Sulkysport: Nurmoksen tuore T75-voittaja jouduttiin lopettamaan
Mellby Club ravasi ennätyksensä 12,0ake Elitloppet-viikonloppuna Solvallassa. Kuva: Terhi Piispa-HelistenNeljä viikkoa sitten Bodenissa elämänsä juoksun tehnyt Mellby Club jouduttiin lopettamaan eilen torstaina.
Mellby Club laskettiin normaalisti tarhaan, missä se juoksi iloissaan tarhan kauimmaiseen päähän ja löi takajaloillaan yhteen. Takaisin palatessa toinen takajalka oli alta poissa.
"Jalka oli murtunut niin pahoin, ettei ollut muuta tehtävissä kuin lopettaa hevonen", valmentaja Timo Nurmos kommentoi Sulkysportille.
8-vuotias ruuna ei ollut ehtinyt vielä samanlaisiin saavutukseen kuin isoveljensä, mm. Harper Hanoverin lähdön pitkän voltin ME-ajalla 12,5 voittanut Mellby Viking, mutta oli palannut vahvasti yli 1,5 vuoden tauon jälkeen radoille ja voittanut jo kaksi Klass I:n T75-lähtöä. Viimeksi Bodenissa Mellby Club oli vakiokuski Jorma Kontion mukaan parempi kuin koskaan.
Voittosummaksi jäi 769 750 kruunua ja ennätykseksi 12,0, jonka Mellby Club juoksi viime Elitloppet-viikonlopun T75-finaaleissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

