Siitä puhe mistä puute

Tapahtuu huomisessa Hippoksen valtuuskunnan kokouksessa oikeastaan mitä tahansa, Hippoksen hallituksen jäsenten kannattaa illalla pysähtyä peilin eteen. Oliko tämä tosiaan sen arvoista?

Hippoksen valtuuskunnan kokouksessa käsitellään yhdistyksen uuden puheenjohtajan valintaa Mika Lintilän siirtyessä elinkeinoministeriksi. Ehdolla ovat Kari Eriksson ja Antti Lehtisalo. Heidän ajatuksiinsa pääsee tutustumaan Ravinetin videohaastatteluiden kautta .

Saattaa kuitenkin olla, että äänestämään asti ei päästä. Kuten Ravinetti aikaisemmin uutisoi , asiassa muhii lihavan riidan mahdollisuus. Varapuheenjohtaja Kari Eriksson ja hänen taustajoukkonsa ajavat sääntötulkintaa, jonka mukaan Eriksson toimisi puheenjohtajana toukokuun valtuuskunnan kevätkokoukseen asti.

Ravinetin tietojen mukaan Hippoksen hallitus oli alunperin taipuvainen tulkitsemaan sääntöä samalla tavalla, mutta päätyi lopulta nopeutettuun menettelyyn käytännössä siksi, että Eriksson ei nauttinut hallituksen luottamusta. Nyt ollaan siis tilanteessa, jossa ollaan lähtökohtaisesti valitsemassa uutta puheenjohtajaa, mutta kokouspäivän aattona tilanne on täysin levällään.

Hippoksen säännöt on kirjattu tältä osin huonosti, joten tulkinnanvaraa on. Aiemmin puheenjohtajavalinnan sääntöä on tulkittu niin, että puheenjohtajan erotessa varapuheenjohtaja on puheenjohtajana varapuheenjohtajakautensa loppuun asti. Näin toimittiin mm. Mauri Salon noustessa Hippoksen johtoon Kalevi Hemilän siirtyessä ministeriksi.

Ravipäättäjät puhuvat kyllästymiseen asti siitä, että meidän ravi-ihmisten pitäisi vetää yhtä köyttä, näyttäytyä yhtenäisenä joukkona ja pystyä rakentavaan yhteistyöhön sekä keskenämme että varsinkin ulospäin, muuhun yhteiskuntaan nähden. Nyt voi vain todeta, että paljon puhetta, vähän villoja. Tämä tuskin on se perintö, jonka Mika Lintiläkään haluaa Hippokseen jättää.

En ymmärrä mitä pöydän ääressä on ajateltu, jos Hippoksen hallituksessa kuviteltiin, ettei sääntöjä venyttävä päätös saisi aikaan minkäänlaista vastareaktiota. Toisaalta Kari Erikssonilla ja hänen taustajoukoillaankaan on asian mahdollisesti riitautuessa aika vähän voitettavaa, sillä heidän tulkintansa tarkoittaisi että valtuuskunta valitsisi uuden puheenjohtajan toukokuussa. Nyt siis kinataan muotoseikoista, revitään ravileiriä kahtia ja näytetään ulospäin törpöiltä, jotka eivät edes tunne omia sääntöjään.

Kaikki tämä vain muutaman kuukauden tähden.

Erikssonin taustajoukoista vakuutellaan, että asianajajalta tilatun lausunnon taustalla on vain huoli siitä, että kaikki menee varmasti lain mukaan - on ratkaisu sitten mikä tahansa. Lausunto kuitenkin näyttäytyy lähinnä kiristyksenä, pontena sille, että jos ehdokastamme ei valita, vaikeuksia on luvassa. Viimeksi puheenjohtajavaalin Mika Lintilälle vasta arvalla hävinnyt Antti Lehtisalo on valistuneiden veikkausten perusteella ennakkosuosikki, ja tuskin Erikssonin leiri olisi tällaiselle ristiretkelle lähtenytkään, jos ei laskisi olevansa alakynnessä. Mutta vaalit ovat vaaleja ja niiden tuloksia on nykyään turha etukäteen arvailla.

Ettei tule vääriä käsityksiä, totean etten ole maalailemassa Erikssonista kuvaa minään raviurheilun Donald Trumpina. Eriksson on fiksu, esiintymiskykyinen, tarmokas ja idearikas henkilö, joka varmasti paneutuisi Hippoksen puheenjohtajana asioihin perinpohjaisesti. Vastareaktioita Eriksson on tiettävästi nostattanut vallanhimolla ja ajoittaisella vauhtisokeudella. Eriksson on tehnyt työuransa yhden juristin asianajotoimistossa, jossa päätöksiä voi tehdä muilta kyselemättä.

Paljon puhutaan myös avoimuudesta ja viestimisen tärkeydestä. Siihen nähden tuntuu oudolta, että valtuuskunnan kokous on suljettu medialta. Kun käsitellään tärkeitä asioita, olisi hyvä noudattaa yleistä julkisuusperiaatetta. Asiat ovat julkisia, jos ei ole erityistä syytä sille, että ne ovat salaisia, eikä toisinpäin.

Valtuuskunnan puheenjohtaja Olavi Haanketo vetosi suljettua kokousta puolustaessaan siihen, että kun paikalla ei ole ulkopuolisia, valtuuskunnan jäsenet voivat puhua vapaammin. Herää tietysti kysymys, täytyykö valtuuskunnassa puhua sellaista, mikä ei kestäisi päivänvaloa.