Ruotsin Toto75-karonkka: Stoletheshow matkalla kohti Elitloppetia
Kultadivisioonafinaalissa nähtiin pieni yllätys, kun jättisuosikki Who’s Who koki yllätystappion. Voittoon piti keulapaikalta sooloillut Stoletheshow.
Stoletheshow varasti nimensä mukaisesti shown Solvallassa. Björn Goopin ohjastama ori pinkaisi täyden matkan ryhmän voittoon keulapaikalta kilometriajalla 11,7. Kuva: LARS JAKOBSSON / TR BILD1.Stoletheshow
Sisäradalta matkaan startannut Stoletheshow menetti alussa keulapaikan keskeltä rataa vahvasti avanneelle Disco Volantelle. Kaksikko kuitenkin vaihtoi juoksupaikkoja ja jo pian Stoletheshow haki keulapaikan nimiinsä.
Suuri pelisuosikki Who’s Who juoksi kolmannessa parissa ulkona. Sieltä Örjan Kihlströmin ajokki teki hienon ja pitkän kirin, mutta se kantoi vain kakkoseksi Stoletheshow sooloiltua keulapaikalla. Voitto irtosi kilometriajalla 11,7. Björn Goop ohjasti Frode Hamren valmentamaa hevosta. Global Glide AB omistaa hevosen.
2. Il Forte
Sama kaiku kavioiden oli myös Klass II -finaalissa kuin Kalmarin karsintalähdössäkin. Rakettimaisesti auton takaa kiihtynyt Il Forte veti keulasta todella reipasta tahtia pitäen pesäeroa muuhun porukkaan.
Ori teki aivan käsittämättömän esityksen ja voittikin lopulta aivan yläpystyyn 12,7-tuloksella. Oscar Ginman ohjasti Jarl Olssonin omistamaa ja valmentamaa hevosta.
3. Best Ofdream Trio
Piippuhyllyltä matkaan startannut Best Ofdream Trio sai ansaitun onnistumisen kovatasoisessa pronssidivisioonafinaalissa. 12-kaistalta ulkoratojen kautta johtavan rinnalle edennyt valjakko piti tempon tasaisen reippaana.
Loppukaarteessa valjakko sai otteen keulassa juosseesta Bismarck Comerysta ja pakeni lopulta omille teilleen. Kim Eriksson ohjasti Erik Killingmon valmentamaa hevosta. Stall Toftner omistaa hevosen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

