Päivän ravit: Jokimaalla karsitaan finalistit kahteen suurkilpailuun

Jokimaalla riittää säpinää jo ennen Toto5-pelin alkua. Ravien kaksi ensimmäistä lähtöä ovat kaksivuotiaiden lämminveristen SHKL Hevosenomistajapokaali -karsintoja. Avauslähdössä sukutamma Callela Ellen kohtaa kahdella kakkossijalla uransa aloittaneen Diamond Combon.
Toisen lähdön suosikki on Ruotsissa syntynyt Dream Combo, joka on esitellyt hyviä vauhtivarojaan kahdessa ensimmäisessä kilpailussa. Menestyksen on kuitenkin estänyt laukat. Vastaan asettuu Tommi Kylliäisen tallin Sahara Commander, joka on aloittanut kilpauransa kahdella voitolla.
Molemmista karsinnoista etenee kuusi parasta 15. lokakuuta ajettavaan finaaliin, missä voittaja kuittaa 21 000 euroa.
Kuutena viimeisenä lähtönä ravataan lämminveristen Jokimaa Tekee Tähtiä -karsinnat. Niistä etenee kaksi parasta 15. lokakuuta ajettavaan finaaliin. Voittajalle on tarjolla 15 000 euroa.
Ensimmäisessä karsinnassa Call It Fighter pyrkii jatkamaan voittokulkuaan. Toisessa karsinnassa kohtaavat Perchpond ja Chasing Highs. Kolmannessa karsinnassa Let’s Get It Up on liki takarivistä huolimatta. Neljäs karsinta on etukäteen tasaisin koitos. Hertus kohtaa Infiniton ja tauolta palaavan Bean Fighterin. Viidennessä karsinnassa Ken’s Carlos on selkeä ennakkosuosikki. Viimeisessä karsinnassa tappioton Road To Hill on kasikaistasta huolimatta jättisuosikki. Ruuna on koko kilpailun ennakkosuosikki.
Jokimaan ravit alkavat kello 18.00. Toto5-peli starttaa kello 19.10.
Ruotsin Toto64-kierros ajetaan Östersundissa. Suomalaisväriä edustaa Tamara Skutnabb, joka ohjastaa parissa kohdelähdössä.
Toto64-peli käynnistyy kello 20.30.
Osaston luetuimmat
- Pekka Korpi ajokiellossa isojen lähtöjen aikaan ‒ tuuraajat rattailla Suomessa ja Ruotsissa
- Kuluneiden sylinterikuolainten käytössä riskejä ‒ uudet kuolaimet todettiin testeissä kestäviksi
- Ravivihje: Free Unique jatkaa voittoisaa menoaan
- Ponikypärät-kilpailusarjan voittaja Roosa Autio: ”Paras vaihtoehto olisi pystyä yhdistämään tuleva ammatti ja hevoset”
- Reima Kuisla: Mandela Zonin tavoitteena 20 voittoa tällä kaudella
- Päivän ravit: Kummankin rodun Derby-hevosia Vermossa
- Hevosmiehet Oy osti Ruotsista 11-aikaisen kilpatamman