Hevosopiston hallituksen puheenjohtaja vaihtui – ruoriin palaa Laura Airaksinen
Koulutusyhtiön puheenjohtaja, hallitus ja toimitusjohtaja eivät saaneet vastuuvapautta.Hevosopiston hallitus vaihtui maanantaina yhtiökokouksessa, kuten oli ennakoitavissa. Merkittävää on myös, että omistajat hyväksyivät viime vuoden tilinpäätöksen mutta eivät myöntäneet vastuuvapautta Hevosopisto Oy:n hallituksen puheenjohtajalle Thomas Steniukselle, toimitusjohtaja-rehtori Pauliina Mansikkamäelle ja hallituksen kuudelle jäsenelle.
Puheenjohtajaksi nousee kauppatieteiden maisteri, hallitusammattilainen Laura Airaksinen Muuramesta. Hän on toiminut koulutusyhtiön puheenjohtajana jo kertaalleen vuosina 2017–2018. Aiemmin hän on vaikuttanut Suomen Ratsastajainliiton (SRL) hallituksen jäsenenä ja sen puheenjohtajana vuosina 2010–2017. SRL on yksi koulutusyhtiön kuudesta omistajasta.
Airaksisella on pitkä liiketoiminnan johtamiskokemus muun muassa Vetrea Terveys Oy:n ja Pikonlinnan kiinteistöt Oy:n toimitusjohtajana. Nykyisin hän on hallitusammattilainen.
Uuteen hallitukseen tulee kaksi edustajaa Suomen Hippoksesta, sen hallituksen jäsenet Anne Laitinen ja Juha Lyyski, hevosalan ammattilainen Kaisa Kähö Ypäjältä sekä Jokioisten kunnanjohtajana huhtikuun alussa aloittava Jukka Matilainen. Kähö on aiemmin työskennellyt Hevosopistolla muun muassa vt. rehtorina ja viimeksi Vermon ravikoulun vetäjänä vuoden 2017 lopulle.
Hallituksessa jatkaa kolme jäsentä: turvallisuusjohtaja Petri Puhakainen valtioneuvoston kansliasta, Forssan kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi ja SRL:n toiminnanjohtaja Jukka Koivisto.
Hallituksessa oli aiemmin seitsemän jäsentä ja sen sihteerinä toimi ulkopuolinen henkilö. Mikäli hallitus nytkin päätyy valitsemaan erillisen sihteerin, hallituksen koko kasvaa yhdellä aiemmasta. Kaikilla omistajilla on nyt hallituksessa vähintään yksi edustaja, kun aiemmin Jokioisten kunnalla ei edustusta ollut.
Uusi puheenjohtaja Airaksinen pitää tiistaina iltapäivällä tiedotustilaisuuden siitä, mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä koulutusyhtiön henkilöstötilanteen selvittämiseksi ja edelleen jatkuvien taloushaasteiden selättämiseksi.
Henkilövalinnoista tiedotti SRL.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



