Kepparielämä yhdistää mielikuvituksen ja urheilun – Aisku valmentaa keppihevosratsastajia

Hobbyhorse revolution kertoo keppihevosharrastajista. Aisku (kuvassa kolmas vasemmalta) kilpaili ensin lajissa itse, mutta siirtyi valmentajaksi. Kuva: Stefan Bremer/Tuffi Films

Kamera seuraa kahta teini-ikäistä tyttöä. He kuikuilevat leikkikentälle. Aisku ja Elsa odottavat lasten lähtöä voidakseen mennä keppihevostensa kanssa harjoittelemaan.

Aisku vilkaisee vielä huolestuneena ympärilleen. "Jos tulee joku, joka ei tiedä, että me harrastetaan keppareita, mä oon kusessa."

Perjantaina ensi-iltansa saava dokumenttielokuva Hobbyhorse revolution seuraa kolmen keppihevosharrastajan elämää. Elokuva on matka mielikuvitukseen ja kertomus yhteisöllisyyden merkityksestä. Se on myös kuvaus Suomessa 2000-luvulla syntyneestä ja kasvavasta ilmiöstä.

Hobbyhorse revolution on jo noussut tuplavoittajaksi Tampereen elokuvajuhlilla. Seuraavaksi se saa ensi-iltansa Toronton Hot Docs -filmifestivaaleilla.

Elokuvan alkumetreillä ennakkoluulot puskevat pintaan: Siis jokuko ihan todella valmentaa ratsastamaan keppihevosella? Kun ajatukseen tottuu, harrastuksen alkaa ottaa tosissaan. Pian jo toivoo, että olisi osa yhtä tiivistä yhteisöä.

Harrastajat rakentavat itse keppihevosia, järjestävät valtakunnallisia kilpailutapahtumia, organisoivat kesäleirejä, pitävät keppareille omistettuja Instagram-tilejä ja blogeja.

Alakulttuurina keppariharrastus muistuttaa skeittausta: Molempia voi tehdä missä vain, eikä harrastaminen vaadi suuria rahoja.

Molemmat ovat syntyneet uuden polven omaehtoisen tekemisen kautta. Vaikka molemmat ovat yksilölajeja, yhteisöllisyys ja leikittely ovat keskeisiä elementtejä.

Elokuvassa esiintyvä Alisa, 19, on lajin pioneereja. Kun Alisan luokkalaiset löysivät hänen keppihevosvideonsa, kommenttikenttään tulvi negatiivisia viestejä.

Metsälenkillä keppihevosen kanssa olleeseen Alisaan törmänneet pojat heittelivät häntä jääpaloilla ja kivillä ja lopulta löivät.

Alisa ei luopunut rakkaasta harrastuksesta. Kepparit näyttäytyvät dokumentissa kuin talismaaneina, jotka tuovat esiin päähenkilöiden itsevarman ja kannustavan puolen. Alisa on kepparipiireissä nuorempiensa idoli.

Elokuvan ja ilmiön viehätystä on vaikea erotella. Se on myös merkki Selma Vilhusen sujuvasta ohjaustyöstä. Hän vangitsee tyttöjen tunnekuohut ja ystävyyden uskottavasti. Mukana on tunnetta, muttei mitään päälle liimattua.

Automatkaa SM-kisoihin säestää elokuvan tunnuskappale, PMMP:n "Tytöt": "Jos mokaatte, kukaan ei muista sitä huomenna/Kannattaa kokeilla itsensä häpäisyä/siihen ei kuole, kokeilin, oon vielä hengissä".

Jos Vilhunen ei ole tuttu, häntä kannattaa seurata viimeistään nyt. Vilhusen ohjaama lyhytelokuva  Pitääkö mun kaikki hoitaa? oli Oscar-ehdokkaana vuonna 2014. Viime perjantaina hän pokkasi kaksi Jussi-palkintoa elokuvastaan Tyttö nimeltä Varpu.

Mielikuvitus tuo lajiin viehätystä. Aina kepparit eivät tottele, vaan rynnivät esteistä ohi. Elsan suosikki on energinen Trivoli. Kankaasta ja vanusta tulee Alisan ja Aiskun käsissä uljas valkea ratsu, Bonfire.

Käy selväksi, että kyse on myös urheilusta: Keppariharrastajat hyppäävät esteiden yli jättiloikkia, ojentavat nilkkansa liidokkaaseen piaffeen ja tekevät laukanvaihtoja. Radan jälkeen he puuskuttavat kaikkensa antaneina.

Kenties ennen kaikkea dokumentti on kuitenkin tarina rohkeudesta.

Nämä tytöt eivät pyydä itseään eivätkä harrastustaan anteeksi: Sitä alleviivaa muun muassa kohtaus, jossa Aisku tanssahtelee kepparikisoissa alkutervehdykseen ratsullaan nimeltä Haters gonna hate.

Hobbyhorse revolution

Ensi-ilta 31.3.

Sallittu kaikenikäisille