Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Seksuaaliterapeutti vinkkaa katsomaan lähelle – jospa juhannusheila löytyykin kaveripiiristä

    Uusiin ihmisiin tutustuminen vaatii pandemiakesänä vanhoja konsteja.
    Koronapandemian takia sisätiloissa kokoontumisia on rajoitettu, joten tutustumiseen tarvitaan kekseliäisyyttä.
    Koronapandemian takia sisätiloissa kokoontumisia on rajoitettu, joten tutustumiseen tarvitaan kekseliäisyyttä. Kuva: MISKA PUUMALA

    Juhannusheilan löytäminen korona-aikana saattaa olla vaikeaa, kun juhannustanssit ovat pois laskuista ja tuntemattomien tapaaminen arveluttaa. Tilanteessa on hyviäkin puolia. ”Kun lähtee etsimään uutta parisuhdetta, kannattaa katsoa omaan lähipiiriin. Kiinnostaisiko joku tuttu tai puolituttu?” vinkkaa seksuaaliterapeutti Marja Kihlström.

    Kun sisätiloissa kokoontumista on rajoitettu koronan takia, Kihlström ennustaa ulkojuhlista tämän kesän hittiä. ”Hyvä sää on tänä kesänä erityisen tärkeä rakkauden syttymisen kannalta”, Kihlström arvelee. ”Mökkibileitä on järjestetty aika tiheään. Myös lenkkipolulta voi löytää kumppanin tai vaikka ruokakaupasta.”

    Tuntemattoman kanssa saattaa joutua pitämään korona­karanteenia kaksi viikkoa. Kihlströmin mukaan siinä on hyväkin puolensa. ”Kyllä toiseen voi tutustua ilman fyysistä kontaktia vaikka puhumalla. Se tekee hyvää myös seksuaalisen jännitteen kannalta. Olen kuullut etenkin naisilta, että tämä on juuri sitä, mitä he toivovat. Että puhuttaisiin enemmän, luottamus kasvaisi eikä heti hypättäisi sänkyyn.”

    Kihlström muistuttaa, että yleensä pieni kutkuttava tutustumisvaihe vain lisää intohimoa. ”Kun joutuu vähän odottamaan, niin alkaa vieläkin enemmän tehdä mieli rakastella toisen kanssa.”

    Netin kautta tutustuminen on tätä päivää. Kihlströmin mukaan netti on ehdottomasti mahdollisuus. Hän löysi itsekin kumppaninsa kymmenen vuotta sitten netistä.

    ”Mutta siinä on omat haasteensa. Kun vain valokuvan tai kirjoitustaitojen perusteella valitaan, kenelle vastataan, niin monta hyvää mahdollisuutta voi jäädä piiloon”, hän sanoo.

    Kihlströmkin oli vähällä ohittaa nykyisen aviopuolisonsa, koska tämä nojasi deittisivun kuvassa pöytään kuin biljardinpelaaja. ”Ajattelin, etten halua biljardipöytien reunoille hengailemaan. Onneksi vastasin, sillä kävi ilmi, ettei hän pelaakaan.”

    Sosiaalisen median avulla todella moni on löytänyt toisensa. Esimerkiksi Ylen toimittajan perustamaan korona-ajan sinkut -Facebook-ryhmään on liittynyt jo 4 000 jäsentä, ja Kihlströmin tietojen mukaan sitä kautta on alkanut parisuhteita.

    Kihlström juontaa Nelosen sarjaa Sex Tape Suomi, missä keskustelemalla pureudutaan suomalaisten parisuhteisiin ja seksielämään. Hän on kuullut, että jotkut toisiinsa tutustuvat parit ovat katsoneet ohjelmaa kumpikin tahollaan ja sitten keskustelleet aiheista. ”He tietävät toisistaan paljon enemmän kuin, jos olisivat heti tavanneet.”

    Kihlströmin mukaan parisuhteen arvoista ja seksistä kannattaa opetella puhumaan yhdessä heti suhteen alusta saakka.

    Myös videotreffit ovat mahdollisia nykytekniikalla samoin yhteydenottaminen Instagramissa tai muualla somessa. ”Kirjeiden kirjoittaminen olisi vielä hauskempaa nostalgiamielessä, mutta kännykät ovat syrjäyttäneet kirjeet”, Kihlström naurahtaa.

    Hän muistuttaa, että kaikki eivät etsi parisuhdetta. ”On sinkkuja, jotka nauttivat yksinolosta ja seksistä toisten ihmisten kanssa. Heillekin korona-ajan poikkeustila on aiheuttanut yksinäisyyttä ja ihon ikävää niin kuin monille muillekin.”

    Marja Kihlström muistuttaa, että seksi ei ole elämässä oma saarekkeensa, vaan se nivoutuu kaikkeen muuhun.
    Marja Kihlström muistuttaa, että seksi ei ole elämässä oma saarekkeensa, vaan se nivoutuu kaikkeen muuhun. Kuva: MISKA PUUMALA

    Kun kumppani on löytynyt, parisuhteesta on pidettävä huolta. Maatilalla kesä on usein kiireisintä aikaa, ja juhannuskin saattaa siksi kulua työn merkeissä. Seksi ei välttämättä innosta, jos yöunet jäävät vähiin.

    Kihlströmin neuvo kipinän uudelleen sytyttämiseen on yksinkertainen.

    ”Puhukaa etukäteen siitä, miten toimitaan, kun on kiireaika. Näin puoliso ymmärtää, ettei kyse ole siitä, etten rakasta tai halua seksiä kanssasi. Kun tilanne helpottuu, niin rakkaudelle ja nautinnolle on taas aikaa. Auttaa, kun tietää, että toinen rakastaa ja sanoo sen. Ja uskaltaa kysyä, mitä sinä toivoisit, ja kertoo myös, mitä itse toivoo toiselta.”

    ”Elämäntilanteet vaihtelevat ja seksin määrä. Se on ihan luonnollista”, hän toteaa.

    Kyse voi olla tosi pienistä eleistä. ”Ystävälle syntyi toinen lapsi. Vanhemmat olivat aamulla kauhean väsyneitä kymmenen yöherätyksen jälkeen. He pitivät vain toisiaan kädestä kiinni. Vaimo sanoi, että silloin hän tiesi, että kyllä tuo vielä rakastaa minua. Pienestä eleestä tietää, että olen tässä sinun rinnallasi, valitsen sinut.”

    Korona-aikana avioerojen määrä on lisääntynyt. Kihlström arvioi, että poikkeustila on ollut rankka etenkin lapsiperheille. Vaikeudet ovat saattaneet entisestään kasautua.

    ”Toisaalta osalla suhteet ovat syventyneet ja rakkaus lisääntynyt.”

    Marja Kihlströmille korona-aika on osoittanut, miten hyvä on ollut olla perheen kanssa, vaikka haastavia hetkiäkin on ollut.
    Marja Kihlströmille korona-aika on osoittanut, miten hyvä on ollut olla perheen kanssa, vaikka haastavia hetkiäkin on ollut. Kuva: Matti Kihlström

    Seksi ei ole elämässä oma saarekkeensa, vaan se nivoutuu kaikkeen muuhun, Kihlström muistuttaa.

    Tutkimusten mukaan yhdyntöjen määrä on viime vuosina vähentynyt, ja Kihlström arvelee isoimmaksi syyksi stressin ja kiireen.

    ”Viikossa on 168 tuntia. Jos kumppani saa aina vain sen viimeiseksi jäävän ajan ja se on vain puoli tuntia, niin ei se riitä. Itsellekin pitäisi löytyä aikaa kuunnella omia tarpeita.”

    Kotityötkin vaikuttavat seksielämään. ”Tuleeko tunne, että toinen välittää ja arvostaa? Vai joutuuko yksin hoitamaan kaiken?”

    Kihlström ottaa omaa aikaa kolmilapsisen perheen arjesta esimerkiksi lähtemällä metsäkävelylle rauhoittumaan. Juhannuksena perhe suuntaa maalle, missä sisarukset kokoontuvat lapsineen.

    ”Oma unelmajuhannukseni olisi ihanassa kesäpaikassa järven rannalla, missä olisi ystäviä ja sukulaisia lapsineen. Ensin olisi hauskat hulinat. Myöhemmin illalla lapsilla olisi hoitajat, ja aikuiset voisivat istuskella nuotiolla viinilasin ääressä ja jutella kunnolla.”

    Romanttisin juhannusmuisto Kihlströmillä on nuoruudesta, kun hän oli 13-vuotiaana vanhempiensa kanssa Alastaron moottoriradalla juhannusfestareilla. ”Kiinnitin huomiota söpöön järjestysmiespoikaan, minua pari vuotta vanhempaan. Kello lähestyi puoltayötä, ja istuimme aidalla. Oli kova ukkonen, ja sitten me suudeltiin. Siinä oli kaikin tavoin sähköä ilmassa. Tähtisilmäinen poika Alastarossa jätti jäljen sydämeeni.”