Reima Kuislan Super Schissel kotiradan Seinäjoki Raceen
Kevään ja kesän kansainväliset suurkilpailut Suomessa ja Ruotsissa kiinnostavat omistaja Reima Kuislaa.
Iikka Nurmosen valmentama Super Schissel keskittyi viime vuonna Suomessa pitkien matkojen kisoihin. Ruunan ennätys on kuitenk 1.09,1a. Kuva: Terhi Piispa-HelistenNoin vuosi sitten Reima Kuislan omistukseen ja Suomeen kilpailemaan siirtynyt Kanadassa syntynyt Super Schissel tekee ensivisiitin ”kotikonnuilleen” saatuaan kahdeksantena hevosena kutsun Seinäjoki Raceen. Pohjois-Amerikassa alku-uransa kilpaillut ruuna on kerännyt tähän mennessä 337 766 euron suuruisen voittosumman kirjauttaen hienon 1.09,1a ennätyksen.
Parhaillaan Ruotsin Eskilstunassa Iikka Nurmosen tallissa valmentautuva ruuna on mielenkiintoinen lisä pääkilpailun osallistujakaartiin. Omistaja Reima Kuisla on mielissään kutsusta kotiradan suurkilpailuun. ”Todella hienoa olla tänäkin vuonna mukana Seinäjoki Racessa. Meillä on puolustettavana Ubertino Grifin hopesija.”
Kuluva kausi on alkanut jännekanavaoperaatiosta johtuneen sairastauon jälkeen kahdella hyvällä suorituksella. Kauden avaus Solvallassa tuotti neljännen sijan. Viime startissaan huhtikuun alussa Bergsåkerissa kuusivuotias ruuna jäi voimat tallella vaille kiritilaa. Seinäjoella on odotettavissa vahva esitys. ”Emme ole vielä nähneet sen huipputasoa. Viime vuoden Suomen starteissa se meni asiallisesti. Operaation jälkeen se on näyttänyt paremmalle. Saatuaan kaksi lähtöä alle pitemmältä tauolta pitäisi ruunan olla oikein hyvässä iskussa Seinäjoella.”
Reima Kuisla toivoo hyvää lähtöpaikkaa ja tasaisen kovaa matkavauhtia Seinäjoki Raceen. ”Täysi matka sopii hyvin Super Schisselille. Kunhan matkalla mennään tasaisen kovaa nousevat osakkeemme huomattavasti.”
Seinäjoki tulee olemaan kauden ensimmäinen suurkilpailu Super Schisselille. Omistajan tavoitteena on päästä mukaan kauden edetessä suurkilpailuihin niin Suomessa kuin Ruotsissa. ”Seinäjoelta olisi sopiva kahden viikon väli Paralympiatravet-finaaliin. Toki jos sinne mielii, on ruunan tehtävä todella hyvä esitys Seinäjoella. Kapasiteetiltaan Super Schissel kuuluu ehdottomasti Pohjolan suurkilpailuihin.”
Seinäjoki Raceen kutsutut hevoset:
Willow Pride, valmentaja Markku Nieminen, Suomi
Dear Friend, Johan Untersteiner, Ruotsi
Kali Smart, Adrian Kolgjini, Ruotsi
Martin de Bos, Ossi Nurmonen, Suomi
Selmer I.H., Gabriella Laestander, Ruotsi
Deangelo, Aripekka Pakkanen, Suomi
MAS Capacity, Katja Melkko, Suomi
Super Schissel, Iikka Nurmonen, Suomi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



