”Silkkaa hulluutta” – Kittilän aktiiviset kilparatsukot kuluttavat tietä urakalla

Hevosen kokonaisvaltainen ymmärtäminen ja hyviin asioihin kiinnittyminen ovat Sanna Leinoselle tärkeitä asioita yhteistyössä hevosen kanssa. Kuva: Satu Renko

Tuoreen kouluratsastuksen Pohjois-Suomen aluemestari Sanna Leinosen tallilta on kymmenen minuutin matka Kittilän vilkkaalle lentoasemalle, mutta lähin maneesi on 150 kilometrin päässä Rovaniemellä.

Kerran–pari kuukaudessa tehtävät viikonlopun valmennusmatkat suuntautuvat joko 300 kilometrin päähän Tornioon, 400 kilometrin päähän Ouluun tai 500 kilometrin päähän Kajaaniin.

”Tämä on ihan silkkaa hulluutta”, Leinonen sanoo ja nauraa iloisesti keittiönsä pöydän ääressä.

Pöytää koristavat onnittelukukat ja komea pokaali aluemestaruusjuhlien jäljiltä. Parikymmentä vuotta sitten Lappiin asettunut matkailualan ammattilainen on asustanut hevostensa kanssa kymmenisen vuotta Kittilän keskustan lähellä.

Leinosen tallilla on kaikkiaan kymmenkunta ratsuhevosta, joilla yhtä eläkeläistä ja kahta varsaa lukuun ottamatta kilpaillaan. Hän arvelee, että tallilla on Tornion pohjoispuoleisen Lapin suurin keskittymä kilparatsuja. Kaikki tallin ratsut kilpailevat vähintään helppo A-tasolla.

Leinonen toimii tallin ratsukoiden kotivalmentajana. Yhdessä käydään valmennuksissa ja kilpailuissa.

”Minun kisaamiseni olisi voinut loppuakin, jos ei tätä kivaa talliporukkaa olisi. He ovat innostuneita ja kehittyvät koko ajan, mikä on itsellekin motivoivaa.”

Vuoden ympäri Sanna Leinonen ja hänen asiakkaansa ratsastavat kotitallin ulkokentällä ja maastossa. Maneesin rakentaminen ei ole suunnitelmissa. Kuva: Satu Renko

Koko elämänsä hevosia harrastanut Leinonen työskentelee toimitusjohtajana kahdessa Levillä sijaitsevassa hotellissa sekä kirkkonummelaisessa kongressikeskus Majvikissa.

Kirkkonummen työpaikalle lähtiessään hän normaalisti lentää, mutta toisinaan ajaa etelään hevostraileri perässä. Siinä kilpahevonen Kolers matkustaa Vihtiin, jossa omistaja käy Tiina Karkkolaisen valmennuksissa.

”Käy se niinkin, kun vain jaksaa ajaa hevosen kanssa. Olen aina sanonut, että meidän hevoset ovat kuin ravureita, traileriin vaan ja menoksi.”

Tallin hevoset elävät laumoissa pihatossa ympäri vuorokauden. Paitsi emännän lellikki, 16-vuotias Kolers. Ruunassa on omistajansa mukaan sen verran sohvaperunan vikaa, että se oikein pyytää päästä laumasta yöpuulle omaan rauhaansa pihattohallin suureen varsomiskarsinaan.

”Kolers oli jo Latviassa ollut kisahevosena. Se on oikea kuningashevonen, jota oli varmasti pidetty hyvin, mutta ei taatusti laumassa. Tänne tullessaan se oli epäsosiaalinen ja pihattotarhassa alkuun kauhuissaan, kun siellä oli muita hevosia.”

Tottuminen erilaiseen, vapaampaan elämään on kuitenkin viidessä vuodessa muuttanut ruunan täysin. Leinonen uskoo raskaan mallisen, suurikokoisen ja lantion liikevirheestä kärsivän ruunan hyvän kisakunnon olevan pihattoelämän ansiota.

”Pihatossa Kolers on oppinut käyttäytymään kuin hevonen, se osaa nousta pystyyn, mennä kiitolaukkaa muiden kanssa ja sen lihaksisto on symmetrinen. Fysioterapeutti kiittelee sen takaosan toimintaa.”

Hevosen tarvitsema liikuntamäärä on osoittautunut pihattolaumaa seuratessa todella suureksi. Leinonen nauraa, ettei ikinä jaksaisi liikuttaa hevosta sitä määrää, jonka se päivän aikana omaehtoisesti liikkuu.

”Laumasta tulee se virike hevosille. Pojat nahistelevat ja leikkivät, varsat leikkivät. Samalla lauman kaikkien hevosten sosiaaliset hoksottimet toimivat.”

Sanna Leinonen voitti tänä vuonna kouluratsastuksen Pohjois-Suomen aluemestaruuden 16-vuotiaan puoliveriruunansa Kolersin kanssa. Ratsukko on nyt ryhtynyt harjoittelemaan kouluratsastuksen toiseksi vaativinta tasoa, Intermediairea. Kuva: Satu Renko

Ei pihattoelämä Leinosen mielestä kuitenkaan ole yksiselitteisen mutkaton hevosenpitotapa.

Loukkaantumisriskit ovat laumassa aina olemassa ja joillekin karsina- ja pikkutarhaelämästä pihattoon siirtyville hevosille voi vuorokauden ympäri laumassa asuminen olla alkuun hyvinkin rankkaa.

”Ajattelen, että pihattoon laittaminen on hirveän suuri muutos karsinahevoselle. Välttämättä kroppa ei heti kestä jatkuvaa liikkeessä oloa”, Leinonen pohtii.

”Mietin aina, missä menee raja, kun näitä aikuisia kisahevosia laitetaan pihattoon. Mutta ei minulla ole täällä vielä ollut sellaista hevosta, joka sitä ei kestäisi. Vuosi on normaali sopeutumisaika ja tottumisessa tulee erilaisia vaiheita, joista yksi on väsymys.”

Syyspäivänä pihattolaumoissa ei vaikuta olevan yhtään väsähtänyttä hevosta. Ruunat lähtevät heti seuraamaan tarhaan tulevaa emäntäänsä ja kulkevat Alisa-tamman ja sen varsojen luo.

Hetken kuluttua joku ruunista keksii, että nyt voisi hieman koetella ken on pihaton nopein.

Jytinällä laukkaava sakki on nopeasti isohkon aitauksen toisessa päässä.

”Minun kokemukseni mukaan pihatto on toiminut hyvänä terapiana kaikille hevosille. Ne saavat liikkua kuten hevonen on luotu tekemään ja laumasta tulee niille turva.”