Valte Salojensaari on kuollut
Valte Salojensaaren viimeinen menestyshevonen oli kuvan Julienne Cane, jolla Tapani Salojensaari yllätti T76:ssa viime keväänä kahdesti. Kuva: Anu LeppänenSuomen tunnetuimpiin hevoskauppiaisiin kuulunut Valte Salojensaari on kuollut.
84-vuotias Salojensaari kuoli tiistaiaamuna kotonaan Seinäjoella.
"Äkillinen sairauskohtaus", Valten poika, ammattivalmentaja Tapani Salojensaari kertoo. "Maanantaina Valte oli vielä raveissa ja tiistaiaamuna hän oli käynyt ruokkimassa hevoset. Voi sanoa, että täydestä vauhdista meni."
Valte Salojensaari oli kova kauppamies, mutta myös menestynyt raviurheilija. 1970-luvulla Nicolas juoksi lämminveristen ykköstasolla ja 2000-luvun alussa Bowl Winner K oli Pohjanmaan parhaimmistoa. Muita nimihevosia olivat mm. Kuva-Lohko sekä Ego Turn. Menestystä tuli ennen kaikkea lämminverisillä, joita Valte toi lähinnä Ruotsista.
Keväällä Valte Salojensaari arveli hänellä olevan liki 30 hevosta, ja Tapani Salojensaaren pikaisen arvion mukaan hevosia jäi ainakin yli 20. Salojensaaren suku on tunnettua ravijoukkoa, ja Valten pojista ravipiireissä tuttuja ovat Tapanin lisäksi Viljo, Jussi ja Aleksi Salojensaari.
”Sellaisen neuvon annan, jos hyvän hevosen haluaa ostaa, että kannattaa mennä aina parhaiden treenareiden tykö. He eivät alunperinkään ota sellaisia hevosia, joissa ei olisi ideaa", Valte Salojensaari totesi Ravinetin haastattelussa huhtikuussa.
Nuorena Valte Salojensaaren laji oli nyrkkeily, jossa hän oli 74-kiloisten sarjassa valtakunnan kärkikaartin iskijöitä.
Valte Salojensaari oli Pohjanmaan raviurheilun merkkimiehiä, joka tunnettiin ja jota arvostettiin läpi raviurheilevan Suomen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


