Hyvin tutkittu vai päin mäntyä hutkittu?

Nuorilla islanninhevosilla tehty mahahaavatutkimus on maallikon silmissä hutkimus. Kuva: Kati Susi

Viime vuosina olen kahlannut läpi satoja ja taas satoja hevosiin liittyviä tieteellisiä tutkimuksia, useimmiten englanninkielisiä. Toisinaan teksti vie mukanaan mielenkiintoiseen tutkimusasetelmaan, josta seuraa hevoselle ja hevosalalle merkittäviä tuloksia ja johtopäätöksiä asian tilasta ja parannustarpeista.

Toisinaan taas turhautuminen ottaa vallan: mitä nyt ihmettä, mikä tällainen höpöhöpötutkimus on? Onko tämä tutkija ikinä hevosta nähnytkään tai tallinovea avannut?

Pitää tässä korostaa, että itselläni on vain maisteritason tutkinto, ei minkäänlaista tutkijakoulutusta. Arvioin tutkimusten tasoa ja pätevyyttä täysin maallikkona, enkä edes erityisen asiantuntevana.

Pidän kuitenkin todella tärkeänä, että toimittaja seuraa tutkimusta ja pyrkii oman osaamisensa rajoissa välittämään oman ymmärryksensä mukaan hyödyllistä tutkimustietoa lukijoille. Mokaamisen riski hommassa on suuri, sillä yhden pienen yksityiskohdan väärin ymmärtämällä saattaa sanoma pyllähtää nurinkurin.

Välillä tulee olo, että tutkijoilla on vahva ennakko-olettama, jolloin tuloksista tulee menetelmiä ja tutkimusasetelmaa sorvaamalla väistämättä hypoteesin mukaisia. Sitten taas on tutkimuksia, joissa tutkija on havainnut jonkin arkipäivän epäkohdan, tarttunut siihen ennakkoluulottomasti ja halunnut tieteellisin keinoin selvittää asian perin pohjin – ja onnistunut löytämään jotain aivan uutta tietoa.

Suomalaista hevostutkimusta on rahoituksen vähyyden vuoksi harmillisen vähän. Se on sääli, sillä kotimaiset tutkimuskokonaisuudet ovat usein laadukkaita. Esimerkiksi hevosten uni- ja suututkimukset ovat uraauurtavia, kansainvälistäkin arvostusta saaneita saavutuksia. Myös suomalaisten geenitutkimusten tulokset vakuuttavat.

Sen sijaan ärsyttää suunnattomasti, kun arvostetussa amerikkalaisessa tiedelehdessä julkaistaan vertaisarvioitu artikkeli, jossa jo lähtökohtaisesti tutkimusasetelma vuotaa kuin pissi saappaanvarteen. Tutkimus leviää somessa ja sitä totena jaetaan vielä yli kaksi vuotta julkaisemisen täällä Pohjolan perukoillakin.

Mikä tässä tutkimuksessa siellä saappaanvarressa sitten loiskuu? No se, että johtopäätöksenä esitetään, että nuorilla islanninhevosilla olisi vapaana laitumella ollessaan enemmän vatsahaavoja kuin ensimmäisen kahdeksan viikon koulutusjakson lopulla talliolosuhteissa.

Toivottavasti en ole ainoa, joka luki tutkimuksesta myös sen yhden lauseen, jossa kerrottiin, että laidunlaumasta ensimmäiselle koulutusjaksolleen talliin napattujen nuorten hevosten ensimmäinen tähystys tehtiin kahden viikon sisällä siitä, kun ne otettiin treenijaksolle talliin. Ei siis tähystetty siellä kotilaitumella, vaan täysin mullistuneessa elämäntilanteessa.

Hevosen mahahaava kehittyy tutkimustiedon mukaan nopeimmillaan 48 tunnissa. Syy tai vähintäänkin osasyy sairastumiseen ovat stressiä aiheuttavat muutokset elinympäristössä ja ruokinnassa.

Saattaisiko kolmevuotiaan nykäiseminen pois laidunlaumasta ja siirto tallille asumaan karsinassa olla syy siihen, että eniten vatsahaavoja löytyi kahden viikon sisällä treenitallille muuttamisesta tehdyssä ensimmäisessä tähystyksessä? Ihme, jos ei olisi.

Kun hevoset tähystettiin kahdeksan viikkoa myöhemmin, olivat mahahaavat vähentyneet. Ei mikään yllätys, sillä siinä ajassa hevonen parhaassa tapauksessa jo sopeutuu uuteen normaaliinsa.

Harmillisesti tutkimuksen yhteenvedossa tutkijat toteavat, että heidän tutkimuksensa vahvistaa, että laidunlaumoissa elävillä hevosilla on paljon mahahaavoja.

Hutkimisen makua. Pahimmillaan tällaisista tutkimuksista voi olla haittaa, mikäli tulokset vaikuttavat negatiivisesti kohde-eläimen elämänlaatuun.

Somen keskusteluissa tämä hatara tutkimustulos on vääntynyt karkeimmillaan muotoon, että laiduntaminen laumoissa aiheuttaa mahahaavoja hevosille. Tämä on seurausta päin mäntyä menneestä tulkinnasta, joka toivottavasti ei kuitenkaan vaikuta hevosenpitokäytäntöihin laumassa laiduntamista vähentävästi.

Lauma on hevosen koti ja laiduntaminen hyvissä olosuhteissa sille fyysisesti ja psyykkisesti parasta elämää. Näistä faktoista on vankkaa tutkimusnäyttöä − sellaista hyvin tehtyä.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja pälkäneläisen hevostilan emäntä