Sairaanhoitaja työskenteli ebola-alueella, joutui evakuoiduksi, mutta haaveilee edelleen lähtevänsä uudestaan töihin vaikeisiin oloihin – "Minulla ei ole huoliajattelua" - Ihmiset & kulttuuri - Maaseudun Tulevaisuus
Ihmiset & kulttuuri

Sairaanhoitaja työskenteli ebola-alueella, joutui evakuoiduksi, mutta haaveilee edelleen lähtevänsä uudestaan töihin vaikeisiin oloihin – "Minulla ei ole huoliajattelua"

Taina Lahtinen työskenteli viime vuonna kolme kuukautta Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön kautta Kongon demokraattisessa tasavallassa.
Rami Marjamäki
Taina Lahtinen ulkoilee mielellään kotikaupungissaan Tampereella. Hänen tyttärensä oli aluksi huolissaan, kun Lahtinen lähti viime syyskuussa Kongon demokraattiseen tasavaltaan avustustyöhön, mutta kun WhatsApp-viestejä vaihdeltiin lähes päivittäin, kuten normaalistikin, huoli alkoi hälvetä.

Taina Lahtisen äiti on kirjoittanut vuosikymmeniä sitten tyttärensä vauvakirjaan, että Lahtisen unelma-ammatti on sairaanhoitajatar.

”Olin lapsena sen verran kummallinen, että selasin Suuren lääkärikirjan sivut käppyräisiksi. Katsoin kirjan vesipääkuvia, ja olin valtavan kiinnostunut kaikesta siitä”, Lahtinen muistelee.

Lahtinen on koulutukseltaan psykiatrinen sairaanhoitaja. Nykyään hän asuu Tampereella ja käy töissä Joensuussa. Tai itse asiassa juuri tällä hetkellä hän hoitaa Siun soten koulu- ja opiskelija­terveydenhuoltoon liittyviä töitään etänä kotoaan käsin.

Lahtinen on myös juuri saanut koulutuksen koronaneuvontaa varten, mutta toistaiseksi häntä ei ole tarvittu päivystyspuhelimessa.

Epävarma tilanne on monella tapaa stressaava, mutta Lahtinen suhtautuu siihen tyynesti.

”Minun ei tarvitse tietää, mitä tänä iltana tai huomenna tapahtuu. Minulla ei ole huoliajattelua. Asiat kyllä järjestyvät jollain tavalla.”

Ajattelutapaan on saattanut vaikuttaa 20 vuoden ura Finnairilla ja Aurinkomatkoilla. Noina vuosina hän saattoi työskennellä kuusi tai yhdeksän kuukautta yhdessä kohteessa, minkä jälkeen vaihtuivat työtoverit, maa, kieli ja kulttuuri.

”Sairaanhoitajan ja matkaoppaan työt eivät ole kuin yö ja päivä. Molemmat ovat palveluammatteja, joissa ollaan ihmisten kanssa. Vain tietopohja, työtehtävät ja vastuut ovat erilaisia.”

Rauhallisesta ja kylmäpäisestä asenteesta on yleensäkin apua sairaanhoitajan työssä, mutta etenkin kaikkein tiukimmissa tilanteissa. Kuten viime syksynä, kun Lahtinen työskenteli kolme kuukautta ebola-alueella Kongon demokraattisessa tasavallassa.

Lahtinen alkoi järjestellä lähtöä ulkomaille Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön kautta jo ollessaan vuorotteluvapaalla vuonna 2016. Hänen piti ensin kääntää kaikki hakemuksensa ja todistuksensa englanniksi, minkä jälkeen vuorossa oli haastatteluja, soveltuvuuskoe ja koulutuksia.

”On valtava rikkaus päästä käyttämään tietotaitoaan monikansallisessa tiimissä kaikkein haavoittuvimmassa asemassa elävien ihmisten hyväksi.”

Lahtinen oli Mabalakon kolmentoista hengen ryhmän ainoa suomalainen. Hänen kollegansa olivat esimerkiksi Burkina Fasosta, Burundista, Itävallasta, Italiasta ja Ranskasta.

He kaikki majoittuivat pienessä leirissä sademetsän tuntumassa. Suureen valkoiseen telttaan oli pystytetty väliseinät tuomaan edes hieman yksityisyyttä. Leirissä oli kyykkyvessa ja suihkuna 20 litran vesiämpäri. Ruoka valmistettiin hiilipannujen päällä.

Ennen kello kahdeksaa ei saanut lähteä pois leiristä, sillä alueella on lukuisia ryhmittymiä, sekä aseellisia että aseettomia. Vain leirin viereiseen sairaalaan sai kävellä yksin, muihin kohteisiin kuljettiin autolla.

Työpäivät olivat kymmenen tunnin mittaisia. Iltaisin valkoisella teltalla pelattiin korttia. Vain sunnuntait olivat vapaita. Silloin ihmiset yleensä vetäytyivät aluksi omiin oloihinsa, soittelivat läheisilleen tai lukivat.

”Vakka leirissä ei päässyt ihan näkymättömiin, olimme samassa tilassa itseksemme.”

Iltaan mennessä kaikki hakeutuivat kuitenkin jo yhteen, sillä sunnuntaiden perinne oli yhteinen elokuvailta. Yhdessä valittua filmiä katseltiin pingotetulta valkokankaalta.

Lahtisen pääasiallinen työ liittyi infektioiden torjuntaan, ja erityisen tärkeää oli paikallisen terveydenhuollon henkilöstön kouluttaminen. Hän muun muassa neuvoi, miten infektioita torjutaan, miten leikkaussali desinfioidaan sekä miten suojapuku puetaan ja riisutaan oikein.

Eräässä sairaalassa hän kehitti apteekkitoimintaa yhdessä sairaalan apteekkarin kanssa. Hänen kanssaan Lahtinen vaihtaa edelleen kuulumisia.

Kolme kuukautta kului nopeasti tärkeän työn parissa.

Kun Lahtisen kotiinpaluu alkoi lähestyä, leiriin kantautui huolestuttavia uutisia.

”Tilanne alkoi eskaloitua Beninin kaupungissa. Nuoret kongolaiset miehet hyökkäsivät YK:n sotilastukikohtaan, koska he eivät ymmärtäneet, mitä YK:n sotilaat tekivät heidän maassaan. YK on ollut läsnä jo yli 20 vuotta, mutta silti siellä saa surmansa 80–100 ihmistä kuukaudessa.”

Kun mellakointi yltyi, teille pystytettiin barrikadit. Lahtisen sopimus oli lopussa, ja hänen piti palata kotiin, mutta Beninin lentokentälle ei ollut pääsyä.

Koska mellakat levisivät edelleen, otettiin käyttöön vara­suunnitelma ja tehtiin evakuointipäätös. Jokainen sai pakata mukaansa vain kymmenen kiloa tavaroita. Lähtöön olisi aikaa kaksi tuntia.

”Minulla oli kaksi reppua, ja ne punnittiin vaa'alla, ettei mukana olisi ylimääräistä painoa. Läppärini painoi jo yksinään melkein kaksi kiloa, joten matkalaukkuni jäi tukikohtaan kaikkine tavaroineen.”

Muutaman mutkan jälkeen Lahtisen tie vei Brysseliin.

”Hotellihuoneessa piti ihan silitellä vessanpönttöä, että onko tämä oikeasti totta. Suihkussa olin puoli tuntia, mitä en ole koskaan aiemmin elämässäni tehnyt.”

Loppumatka koto-Suomeen sujui ongelmitta. Lahtisen matkalaukkukin saapui lopulta perille helmikuussa.

”Kongossa kaikki vaatteet pestiin sadevedessä sinisellä pesujauheella. Kaikki valkoiset vaatteeni olivat siis sinisiä”, Lahtinen muistelee nauraen.

Lahtisen tietojen mukaan Mabalakon tukikohtaan palattiin kaksi viikkoa evakuoinnin jälkeen, mutta koska tilanne ei rauhoittunut, projekti jouduttiin sulkemaan vuoden lopussa.

Dramaattisesta lopusta huolimatta työkomennus Kongon demokraattisessa tasavallassa ei jättänyt Lahtiselle ikäviä muistoja. Kolmen kuukauden tapahtumista pääsi puhumaan muiden kanssa kotiinpaluun yhteydessä järjestetyissä tapaamisissa.

Juuri nyt Lahtinen on tyytyväinen työssään Suomessa, mutta hän aikoo ehdottomasti lähteä uudestaan ulkomaille Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön kautta. Ei vielä tänä vuonna, mutta ehkä ensi vuoden puolella. Hän on kiitollinen työnantajalleen, että tällainen mahdollisuus on olemassa.

Seuraavaa kohdetta hän ei ole vielä miettinyt, sillä sen määrittää lopulta järjestö. Lahtinen lähtee sinne, missä hänen tiedoistaan ja taidoistaan on mahdollisimman paljon hyötyä.

”Jos olisin nyt kolmekymppinen, olisin varmasti jäänyt sille tielle. Tässä iässä ajattelen kuitenkin, että minulle sopivat lyhyet matkat harvakseltaan.”

Lue lisää

Suomessa on todettu 17 uutta koronavirustartuntaa

Käsidesin tuoksusta ei voi päätellä aineen tehoa – "Käsidesejä on tullut hirveä määrä lisää"

THL: Suomessa todettu 16 uutta koronavirustartuntaa

THL: Suomalaisista 70 prosenttia ottaisi koronarokotteen