Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Wilhelmin seikkailut

    Wilhelm Nash ei jättänyt Vermossa taas ketään kylmäksi.

    Ville Mäkelän valmennettava oli jättimäinen suosikki, ja alla olikin viiden voiton putki. Kun lähtöpaikka oli hyvä, odotukset olivat luonnollisesti suuret.

    "Jännittää nyt erityisen paljon", Mäkelä huokaili silti ennen lähtöä.

    "Ajokelit ovat olleet huonot, ja saa nähdä mitä tästä tulee."

    Eikä alku luvannutkaan hyvää. Wilhelm Nash lähti laukalla ja jäi yli 20 metriä toiseksiviimeisestä hevosesta. Nopeasti Wilhelm kuitenkin imi eron umpeen, ja vajaan kierroksen kohdalla ruunan vakio-ohjastaja  Ari Moilanen käänsi iskuun. Valjakko kiihdytti suran mitalla keulaan saakka, ja sen jälkeen Wilhelm Nash hoiti homman velä hämmästyttävän vakuuttavasti. Sisäradalle pääsy oli ehkä ratkaisevaa, sillä Wilhelm Nashilla on ongelmia kaarteissa.

    "Wilhelmillä on aivan mahdoton moottori", Ari Moilanen päivitteli.

    "Mitä se menisikään, jos se ravaisi paremmin. Tänään se oli liian paineissaan alussa ja pöhelsi siinä auton takana itsensä laukalle."

    Taruntuuli veti omistajansa  Heikki Taipaleen Porin Ässistä tunnetut patasydän-värit ja valmentajansa  Esa Holpaisen varmaan voittoon koko matkan johdon jälkeen. Lähdön suosikki  Costello laukkasi noususta viimeisellä takasuoralla, ja sen jälkeen Taruntuulella näytti olevan piikkiaikalla melko leppoisaa.

    "Hyvä kun oltiin edes mukana lähdössä, sillä havahduin vasta ilmoittamisen aamuna, että Taruntuulihan mahtuu sittenkin 150 euron turvin paalulle", Holopainen virnisteli.

    "Homma sujui hyvin. Loppukaarteessa pidin vain pussissa meidän takana mennyttä  Tejasia, joka vaikutti hyvävoimaiselta. Taruntuuli meni ilman obersekkiä pää alhaalla, eikä se pystynyt vaihtamaan rytmiä lopussa, mutta tosi varmasti se nyt voitti kuitenkin. Tamma parantaa pikkuhiljaa saadessaan startteja. Se on vielä aika kokematon, mutta jos homma menisi oikein hyvin voisimme yrittää Vermon kuningatarkilpaan. Tammalla on sinne kykyjä, mutta kiimojen kanssa on ongelmia. Ne ovat tosi kovat, eikä tamma silloin mene mihinkään. Katsotaan miten homma menee ja haetaan siihen sitten vaikka jotain lääketieteellistä apua, jos on tarvis."

    Holopainen  voitti jo illan ensimmäisen lähdön  Ismo Korhosen valmentamalla kolmevuotiaalla  Norman Pricellä, joka johti myös alusta loppuun. Kolmaskin oli ulottuvilla, kun Holopaisen ajama  Arnold Halm meni sekin ensin piikissä. Lopussa tuli tilaa koittaa ohitusta, mutta Wilhelm Nash osoittautui sittenkin liian kovaksi.

    Illlan neljäs meni taas Lahden seudulle, kun  Teemu Okkolin tarjoili tallinsa  Turopellalle takarivistäkin nappireissun. Loppusuoralla tamma spurttasi helposti kärkeen.

    "Vetolaput ja tiivis starttirytmi saattoivat piristää", Okkolin jutteli.

    "Ja menihän se juoksukin kuin elokuvissa."

    Be Spontaneous ja  Harri Koivunen pääsivät yllättämään, vaikka alla oli tolppa Forssasta. Kolmatta kierrettäessä kirissä vetoapua antanut  Samuli Innasen ajokki  Invantaggio tsemppasi lopussa hienosti mutta ei pystynyt estämään jättimäisen Be Spontaneuksen vyöryä ykköseksi sittenkään.

    "Joo, odotin siellä perässä, että ori ratkaisee pelin helpomminkin", Koivunen kertaili.

    "Sanoin omistajalle  Kari Lähdekorvelle, että tämä Be Spontaneous taitaa olla yksi parhaista, millä olen koskaan ajanut. Se on tosi hulppea iso hevonen. Sitten tuli kuitenkin jotain hämminkiä siinä välissä. Nyt hevonen on taas sielläpäin."

    Oppilaslähdön ässät olivat Leon Coger ja Emma Väre, joka ajoi isänsä Riston valmentamalla ruunalla suoraviivaisen keulavoiton. Xavier K.A. ja Astrodome nousivat lopussa rinnalle, mutta Leon Coger piti pintansa reippaasta matkavauhdista huolimatta.

    Uudenmaan Upeimman karsinnasta tuli taktiikkajuoksu, kun Golda Paris sai alussa torjuttua suosikki Menthan, jolla Kari Venäläinen tyytyi paikkaan haastajan selässä. Mika Forss piti Menthan kiriluukun suljettuna riittävän pitkään, ja Markku Niemisen valmentama Golda Paris nappasi karsintavoiton.

    T65-rivi päättyi Joynessin näyttävään kirivoittoon. Radalta 12 startannut ruuna räjäytti neljännelle radalle loppukaarteen alussa, ja neljännestä ulkoa alkanut rykäisy vei Jukka Torvisen ajokin selvästi muiden edelle.

    Kovalla ajalla 14,1a voittanut Joyness on Piia ja Mikko Mäkelän silmäterä.

    "Joyness on aina ollut hyvä, kun se vaan on viitsinyt mennä", Piia Mäkelä kuvaili. "Sen henkistä puolta on saatu nyt paremmaksi. Se on ollut kesästä asti Teivaisen Antin tallissa, ja uudet treenisysteemit ja muutenkin muuttuneet kuviot ovat selvästi sopineet sille."

    Mikko Mäkelä huomautti nimenomaan mailin olevan Joynessille erinomaisesti sopiva matka.

    "Se tykkää kun mennään koko ajan reipasta", Mikko Mäkelä painotti. "Jos matkalla kävellään, se ei saa vauhtia enää päälle, mutta vaikka ajettaisiin kuinka kovaa, se kehittää yleensä vielä uuden spurtin. Sen vauhdin rajoja ei ole vielä mitattu, vaikka startteja on jo jonkin verran."

    Turopellan hankaloittamalla T65-rivillä sai 3052,70 euroa ja viisi oikein -tuloksellakin 42,60. Kierroksen vaihto oli 253 287 euroa.

    Riku Niittynen

    Ville Toivonen

    https://www.youtube.com/watch?v=ZcoCbqjNnUc