Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • "Suvukas" Tero Pohjolainen on pääkaupunkiseudun uusi valmentajanimi

    Kesän kuluessa pääkaupunkiseudulle on materialisoitunut uusi valmentajanimi, Tero Pohjolainen. Legendaarisen Evert Ryyttärin tyttärenpoika on kypsynyt hitaasti, ei kuitenkaan kovin yllättäen, ravivalmentajaksi.
    Tässä Borgmesterin rattailla istuva Tero Pohjolainen on kypsynyt hitaasti legendaarisesta hevosperheestä ammattivalmentajaksi.
    Tässä Borgmesterin rattailla istuva Tero Pohjolainen on kypsynyt hitaasti legendaarisesta hevosperheestä ammattivalmentajaksi. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Aiemmin tänä vuonna Pohjolainen, 48, sai ammattimaisen valmennustoiminnan oikeuttavan b-lisenssin Suomen Hippokselta. Valmennustoimintaa miehellä on ollut jo pitkään, sekä omissa nimissään, että toisten palveluksessa. Syyskuun alusta Pohjolainen saa myös "omat" tilat. Hän on valmentanut viime vuodet muutamaa hevosta Sipoon Söderkullassa  Anders Ingmanin talleilla, joilla myös  Tuomas Korvenoja on menestyshevosiaan valmentanut ja valmentaa. Kuun vaihteessa hän saa käyttöönsä oman 10 karsinan osastonsa Ingmanin talleilta. Talli on myös jo ääriään myöten täynnä sillä mies saa kahdeksan nykyisen valmennettavansa lisäksi kolme vuosikasta varsaa lisää syksyn mittaan.

    "Täytyy katsoa mitä tehdään", Pohjolainen laskeskelee.

    "Tallin vanhemmista hevosista joku saattaa olla siirtymässä pois, tai sitten täytyy keksiä jotain muuta. Nuoriin hevosiin joka tapauksessa satsataan, mutta pitkällä tähtäimellä. Niistä koitetaan rakentaa pitkäikäisiä kilpahevosia ja rima pitää laittaa muutenkin korkealle. Vaikka eihän näihin määriin vielä automaattisesti tähtiä löydy, mutta koitetaan. Materiaali on joka tapauksessa mielenkiintoista. Mukana on hyvä ryhmä uskollisia hevosenomistajia, joilla on sama näkemys siitä, mitä ollaan tekemässä."

    Pohjolainen valmentaa mm. suomenhevostammojen huipusta Hetviinasta tunnetun  Christer Sandholmin lämminverikasvatteja. Valmensihan hän  Ivar Holmlundin menehdyttyä jonkin aikaa ja varsin menestyksellä itse Hetviinaakin.

    "Minä olen silti vähän lämminverimies siitä huolimatta, että homma juontaa juurensa isoisästä ja hänen ihmeruuna Vonkauksestaan eli äidin kotoa. Lapsena tuli vietettyä kesät ja viikonloputkin usein Evertin (Ryyttäri) tallilla. Sieltä se kipinä lähti. Sitten on aina välillä tehty muutakin. Koulut piti käydä, ensin ylioppilaaksi ja sitten merkonomiksi, mutta aina on veri vetänyt kuitenkin hevoshommiin. Haaveissa on edelleenkin että toisaalta saataisin jotain menestyksiä ikäluokkahevosilla - toisaalta että päästäisiin kilpailemaan jossain kansainvälisessä yhteydessäkin. On tullut kotimaassa ja Ruotsissa tehtyä töitä enemmän lämminverisillä. Oma kasvatti Tellmeastory (Zola Boko) on menestynyt Ranskaa myöten. Valmensin sen uran alkuun itse, mutta myöhemmin kovemmat nimet ( Veijo Heiskanen ja  Björn Goop) vastasivat siitä. Sen emä Katydid (Fast Photo) meni myös aika mukavasti valmennuksestani. Omistajakaartinikin on enemmän lämminveri-ihmisiä, joten nyt näyttää siltä, että panostus on enemmän niihin."

    "Koitetaan rakentaa henkisesti ja fyysisesti tasapainoisia ravureita nuorista hevosista. Ei hyviä hevosia oikein ostamalla saa: eihän kukaan tahdo myydä hyvää hevostaan. Ne on ennemminkin rakennettava itse, ja varsani ovatkin ainakin nyt aika paljon myös asiakkaiden omia kasvatteja."

    "Ylioppilaskirjoitusten jälkeen oli sotaväki. Armeijan jälkeen menin  Pekka Korvelle töihin, ja hänellä olen ollut myöhemmin myös Ruotsin puolellakin töissä. Muita oppi-isiä on  Markku Nieminen, jonka tiloissa olen ollut sekä töissä että omanakin valmentajana, Ruotsissan myös mm.  Jörgen Westholm ja  Reijo Liljendahl. Kävin myös lyhyen pätkän Tanskassa  Seppo Kukkosella, ja sitten olen ollut töissä Västerbon siittolassa. Kengittäminen on ollut ja on edelleen yksi elinkeinoni, ja välillä on oltu lentoasemalla töissä, kuten aika moni hevosihminen pääkaupunkiseudulla."

    "Tämä hevosmäärä on sopiva, kun ei tarvitse palkata lisää henkilökuntaa. Perhe, vaimo  Jenni Perälä ja lapset ovat apuna hommaa pyörittäessä. Jos saisi pikkuhiljaa rakennettua parempia ja parempia hevosia varsoista ja löytyisi niistä joitakin helmiä tulevina vuosina, niin siitä voisi rakentua sopivan kaliiperin hommaa. Hevosista se on paljon kiinni, mutta olen tyytyväinen, että olen saanut omistajaporukaltani tällaisen mahdollisuuden."

    "Tänä syksynä koitetaan mm. derbykarsinnoissa tamma Rachaelilla. Ikäluokka on kova ja tähtäin on enemmän muissa tammakisoissa, mutta yritetään ensin Vermossa. Kolmevuotiaita ei ole, mutta kaksivuotiaissa (4) on aika mielenkiintoisia aihioita, ja vuotiaiden (3) joukkoon on tulossa myös minusta aika helmiä."

    Tero Pohjolaisen valmennustallin hevoset:

    r. Borgmester (Goetmals Wood), 8, 13,7ake ja 39410 e

    r. Tzubodai (Andover Hall, 6, 13,0ake, 23400 e

    t. Rachael (Zola Boko), 4, 14,3ake, 11100 e

    t. Black Vanity (Farifant), 4, 15,9ke, 4150 e

    r. Matteo De Veluwe (Brad Veluwe), 2

    o. Quite Vanity (Quite Easy), 2

    o. Sands Gangster (Winter Harbor), 2

    r. The Paragon (Carat Williams), 2

     

    Pääkaupunkiseudun tuorein ravivalmentaja on kuin onkin savolaistaustainen, kuten esimerkiksi Vermon tallistaan luopuva Pertti Puikkonen. Kyseessä ei kuitenkaan ole Savosta lähtöisin oleva Veijo Heiskanen vaan kuvan Tero Pohjolainen.
    Pääkaupunkiseudun tuorein ravivalmentaja on kuin onkin savolaistaustainen, kuten esimerkiksi Vermon tallistaan luopuva Pertti Puikkonen. Kyseessä ei kuitenkaan ole Savosta lähtöisin oleva Veijo Heiskanen vaan kuvan Tero Pohjolainen. Kuva: Ville Toivonen

    Syksylle sovitut Tero Pohjolaisen talliin sovitut vuosikkaat:

    t. Viens Ici (Quite Easy)

    o. Bishop Vanity (Nuncio)

    t. Sands Hybrid (Maharajah)