Kuumana käyvän ydinasekeskustelun juuret juontavat jo Kekkosen aikaan
Kekkosen aikana Pohjolan ydinaseeton vyöhyke oli suomalaisen diplomatian kestotarjous, Markku Jokisipilä kirjoittaa.
Nato-jäsenyyteen saakka ydinaseiden torjuminen oli keskeinen osa Suomen ulkopolitiikkaa. Kuva: Anna-Katri Hänninen28.3.202606:00
Historia ei koskaan toistu samanlaisena, mutta usein sen tunteminen auttaa ymmärtämään nykypäivää. Tämä viisaus tuli jälleen kerran mieleen, kun mahdollisuudesta sijoittaa ydinaseita Suomeen leimahti poliittinen kiista.
Kategorinen ydinaseiden torjuminen oli keskeinen osa Suomen ulkopolitiikkaa pommin kehittämisestä aina Nato-jäsenyyteen saakka.
Asia kytkeytyy vahvasti myös presidentti Urho Kekkoseen, joka esitti suuren diplomaattisen aloitteensa Pohjolan ydinaseettomasta vyöhykkeestä vuonna 1963 ja uudisti sen 15 vuotta myöhemmin. Tavoitteena oli ydinasevaltojen takaama sopimus, jossa Pohjoismaat julistettaisiin pysyvästi ydinaseista vapaaksi alueeksi.
Ydinaseiden vastustaminen ja aseriisunta olivat Suomen tuon ajan ulkopolitiikan kulmakiviä. Pohjolan ydinaseettomasta vyöhykkeestä tuli suomalaisen diplomatian kestotarjous, jota lähettiläämme maailmalla markkinoivat.
Rauhanliike otti asian vahvasti omakseen.
Myös 1970- ja 1980-lukujen suomalainen rauhanliike otti asian vahvasti omakseen. Kouluissa jaettiin Ydinaseeton Pohjola -pinssejä ja peloteltiin ydintuholla.
1980-luvun alkuvuosina ympäri Eurooppaa marssittiin protestina Naton suunnitelmille sijoittaa amerikkalaisia risteilyohjuksia vanhalle mantereelle.
Euroopan vasemmistopasifisteille oli jostain syystä pienempi ongelma se, että Neuvostoliitto oli jo vuodesta 1976 sijoittanut länsiosiinsa SS-20-ohjuksia, joilla se pystyi iskemään minne tahansa Länsi-Euroopassa.
Puolueettomuuspolitiikan aikoihin oli tapana sanoa, että sodan ja rauhan kysymyksissä Suomi ei ole puolueeton vaan aina rauhan puolella sotaa vastaan. YYA-todellisuudessa tämä toki välillä ilmeni Neuvostoliiton ”rauhanpolitiikan” kannattamisena USA:n ”sotapolitiikkaa” vastaan.
YK:ssa Suomi ei tuominnut Neuvostoliiton hyökkäystä Afganistaniin 1979 mutta kylläkin USA:n suorittaman Grenadan miehityksen vuonna 1983.
Ydinaseetonta Pohjolaa pidettiin Moskovan juonena.
Niinpä ydinaseeton Pohjola ei käynyt kaupaksi. Lännessä uskottiin aloitteen olevan Moskovan juoni, koska sen toteutuminen olisi palvellut suoraan Neuvostoliiton etuja.
Se olisi estänyt Natoa sijoittamasta ydinaseita jäsenmaihinsa Norjaan ja Tanskaan edes sota-aikana heikentäen länsiliittoutuman pelotetta olennaisesti. USA:sta ei suomalaisten rauhanaktivismille sympatioita herunut.
Nyt puhumme samasta asiasta, mutta Tanskan ja Norjan tilalla on Suomi. Hallitus valmistelee lakimuutosta, joka mahdollistaisi ydinaseiden sijoittamisen Suomeen, mikäli maan puolustaminen sitä vaatii. Ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon tulisi kirjaus siitä, että rauhan aikana Suomeen ei ydinaseita saa tuoda.
Suurin oppositiopuolue SDP ei pidä tällaista kirjausta riittävänä vaan haluaa, että ydinaseet rauhan aikana jatkossakin kieltää laki.
Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa ei tällaista lakia ole, vaikka ne ulkopolitiikassaan ovat sitoutuneet ydinaseettomuuteen. Poliittinen linja on muutettavissa lakia nopeammin ja helpommin, jolloin asenteeseen jää Naton ydinpelotteen näkökulmasta sopivasti liikkumavaraa.
Kolumnin kirjoittaja on poliittisen historian professori Turun yliopistossa.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
