Pelimannisuvun vesa yhdistelee kaustislaista musiikkiperinnettä pop-musiikkiin – "Ilmeisesti sellainen juurevuus on minulla dna:ssa"

Aili Järvelä lopetti tavoitteellisen viulunsoiton lukion jälkeen, mutta soittaa edelleen erinäisissä kokoonpanoissa. Kotonaan helsinkiläisessä kerrostaloasunnossa Järvelä soittaa vain maltilla, ettei ärsyttäisi naapureitaan. Kuva: Sanne Katainen

Aili Järvelä asettaa viulun kielien päälle metallikappaleen ja laskee jousen paikoilleen. Sordiinon ansiosta soittimesta nouseva ääni on hiljaisempi kuin se ilman metallipalaa olisi.

Yösordiino on ammattimuusikon tärkeä apuväline, sillä helsinkiläisessä kerrostalossa harjoittelu voi johtaa nopeasti yhteenottoihin naapureiden kanssa. Eräät Järvelän kollegat menivät niin pitkälle, että tilasivat Portugalista äänieristetyn kopin, jossa mahtuu juuri ja juuri liikuttelemaan jousta viulun kielillä. Hintaa naapurirauhalle kertyi tuhansia euroja.

Järvelä ei ole saanut valituksia, mutta naapurisovun ylläpitämiseksi hän harjoittelee useimmiten treenikämpällään. Kerrostalomuusikon on sopeuduttava vallitseviin olosuhteisiin.

"Kunpa ihmiset vain tietäisivät, kuinka pulassa olemme, kun missään ei saa soittaa tai laulaa rauhassa", Järvelä naurahtaa.

"En ole koskaan tehnyt mitään muuta kuin musiikkia, en ole ollut edes mansikkamaalla kuten siskoni", Aili Järvelä sanoo. Kuva: Sanne Katainen

Musiikin Järvelä imaisi itseensä jo varhaisessa lapsuudessaan. Viisilapsisen perheen nuorimmainen ei suinkaan ole ainoa, jonka kädessä troka pysyy, vaan koko perhe on täynnä ammattimuusikoita.

Järvelän isä on pelimanni kolmannessa polvessa ja tämä kehitti 1980-luvulla näppäripedagogiikan kaustislaisen pelimanniperinteen pohjalta. Järvelän äiti on musiikkiin erikoistunut luokanopettaja ja kaikki sisarukset ammattiviulisteja.

"Viulunsoiton aloittaminen oli lapsena selvää, koska kaikki muutkin soittivat. Ja Kaustinen on tässä suhteessa vielä aivan erityinen paikka kasvaa."

Kaustislaiset juuret kuuluvat myös Järvelän omassa musiikissa. Tai niin ainakin muut sanovat, vaikka Järvelä ei tietoisesti punoisikaan kansanmusiikkia kappaleisiinsa.

"Ehkä taustani jotenkin paistaa läpi, vaikka kuvittelisin tekeväni peruspoppia. Ilmeisesti sellainen juurevuus ja maanläheisyys on minulla enemmän tai vähemmän dna:ssa."

Aili Järvelä viihtyy Helsingissä, mutta ikävöi joskus Kaustiselle, etenkin kun iso osa hänen perheenjäsenistään asuu siellä. Kuva: Sanne Katainen

Viime vuonna Järvelää onnisti, sillä hän sai apurahan oman esikoisalbuminsa työstämiseen. Kolmen EP:n muodostaman kokonaisuuden viimeinen osa julkaistiin viime perjantaina. Näissä kappaleissa Järvelän tausta kuuluu kirkkaasti.

Ajatus oman albumin kantaviin teemoihin löytyi kuin varkain. Pari vuotta sitten Kaustisen kansanmusiikkijuhlien jälkeen Järvelä oli uupunut, kuten tuollaisen suururakan jälkeen usein ollaan.

"Soittelin isäni työhuoneella sähköharmonia ja hollilla oli kaustislainen laulukirja. Aloin lukea sanoja ja improvisoida omiani."

Kaustislainen kansanlaulutraditio ei ole yhtä tunnettu kuin paikallinen pelimannikulttuuri, Järvelällekään se ei ollut aiemmin erityisen tuttua. Kansanmusiikin lisäksi Järvelän tuoreella levyllä on mukana suomalaista runoutta sekä täysin omia kappaleita.

Jotain lainattua, sinistä ja omaa – aivan kuten levyjen nimetkin antavat ymmärtää.

Vuosien varrella Aili Järvelä on muun muassa opettanut viulunsoittoa, soittanut lukuisissa kokoonpanoissa, säveltänyt ja sanoittanut sekä opettanut kansanmusiikkia Sibelius-Akatemiassa. Kuva: Sanne Katainen

Sibelius-Akatemiassa opiskellessaan Järvelä joutui pitämään välivuoden, sillä hän väsyi opinnoista niin paljon. Myös viime vuosi opetus-, keikka- ja levytystöineen muistutti, että intohimotyö muuttuu nopeasti uuvuttavaksi.

Muusikoiden jaksaminen mietityttää Järvelää paljon.

"Opetin viime vuonna Akatemialla, ja oli raskasta seurata sivusta, kuinka rasittuneita ja ylikuormittuneita opiskelijat ovat. Olen ehkä vähän liian herkkä tuollaiseen työhön."

Monen vuoden jälkeen Järvelä pitää nyt taukoa opetustöistä ja keskittyy erinäisiin muihin musiikkiprojekteihin. Niin aikaa jää esimerkiksi lastenmusiikille.

"Lastenmusiikki pitää ottaa vakavasti. Se ei ole vähäpätöisempää kuin mikään muukaan musiikki, vaan minulle aivan yhtä haastava sekä tärkeä taidemuoto kuin kaikki muutkin."