Kunniamerkillä palkitun äidin kasvatusohje: Lasten pitää saada leikkiä ja olla vaan

Mirva Laakkio ja hoitolapset Vilja Leikkola, 6, ja Anton Luukka, 4, viettävät paljon aikaa pihalla ja luonnossa. Kuva: Jarno Mela

"Eihän tällaisessa kylässä olisi mitään toimintaa, jos ei itse järjestä. Ja kun on itse puheenjohtaja, niin saa vielä päättääkin, toki muiden tuella, mitä tehdään", Mirva Laakkio tietää. 

Mirva Laakkion unelmien äitienpäivä olisi sellainen, että hän menisi omalla pihalla lepolasseen, kääriytyisi vilttiin, kuuntelisi hyvää musiikkia. Nemo-koira makaisi vatsan päällä. "Semmonen rauhoittuminen olisi hyvä."

Todellisuudessa Laakkio on herännyt aina äitienpäivänä ennen muita, hurauttanut Helkamäen nuorisoseurantalolle ja alkanut touhuamaan äitienpäivälounasta. Ensimmäinen kattaus on puoliltapäivin ja toinen kolmelta, jolloin työntekijät perheineen syövät myös. Sitten kimpassa siivotaan jäljet.

Laakkiota ei harmita, että äitienpäivät ovat kuluneet työssä. "Äitienpäiväähän voi viettää mikä päivä vaan. Silloin tehdään töitä, kun siihen on hyvä mahdollisuus. Äitienpäivälounas myy aina itse itsensä, eikä tarvitse paljon mainostaa."

Tämä vuosi on tietysti poikkeus. Koronan takia kokoontumiset on kielletty. Laakkiota kohtasi myös henkilökohtainen yllätys eli presidentin myöntämä äitienpäivämitali. "Presidentiltä tuli kirje, että juhla on 9.5.2021. Siis vuoden päästä! Mutta ei se haittaa, kerkiääpähän tointua uutisesta", Laakkio nauraa.

Laakkio tunnetaan Askolassa aktiivisena yhdistysihmisenä. Nuorisoseuran puheenjohtajana hän on ollut jo viisitoista vuotta, vetänyt seurassa lasten tanhuja 25 vuotta, jotka ovat vaihtuneet lasten syntymäpäiväjuhliin. Niitä voi olla jopa neljätkymmenet vuodessa. Lisäksi hän vetää Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja nuorisoseuran perhekahvilaa.

Omat lapset eivät ole äidin osallistumista estäneet, sillä he ovat kulkeneet mukana. "Kerrankin Pispalan sottiisissa Tampereella raahattiin lastenvaunuja jonnekin koulun yläkerroksiin ja puolivuotias Saija meni sylistä syliin. Yhdistyksissä toimitaan lasten ehdoilla, välillä enemmän, välillä vähemmän", Laakkio linjaa.

Ensimmäisen lapsensa Mirva Laakkio sai 25-vuotiaana. Antti on nyt 28, Aki 26, Susanna 23 ja Saija 18. Nuorin asuu vielä kotona, muut ovat omillaan. Akilla on Tiiansa kanssa jo 5-kuukautinen poika eli Laakkio on myös mummi.

Laakkio on asunut ikänsä Askolan Monninkylässä, mitä nyt vuoden verran kävi Helsingissä kouluttautumassa kokiksi. Puoliso Juha toimi yli 30 vuotta rekkakuskina ja on nyt yrittäjänä.

Vanhempien lasten ollessa pieniä Laakkio teki kokkihommia Fazerilla ja Nesteellä, kunnes hänestä omaksi yllätyksekseenkin tuli perhepäivähoitaja.

"Meitä oli kolme vanhaa koulukaveria, jotka saatiin yhtä aikaa lapset. Toiset kysyivät, että rupeeksä hoitaan lapsia, kun he lähtee töihin. Siitä se alkoi."

Perhepäivähoitajan ura on kestänyt kohta kaksikymmentä vuotta. Ja Laakkio on nauttinut.

"Tämä työ antaa tosi paljon. Lapset kehittyvät, ja niillä on ihania juttuja. Yksi lapsista istui tässä juuri syömässä välipalaa ja ykskaks se sanoi: sutsisatsisatsaa, mutsi maksaa. Poika täyttää neljä tällä viikolla ja äiti on yrittäjä. Kyllä nauratti!"

Askolan Monninkylässä on kolme yksityistä perhepäivähoitajaa. Laakkiolle on aina riittänyt hoidettavia, jopa jonoksi asti. Lapset tulevat hoitoon yleensä 1–2 vuoden ikäisinä ja viipyvät eskari-ikään asti. Ryhmään mahtuu neljä lasta kerrallaan.

Viimeiset kolme vuotta Laakkio on hoitanut lapsia kodissaan, kun mies lopetti rekkakuskin työt eikä tarvitse enää päivällä nukkumisrauhaa. Piha on aidattu ja siellä on leikkimökki, keinut ja leluja.

"Aidan ansiosta on turvallisempi olo, mutta ei tämä työ muuten vaadi mitään erityistä. Valitettavasti monikaan ei enää ryhdy perhepäivähoitajaksi, sillä ihmiset haluavat omaa aikaa eivätkä tahdo omasta kodistaan työpaikkaa. En minä semmoista tarvitse. Tässä saan olla kotona ja touhuta kaikenlaista."

Laakkion työviikkoa rytmittävät hoitolasten seurakunnan kerhot kolmena ja oma MLL:n kahvila yhtenä päivänä. Perjantai on "tyhjä" päivä. "Silloin otetaan eväät ja tehdään retkiä tai ollaan vain omalla pihalla."

Päiväkodissa on Laakkion mielestä myös hyvät puolensa, ja sielläkin hän on aikoinaan heittänyt keikkaa, mutta yllättävää on, että päiväkodissa itse työskentelevät haluavat omat lapsensa nimenomaan perhepäivähoitajalle. "Ehkä se kertoo jotain päiväkodista. Ainakin siellä on enemmän melua."

Kasvatusperiaatteitaan Laakkio ei pidä mitenkään ihmeellisinä. "Lasten pitää saada leikkiä ja olla. Eivät he tarvitse hirveästi ohjattua tekemistä. Kyllä jokainen löytää suuntansa."

Laakkio ei muista, että omien lasten kasvatuksessa olisi ollut isompia ongelmia. "Ei ole tarvinnut pitkin kyliä ajella etsimässä, kun olivat murrosiässä. Olen ollut aina läsnä, jos on tarvittu, ja jättänyt omat menoni menemättä."

Lapsenlapsen hoitoon Laakkio ei ole puuttunut. "Kyllä nuoret kysyvät neuvoa, jos tarvitsevat. Fiksusti ovat osanneet asiansa hoitaa."

Molemmat pojat ovat opiskelleet oppisopimuksella maansiirtokoneen kuljettajiksi, hankkineet omat koneet ja rakennuttaneet kumpikin paritalon. "Rohkeita ovat olleet ja tehneet pitkää päivää." Tytöistä toinen opiskelee sosionomiksi ja toinen lähihoitajaksi.

Pojat käyvät yhä kavereineen viettämässä aikaa lapsuudenkodissaan.

"Meillä on sellasia pihvi-iltoja vappuna ja itsenäisyyspäivänä: pojat kerää porukan, minä kokkaan ja yhdessä syödään. Välillä ne tulee porukalla meille saunomaan – pihasaunalla on paellapannu, ettei tarvi aina makkaraa grillata. Poikia voi olla jopa parikymmentä. Meille saa tulla ja muutaman oluenkin juoda, ikinä ei ole mitään häiriötä ollut", Laakkio kiittää.

Kun Laakkion mies täytti 50 vuotta muutama vuosi sitten, poikaporukka laittoi pihan kuntoon: ajoi kymmeniä kuormia maata, lanasi, teki nurmikon, pesi asfaltin.

"Voin soittaa kelle vain pojista, niin asiat hoituu."

Pitopalveluyritystään Köksää Laakkio pyörittää viikonloppuisin ja iltaisin. "Kun hoitolapset lähtevät, menen sinne. Tukku tuo tavarat ja valmistelen ruokia ja teen kakkuja. Se on mun omaa aikaa."

Koronarajoitukset ovat panneet pitopalvelun säästöliekille, mikä saattaa olla hyväkin asia, ainakin puolison mielestä.

"Mies välillä hermostuu menemisiini. Se meinasi joskus tuoda Helkamäen seuratalon seinään postilaatikon, kun olen aina siellä. Mutta en ole antanut periksi, se on mulle niin tärkeä paikka. Siellä on ihania ihmisiä touhuamassa, ja saa toteuttaa kaikennäköisiä juttuja. Ei sitä tekisi, jos ei tykkäisi."

Kun Laakkio sai tietää äitienpäiväkunniamerkistä, hän soitti 90-vuotiaalle tädilleen, että mikä tämä tämmöinen merkki on.

"Sen jälkeen puhelin rupesi laulamaan. Kaksi päivää sitä kesti ja kolmantena ajattelin, etten enää jaksa, kun en kerinnyt tekemään mitään muuta. Ajattelin, että miksi juuri minä. Mutta ehkä siksi, että olen hyvä keksimään ideoita ja sitten yhdessä porukalla suunnitellaan ja toteutetaan. Se tuo monelle hyvän mielen."

• Äitienpäivänä saa Tasavallan Presidentin myöntämän Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultaristein. Yhteensä äitienpäivämitalin saajia on tänä vuonna 36.
• Perheessä mies, neljä aikuista lasta ja yksi lapsenlapsi.
• Perhepäivähoitaja ja pitopalveluyrittäjä.
• Harrastaa nuorisoseuratoimintaa, liikuntaa.
• Rakastaa kesällä uida oman pihan uima-altaassa tähtitaivaan alla.