Satulassa tapahtuu ihmeitä

Ihmeet satulassa syntyvät usein työstä, jonka ratsastaja tekee oman kehonsa eteen ilman hevosta. Hevonen kiittää. Kuva: Kati Susi

Kun on vuosikymmenet tottunut kyyläämään hevosten liikkeen puhtautta tai usein epäpuhtautta, tekee sitä samaa lähes huomaamattaan ihmisillekin. Tässä päivänä muutamana tuttu ratsastaja käveli autoltaan tallia kohti. Hänen liikkumisessaan oli jotain erilaista.

Olimme tavanneet viimeksi useita viikkoja sitten, ennen joulunaluskiireitä. Joulun sujumisesta ja kissojen sekä lasten kuulumisista jutusteltiin hevosen hoitamisen ja varusteiden laittamisen yhteydessä. Kävelin hevosta taluttavan ratsastajan takana kentälle ja seurasin katseellani sekä hevosen että ratsastajan liikettä.

Aluksi ratsastaja käsitteli hevosta hetken maasta ratsastaen. Mietin hiljaa itsekseni, että kylläpä näyttikin sujuvalta, vaikka molemmilla oli hieman pitkäksi venähtäneet joululomat takana. Selkään nousukin sujui eleettömän pehmeästi.

Siinä vaiheessa, kun ratsastaja alusta alkaen istui satulassa pehmeästi liikettä myödäten, aloin ounastella, että jotain hänen elämässään on tapahtunut. Ajatus vahvistui, kun ratsastaja kertoi tuntemuksistaan.

”Mulla ei ole aivan suora olo täällä satulassa. Onko vasen istuinluuni jotenkin huonommin tuntumalla satulassa?”

Tässä vaiheessa oli jo pakko kysyä, mitä on tapahtunut. Siinä lonkankoukistajan rentoutusliikkeitä ja lantion asennon tarkistusta tehdessä selvisi, että nelikymppinen ratsastaja oli alkanut ammattinsa kuormitusta kestääkseen ja kehonsa kremppoja estääkseen harrastaa pilatesta.

Tunnin edetessä kävi ilmiselväksi, että jo muutaman viikon harjoittelu oli muuttanut ratsastajan kehon hallintaa, tasapainoa ja hahmottamista suuresti. Poissa olivat helposti jännittyvät hartiat, pieni takanoja ja eteenpäin työntyvät jalat.

Tilalla oli elastisen rento ja jäntevä ratsastaja, joka pysyi hyvässä perusistunnassa ja hallitsi keskikehonsa aivan uudella tarkkuudella.

Lonkkien rentouden ja liikkuvuuden myötä ravin kevennyskin oli muuttunut voimakkaasta ylös-alas pomputtamisesta hillitynhallittuun, pieneen liikkeeseen, jossa lihakset vaivattoman näköisesti hoitivat liikkeen satulasta irti ja pehmeästi satulaan alas.

”Sun ratsastuksesi on aivan toisesta maailmasta”, huudahdin spontaanisti.

Iloitsin tutun ratsastajan puolesta täydestä sydämestäni. Parhaimmalta tuntui kuitenkin se, kun helposti jäykistyvä hevonen alkoi kehonsa hallitsevan ratsastajan satulan alla ja hallittujen apujen vaikutuksesta keventyä, suoristua, taipua, ponnistaa ja myödätä kontaktille. Session lopuksi ratsastuskentällä oli kolme olentoa, jotka hehkuivat tyytyväisyyttä hetkeen.

Ihmeitä satulassa tapahtuu ja usein ne ovat seurausta työstä, joka tehdään ilman hevosta. Jokaisen ratsastajan pitäisi viitsiä tehdä oheisharjoittelua. Sillä saa sekä itsensä että hevosen toimimaan paremmin ja työskentelemään tyytyväisenä.

Kehotus pätee myös ratsastuksenohjaajaan. Vinkkejä hyvistä verkkopilateskursseista otetaan vastaan!

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja pälkäneläisen hevostilan emäntä