”Entistäkin vahvempana ja entistäkin vähemmin nielurisoin” – Jone Illin tuoreet kuulumiset podcastissa
Jone Illi käy podcastissaan läpi EM-kisaviikkonsa moninaiset vaiheet.Esteratsastaja Jone Illiltä odotettiin taas paljon ikäluokkaratsastajien EM-kisoissa Saksan Riesenbeckissä. Kisat alkoivatkin loistavasti, sillä Illi oli ratsullaan Celtas Quillian avausosakilpailussa hienosti kolmas.
Toinen osakisa kuitenkin toi Illille hänelle harvinaisesti kaksi pudotusta ja samalla mitalihaaveet karisivat. Kisaviikon edetessä Illi jälleen paransi asemiaan ja olisi päässyt mukaan finaaliin.
Loppuhuipennus kuitenkin vaihtui neljän päivän sairaalareissuun. Illillä oli nielupaise, joka leikattiin Saksassa.
Podcastissa Jone Illi kertoo kisaviikostaan hyväntuulisena.
”Entistäkin vahvempana ja entistäkin vähemmin nielurisoin”, hän kuvailee ajatuksiaan jatkosta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





