kaveria halusi lähteä porukkaan", Juha Puhtimäki kertoo. "Hevonen jää kauden loppuun asti Pasi Tikkalan valmennukseen, mutta tarkoituksena on jatkossa ruveta treenaamaan itse."
Johnny Flame (Quite Easy) aloitti uransa Markku Niemisellä, mutta siirtyi kauden aikana Pasi Tikkalan valmennukseen. Ori on voittanut 13 startistaan neljä ja mennyt ennätyksen 14,4aly.
"Tämä oli ensimmäinen, mikä oikein tosissaan kiinnosti", Puhtimäki selvittää. "Nuori, hyvin mennyt hevonen, joka on vielä parantunut viime aikoina kovasti. Ajattelin, että tämä on tosi mielenkiintoinen."
Viime kaudet Hyvinkään Tahkossa pelannut Puhtimäki siirtyy ensi kaudeksi Joensuuhun. Uuteen kaupunkiin muutto on ajankohtainen vuodenvaihteessa, ja samalla myös Johnny Flamen on määrä muuttaa uusiin maisemiin. Puhtimäki on ajanut kuuden startin verran kilpaakin.
"Olen ollut puolisen vuotta ilman omaa hevosta. Sormet syyhyten sellaista on odotettu."
Puhtimäki luotsaa myös Pesiskimppaa, jonka omistama Carleman on menestynyt mukavasti Emma Väreen valmennuksessa.
"Pesiskimppa on vienyt aikaa enemmän kuin ajattelin, mutta sitä on ollut kiva tehdä innokkaiden kimppalaisten kanssa", hän kiittelee. "Myynti ei ole käynyt ehkä ihan niin hyvin kuin ajattelin, mutta positiivista on se, että osuuksia menee koko ajan, eli myynti ei ole tyssännyt missään vaiheessa. Carleman on mennyt niin hyvin, että se on tietysti ollut meille hyvä mainostaja."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


