Asenne erottaa ammattilaiseksi kykenevän "heppailijasta"

Ratsastuksenopettaja Jaana Seppänen (vas.) kiittää Vanhamäen tallin tämänhetkisten kolmen harjoittelijan, Ronja Tynnyrisen, Roosa Seppälän ja Siiri Jääskeläisen, halua kehittyä. "Oma asenne on tosi tärkeä tällä alalla. Ei tämä ole ruusuilla tanssia, kun tilanteet vaihtelevat eläinten kanssa joka päivä." Kuva: Pentti Vänskä

Kännykkää tuijotteleva harjoittelija on tullut talliyrittäjille valitettavan tutuksi. Toisaalta jotkut omaksuvat vähilläkin taustoilla hevosenhoitajan vaativassa ammatissa tarvittavat taidot nopeasti.

Ammatillisen koulutuksen uudistuessa korkeintaan ensimmäisen vuoden aikana työtä opiskellaan oppilaitoksella ja hevosalan tapauksessa talliympäristössä. Sen jälkeen opiskelijat siirtyvät koulutus- tai oppisopimuksella harjoittelemaan työpaikoille.

”Koetaan, että työpaikoille heitetään aika iso vastuu”, sanoo Vanhamäen tallista vastaava ratsastuksenopettaja Jaana Seppänen Suonenjoelta.

Hänen mukaansa varsinkin eteläisen Suomen isoilta talleilta on kuulunut kollegoilta viestiä, että tähän ei riitä aika eivätkä hevoset.

Vanhamäessä kesä on leirien vuoksi kiireisintä aikaa. Talvikaudella, kun opiskelijoita tulee harjoitteluun, heidän ohjaamiseensa on aikaa.

”Silloin riittää myös hevosia. Niiden kanssa toimiessa oppilailla on erilainen motivaatio kehittyä, eikä käy niin, että kokemus olisi pelkkää raatamista.”

Opiskelijoita on ollut kahdeksan vuoden aikana säännöllisesti kolmesta oppilaitoksesta. Tällä hetkellä heitä on kolme.

Hevosmiestaitojen ja aloitteellisuuden puute on yleistynyt.

”Muutama on sanonut lopussa, ettei tämä ole minun alani. He ovat siis saaneet oikeasti käsityksen, mitä tämä työ on”, Seppänen valottaa.

Sama on koettu Pihtiputaalla Team Ojanperän ravitallilla. Varsinaisilta vaaratilanteilta on molemmissa yrityksissä harjoittelijoiden kanssa kuitenkin vältytty.

”Pitää kyetä omatoimiseen työskentelyyn. Se on monella vaikeaa. Jos tahdotaan vaan näppäillä puhelinta käytävällä, ei edisty oppiminen eikä työt”, kuvaa Antti Ojanperä.

Tällä hetkellä tallilla on monimuotona opintojaan suorittava harjoittelija Kaustisen raviopistosta. Yhteensä heitä on ollut noin 15. Kirjo on Ojanperän ja hänen puolisonsa Jutta Ihalaisen mukaan kasvamaan päin.

”Ei ole tarkoituksenmukaista, että työssäoppija vain mättää lantaa ja putsaa vehkeitä. Meillä saa kyllä vastuuta, kun on valmis sitä ottamaan. ”

Harrastamaan sopivat ”heppailijat” erottuvat niistä, joista kehittyy ammattilaisia. Asenne siis ratkaisee selvästi enemmän kuin lähtötilanne.

”Asioita ei voi tehdä huonosti. Sitä moraalia ei voi kenellekään opettaa, taitoja kyllä”, Ihalainen huomauttaa.

Ihalaisen mukaan ennen työpaikalle siirtymistä opiskelijan olisi tärkeä itse pohtia, onko kiinnostunut kilpahevosista vai toimimisesta täysihoitotallilla harrastehevosten kanssa.

”Jos sinulla on intoa ja tuntosarvet herkkinä, pääset aika pystymetsästäkin lajiin sisälle. Pitää toki tykätä hevosista. Se ei vaan riitä kaikkeen, kun perustyötä ja rutiinia on niin paljon.”

Lisäksi toimittaessa elävien eläinten kanssa, jotka ovat yleensä vieraan omistamia, luotettavuus nousee oppimisen halun rinnalle.

”Virheetkin pitää uskaltaa myöntää.”

Yrittäjän näkökulmasta motivoitunut opiskelija on mainio työpari.

”Tässä työssä pitäisi itsekin koko ajan oppia uutta. Jos harjoittelijallakin on intoa, yhdessä tekeminen on antoisaa myös meille”, Ihalainen summaa.

Ylä-Savon ammattiopistolla Kiuruvedellä ei ole jouduttu koulutuksen rahoituksen vähentymisen vuoksi luopumaan mistään, mikä koskee oppimisessa tarvittavia käytännön rakenteita. On ratsu- ja ravitallit sekä pihatto ja varsojen kanssa erikseen toimintaa.

Koulutuspäällikkö Tuovi Huttunen tunnistaa hyvin sen, että opiskelijoiden valmiuksissa on suurta vaihtelua.

”Voi olla, ettei ole osaamista lainkaan tai että sitä on paljon. Koemme tosi tärkeäksi, että pystymme pitämään oppimisympäristöt ensimmäisen vuoden perusopiskelijoille ja että kykenemme opettamaan heidät tietylle tasolle.”

”Eläinten kanssa toimiessa turvallisuus on otettava huomioon.”

Ammatillisen koulutuksen uudistus astui voimaan viime vuodenvaihteessa. Koulutustarjontaa säädellään nyt vain yhdellä lailla.

Aikuisia ja nuoria ei enää eritellä, vaan joka opiskelijan lähtötilanne arvioidaan. Opintojen sisältö ja laajuus määritellään henkilökohtaisessa suunnitelmassa.

Takana on koulutuksen kokonaismäärärahojen leikkaus. ”Totta kai harmittaa, että rahoitus on niukentunut mutta siihen on sopeuduttava”, Huttunen toteaa.

Eri tavoin opiskelevat – nuori päiväopinnoissa, eri jaksoilla käyvä aikuisopiskelija sekä maksullisille kursseille osallistuvat – saavat käytännössä saman oppiaineen opetusta samassa luokassa.

Päällekkäisten oppituntien karsiminen vapauttaa opettajan läsnäoloa oppilaiden ohjaamiseen. Etäohjauksen malleja kehitetään jatkuvasti.

”Oppilaat pitävät työpaikalla oppimisesta päiväkirjaa ja myös blogia, mutta virtuaalinen yhteys voisi vieläkin olla tiiviimpää. Verkko-oppimisympäristöt ja Skype-yhteys vähentävät matkustamista.”

Lisäksi aikuisopiskelijoista monet ovat alan ammattilaisia ja haluavat oman yrityksen ohessa hankkia ammatti- tai erikoisammattitutkinnon.

”Virtuaalisia keinoja käytetään paljon varsinkin heidän kanssaan, koska heidän voi olla hyvin vaikea irrottautua lähijaksoille tänne koululle.”

Ainakin Kiuruvedeltä valmistuneet ovat työllistyneet viime aikoina hyvin. Hevosalan osaajille on siis töitä.