
Joni-Petteri ottaa askelia valmentajaksi
Irrin raviperheessä aloitellaan sukupolvenvaihdosta. Tuija Irriltä on siirtynyt ensimmäiset kolme hevosta hänen poikansa Joni-Petteri Irrin valmennuslistalle.
Ensimmäiset Joni-Petteri Irrin valmennukseen siirtyneet hevoset ovat hänen oma monté-ässänsä Licence Holder, hyvin mennyt nelivuotias Better Boss ja yhden startin juossut kolmevuotias Guilty Pleasure.
Aktiivisesti lainakuskimarkkinoilla toimiva Joni-Petteri on toistaiseksi operoinut kokelaslisenssillä, mutta siihen on tulossa lähiaikoina muutos.
"Olen laittanut paperit kilpailija- eli B-lisenssiä varten, ja tarkoitus on jatkossa hankkia myös ammattivalmentajalisenssi. Olen käynyt sitä varten kursseja Ypäjällä", Joni-Petteri Irri kertoo. "Ollaan jo jonkin aikaa puhuttu, että äiti siirtäisi pikkuhiljaa eteenpäin vastuuta myös vastuuvalmentajana."
Tuija Irrillä on ollut viime aikoina noin kolmisenkymmentä valmennettavaa.
"Äiti ei ole missään eläkeiässä ja hän jatkaa varmasti osan hevosista valmentajana, mutta sellainen puhe on ollut, että suurin osa tulisi jatkossa minun listalleni", Joni-Petteri Irri selvittää. "Käytännössä homma jatkuu varmasti aika samanlaisena kuin ennenkin. Hevoset ovat samassa paikassa ja yhdessä niiden treenaamisia on suunniteltu tähänkin asti."
Irreillä on hevosia kotitilallaan Sastamalassa sekä Teivon raviradalla, missä käytössä on 12 karsinaa eli kolme neljäsosaa yhdestä tallista.
"Varsamäärä on kasvanut, ja Teivon talli tuntuu jo alkavan käydä pieneksi. Meillä onkin ollut puhetta myös isomman ratatallin hommaamisesta, mutta mitään ratkaisuja ei ole tehty. Näitä kuvioita mietitään rauhassa, ja Teivon tulevaisuus on tietysti yksi merkittävä asia. Silmät ja korvat auki kuljetaan joka tapauksessa", Joni-Petteri Irri kuvailee.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



