Tanssikielto järkytti sota-ajan Suomessa ja sitä rikottiin ilakoimalla salaa: Poliisin hajottamat nurkkatanssit päättyivät pahimmillaan kuolemantapauksiin

Vuonna 1939 alkanut Suomen tanssikielto oli maailman mittakaavassakin poikkeuksellinen. "Tanssi oli ainut viihteen muoto, mikä lopulta kiellettiin. Elokuvia sai näyttää sota-aikanakin", kertoo Seija-Leena Nevala. Kuvassa koivistonkyläläisiä tanssimassa hanurin säestyksellä Mäkelän metsässä vuonna 1920. Kuva: Kansanperinteen arkisto

Porokylän kirkonkylän marraskuisessa yössä soi harmonikka.

Armeijalta tyhjäksi jääneessä ruokailuparakissa oli meneillään tanssit ja mukana musiikin pyörteissä keinui myös 30-vuotias Helmi Pyykkönen.

Poliisit olivat saaneet tansseista vihiä. Parakkia lähestyi konstaapeli Rikhard Kuurne kollegoineen.

Vastaantulevat nuoret kiistivät tietävänsä mitään mistään tansseista. Tiellä kuljeskelevat pariskunnat ja yössä kantautuva soitto kuitenkin kieli, mitä parakilla tapahtuu.

Kun Huurne astui parakkiin hajottaakseen nurkkatanssit, häntä vastassa oli ulos pyrkivien ihmisten virta. Syntyi yleinen paniikki ja kattolamppu lyötiin rikki.

Jälkikäteen Huurne kuvaili, kuinka oli jäänyt ovenpielen ja ihmisten väliin puristuksiin. Siinä hötäkässä joku oli häntä pukannut käteen ja pistooli oli lauennut. Taskulampun valossa Huurne näki tajuttoman naisen.

Helmi Pyykkösen päähän osunut kuolettava luoti todettiin myöhemmin oikeuskäsittelyssä vahinkolaukaukseksi.

Traaginen tapaus on kuvaus tanssikiellon ajan Suomesta.

Tuona poikkeuksellisena aikana tuhansia ihmisiä rangaistiin tanssimisesta. Suuri osa rangaistuksen saaneista oli nuoria naisia, joita kiellettyihin tansseihin eniten osallistui ja joille aikakauden moraalikoodisto oli miehiä tiukempi. Muutamissa tapauksissa tanssien hajottamista seuranneessa sekasorrossa myös kuoli ihmisiä.

Poliisi keskeytti luvattomia tansseja usein ampumalla ilmaan, mikä oli omiaan luomaan kaaosta.

Kaksirivisen harmonikan kehitys helpotti myös luvattomien tanssien järjestämistä. Hanuristi löytyi joka pitäjästä ja soittimen ääni kantoi. Kuvassa Tampereen työväen teatterin viihdytyskiertue. Kuva: Tauno Norjavirta

Porokylän tapaus on kuvailtu tanssikieltoa käsittelevässä kirjassa Kielletyt leikit, jonka ovat kirjoittaneet Marko Tikka ja Seija-Leena Nevala.

Vuonna 1939 alkanut tanssikielto muistutti monessa suhteessa vuosien 1919–1932 kieltolakia. Kuten kieltolainkin kohdalla, kieltäminen ei tarkoittanut touhun loppumista.

Tanssimista ei pidetty sopivana aikana, jolloin miehiä taistelee ja kaatuu rintamalla. Silti juuri sotilaat rikkoivat lomillaan ahkerasti kieltoa. "Kun kiiri tieto, että tulee poikia lomille, viidakkorumpu toimi ja tanssit järjestettiin pikaisella aikataululla", Nevala kertoo.

Saksassakin oli tanssikielto, mutta vain hyökkäysvaiheen aikana. Kiellon valvonta ei Saksassa kuitenkaan toiminut yhtä tehokkaasti Suomessa.

Iso-Britanniassa vallitsi toisen maailmansodan aikaan sen sijaan oikea tanssivillitys. Tanssin katsottiin nostavan kansan yhteishenkeä ja moraalia ankeina aikoina.

Samaan aikaan täällä tanssilavoja jaoteltiin piikkilangalla.

Teoksessa arvellaan, että viihdekulttuurin ohuus ja kirkon tiivis symbioosi valtion kanssa selittävät Suomen huvittelukielteistä ilmapiiriä. "Tanssikielto on merkittävä sukupolvikokemus sota-ajan nuorisolle", Nevala sanoo.

Marko Tikka ja Seija-Leena Nevala ovat kirjoittaneet tanssikiellon historiasta kertovan teoksen Kielletyt leikit. Kuva: Henrietta Soininen

Jo ennen kieltoa suhde tanssimiseen Suomessa oli mutkikas.

Suosittua se kyllä oli. Kirjassa kuvaillaan, kuinka musiikki sai tunnelman nopeasti kattoon:

"Toisinaan tanssin väliaikoina saattoi jostain pimeästä nurkasta kuulua riitaista puhetta, mutta kun pelimanni alkoi heti vetää mitä kiperintä polkkaa ja heti läksi tanssi alkuun. Puolen minuutin ajalla oli koko tuvallinen yhtenä liikkuvana massana. Tämä yleinen riemu sammutti riidat alkuunsa."

Paritanssit olivat suuri kansanhuvi, joka läpäisi kaikki kansankerrokset.

Suhtautumista tansseihin vaikeutti Suomen kosketuskielteinen kulttuuri. "Vanhemmassa polvessa on varmasti yhä ihmisiä, joiden ainut muisto lapsuuden kosketuksesta on ollut selkäsauna", Nevala pohtii.

Naisen koskettaminen merkitsi mieheltä vielä muutama vuosikymmen sitten avointa suostuttelua seksuaaliseen kanssakäymiseen.

Tanssit nähtiin paheiden pesänä, jossa esiaviolliset suhteet ja ei-toivotut raskaudet saivat alkunsa. Tuntikausia jatkuvia tansseja pidettiinkin sopimattomina.

"Nuorisoseurat ja työväenyhdistykset kävivät toimintansa alkuvaiheessa valtavan Jaakobin painin. Tanssi vetosi nuoriin, mutta sillä oli synnillinen leima. Kompromissina päädyttiin siihen, että ohjelmassa oli tunti tanssia kaiken muun ohjelman päälle."

Haasteista huolimatta tanssi kuului maaseudun nuorison elämään jo vuosikymmeniä ennen sotaa. "Tanssi oli yleinen huvi. Sen katkaiseminen yhtäkkiä oli valtava järkytys."

Kuva: Vänrikki H. Harrivirta

Suhtautuminen tanssikieltoon vaihteli eri puolilla Suomea. Etelä-Savossa ja erityisesti Karjalassa tanssimista pidettiin ankarana rikkomuksena. Helsingissä tanssikieltoa kierrettiin avoimesti tanssikouluissa.

Pohjanmaalla kansan tanssikuumeeseen kehitettiin ovela lääke: parimarssi. Sota-aikana yhteisissä tilaisuuksissa nuoriso käveli ringissä käsikynkkää musiikin tahdissa, Nevala kuvailee. Luvattomia nurkkatansseja järjestettiin ympäri Suomen.

Tanssikielto kumottiin vuodenvaihteessa 1944–45, mutta ravintoloissa kieltoa kesti vuoteen 1948, Nevala kertoo.

Kaikista suurin yllätys Nevalalle on ollut se, miten pitkä varjo tanssikiellolla oli. Vielä 1960–80-luvuilla kirkollisten juhlapyhien aattoina, kuten kiirastorstaina, julkinen tanssiminen oli kiellettyä.

Tanssikiellon kautta Suomi näyttäytyy kontrolloinnin yhteiskuntana – kieltolana, jossa meno on ollut surumielistä ja melko jäykkääkin.

Suhde tanssiin ja kosketukseen on vuosien saatossa muuttunut. Halaamiskulttuuri tuli Suomeen 2000-luvun puolella. Vaikka joissakin perheissä halailtiin, se ei ollut yleinen tapa tuttujen ja sukulaisten kesken.

Korona-aika on korostanut jälleen kosketuksen merkitystä.

"En olisi voinut kuvitella 15-vuotiaana, että halaan kummisetääni. Suomessa on siten hyvällä tavalla eurooppalaistuttu."