Eläinaktivistit kritisoivat raveja somessa ‒ levitetyn videon virhettä ei voi mitenkään selittää olemattomiin
Viime päivinä sosiaalisessa mediassa noussut kohu ravihevosten kohtelusta kertoo lajiyhteisön epäonnistumisesta useammalla tasolla.
Kohtaavatko puheet ja teot ravihevosten hyvinvoinnista puhuttaessa? Kuvituskuva. Kuva: Elina PaavolaRaviurheilu on viime päivinä saanut sosiaalisen median eri kanavissa runsaasti negatiivista julkisuutta. Ilmoituksensa mukaan vegaaniyhteisöä rakentava Viral Vegans -yhdistys on tarttunut Vermon viime keskiviikon kilvanajoon, tarkemmin hevosen käskemiseen ja siitä annettuun rangaistukseen.
Somessa kiertävällä videolla lasketaan ohjastajan repivän hevosta ohjista loppusuoralla yhdeksän kertaa. Ohjastajan saama 110 euron sakko rinnastetaan hänen ajokkinsa 1500 euron palkintorahaan.
"Miksi raviurheilussa eläinrääkkäyksestä saa vain läpsäyksen kädelle? Ja miksi raviurheilun keskusjärjestö Hippos palkitsee eläinrääkkäyksestä", videon päätteeksi kysytään.
Eläintuotannon lopettamista ajava yhdistys tietysti hakee mahdollisimman raflaavaa sisältöä. Raviurheilun puolesta ikävää on, että videota ei voi mitenkään selittää parhain päin, vaan asiassa on mokattu monella tasolla.
Suurin syyllinen on tietysti ohjastaja, joka ajaa rumasti ja sääntöjen vastaisesti. Lähes yhtä suuren virheen tekee tuomaristo, joka ei ollut tilanteen tasalla. Ohjastaja sai sakon sääntökoodilla "ajovitsan ja/tai ohjien sääntöjen vastainen käyttö", mutta rikettä ei katsottu vakavaksi, vaikka sääntöjen perusteella ohjastajalle olisi ehdottomasti kuulunut määrätä ajokieltoa.
Erityisen ikävää tilanteessa on, että asialla ovat toimijat, joilta tällaisia epäonnistumisia ei saisi nähdä. Videolla hevosta käskevä ohjastaja on Suomen kokenein raviohjastaja Antti Teivainen, tuomareina Vermon palkitut tuomarit.
Säännöt ovat kaikkialla samat, mutta mitä kertoo lajin omavalvonnan tasosta, jos ja kun yli 60 000 starttia ajanut ohjastaja ajaa noin rumasti, eivätkä Suomen parhaat tuomarit saa annettua hänelle asianmukaista rangaistusta? Niin kauan kuin tällaista tapahtuu, viestintäpuhe hevosten hyvästä kohtelusta on tyhjää helinää.
Niin kauan kuin tällaista tapahtuu, viestintäpuhe hevosten hyvästä kohtelusta on tyhjää helinää.
Asiat ovat harvoin niin hyvin kuin kehutaan tai niin huonosti kuin moititaan. Sama pätee ravihevosten hyvinvointikeskusteluun. Valtaosa ravihevosista on hyvin pidettyjä kilpaurheilijoita, joiden valmennukseen, ruokintaan, hoitoon ja hyvinvointiin panostetaan enemmän kuin valtaosalla ihmisistä. Ymmärrän hyvin, kuinka epäreilulta raviurheilun väittäminen eläinrääkkäykseksi tuntuu hevosten hyvinvoinnille elämänsä omistaneista ihmisistä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö parannettavaakin olisi, kuten nyt puheenaiheena oleva tapaus osoittaa.
Suomen Hippoksen viestintä on ottanut nykyisen viestintä- ja markkinointijohtaja Saara Iivarin aikana jättimäisiä loikkia nykyaikaan. Edelleen keskeinen ongelma tuntuu kuitenkin olevan, että raviala joutuu aina käymään keskustelua hevosten hyvinvoinnista muiden ehdoilla.
Hevosten hyvinvointikeskustelussa aloitteen pitäisi leimallisesti olla lajilla itsellään. Nyt ala joutuu jatkuvasti reagoijan ja selittäjän osaan, kun keskustelua viedään milloin kenenkin haluamaan suuntaan, on kyse vaikka taannoisesta suututkimuksesta tai nyt esillä olevasta videosta. Siilipuolustus ei ole oikea tapa kohdata haasteet, vaan alan täytyy itse osata, haluta ja uskaltaa nähdä ongelmakohtansa – ja tuoda ne myös oikealla tavalla esiin. Ei toiminta ole täydellistä, mutta ainakin yritämme aidosti, tule vaikka katsomaan!
Ehkä ajotapasääntöjen uudistaminen oli jonkinlainen yritys tähän suuntaan, mutta kuten viime keskiviikon esimerkki osoittaa, se jäi monelta osin ulkokultaiseksi. On aivan sama, mitä ravi-ihmiset todistelevat, jos arki ei vastaa puheita.
Pahinta on, että enemmän taidettiin olla huolissaan syntyneestä keskustelusta kuin itse asiasta.
Viime keskiviikon tapauksessa Hippos ilmoitti viisi päivää tapahtuneen jälkeen asian menevän muutoksenhakulautakunnan käsittelyyn. Se oli aivan liian vähän aivan liian myöhään. Vahinko oli jo tapahtunut, ja pahinta on, että enemmän taidettiin olla huolissaan syntyneestä keskustelusta kuin itse asiasta.
Kuten ajotapa-asioissa hienoa esimerkkiä näyttävä Santtu Raitala on asian ilmaissut, muutoksen ajurina ei kuulu olla rangaistuksen pelko. Muutoksen täytyy lähteä siitä, että tehdään kuten on oikein.
Kirjoittaja on MT:n toimittaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







