Kaikki 11 sisarusta ovat olleet perhesahan palveluksessa – isä Jussi Vaara ennakoi tulevaisuuden kinkkisiä tilanteita laatimalla jälkikasvulleen kasan teesejä ohjeiksi

Kaikki Jussi Vaaran (vas.) yksitoista lasta ovat ainakin jossain vaiheessa työskennelleet Veljekset Vaara Oy:ssä. Janne Vaara on Vaaran Palkin toimitusjohtaja ja Jukka Vaara Veljekset Vaaran myyntijohtaja. Kuva: Maiju Pohjanheimo

Jussi Vaara:

"Pihkan haju on tarttunut nokkaan jo hyvin pienestä. Olin pikkupoikana mukana, kun isä kiersi kenttäsirkkelin kanssa ympäri Tervolaa.

Perheen sahatoiminta lähti liikkeelle papastani. Tervolaan oli tullut 1930-luvun alkupuolella Ruotsista kenttäsirkkelisahureita, ja pappa meni heitä katsomaan. Sahuri alkoi kaupata sirkkeliä hänelle, mutta papalla oli vain vähän rahaa. Koska sirkkeli kuitenkin kiinnosti, pappa sanoi että voisi ostaa rautaosat ja puuosat hän tekisi itse.

Sotien jälkeen ajat olivat vaikeat, eikä isällä ja hänen veljillään ollut rohkeutta perustaa sahaa. Isä pyöritti sirkkelitoimintaa maanviljelystöiden ohessa.

Vuonna 1979 olin 19-vuotias ja perustin oman yrityksen, Vaaran Höyläämön. Seuraavana vuonna isä sairastui keuhkosyöpään ja kuoli kahdeksan kuukautta myöhemmin. Sahaustoiminta jäi sitten minulle ja kahdelle veljelleni, Pentille ja Jormalle.

Sahaus- ja teränteroitustaitojen opetus jäi hyvin vähälle. Ensimmäisen kerran kun terä karahti naulaan ja hampaat menivät terästä lyttyyn, en saanut sitä teroitettua. Soitin isälle sairaalaan ja hän antoi hyvät neuvot.

Olen käynyt sittemmin paljon kursseja eikä siitä ole kuin kolme vuotta kun kävin toimitusjohtajakoulun. Siinä vaiheessa olin ollut 40 vuotta toimitusjohtajana. Se antoi paljon ajattelemisen aihetta, kun sukupolvenvaihdoskuviot olivat silloin tapetilla."

Jussi Vaara uskoo, että mahdolliset kiperätkin tilanteet selätetään, kun niihin valmistaudutaan hyvissä ajoin ja kaikki ovat tietoisia yhteisistä pelissäännöistä. Kuva: Maiju Pohjanheimo

" Isä ei koskaan antanut meille rahaa, vaan se piti itse ansaita. Samaa ohjetta olen itsekin noudattanut.

Meillä on kaikkiaan 11 lasta, kahdeksan poikaa ja kolme tyttöä. Kaikki ovat olleet joskus sahalla töissä, viime kesänäkin kahdeksasta pojasta seitsemän.

En ole halunnut ketään ohjata tai pakottaa tähän hommaan, vaan jokaisella on ollut vapaus valita. Yllättävän paljon heitä on tähän tullut, vaikka he ovat käyneet mutkan muissa töissä.

Kun yritys kasvoi ja kehittyi, otimme kaksi ulkopuolista hallituksen jäsentä, jotta hallitus ei olisi pelkkä leimasin. Heidän avullaan olemme parantaneet johtamisjärjestelmää.

Aiemmin pomoja oli enemmän kuin olisi oikeasti tarvittu, mutta nyt jokaiselle on saatu oma paikkansa. Vaikka olisi omistaja ja esimiehen olisi vieras työntekijä, on käskyjärjestystä noudatettava.

Pari vuotta sitten teimme osittaisen sukupolvenvaihdoksen, kun veljeni Jorma, hänen vaimonsa ja minun vaimoni jäivät pois. Minunkin omistusosani laski ja saimme lisää omistajia lapsistamme.

Seuraavaksi minä jään pois ja sukupolvenvaihdos on hoidettu kokonaan. Olemme kyllä Jorman kanssa tukena jatkossakin, mutta kyllä jatkajien täytyy vastuunsa kantaa. Emme ala sanoa, että näin pitäisi toimia kun on ennenkin toimittu.

Kuin Luther laadin 16 teesiä, jotka käytiin läpi jokaisen nuoremman omistajan kanssa. Kerroin, että näihin kaikkiin asioihin jossain vaiheessa törmätään. Kun teesit oli käyty läpi, jokainen laittoi allekirjoituksen, että oli hyväksynyt tämän kupongin.

Minulla oli siinä sellainen ajatus, että jos tulee vaikea tilanne, me kaivamme esille teesit ja katsomme, mitä on joskus sovittu ja keskusteltu. Hyvä yhteishenki on yrityksen a ja o.

Teeseissä lukee muun muassa, että hauskaa saa olla, mutta hien pitää tippua. Kyllä niitä töitä pitää tehdä."

Jukka Vaara (oik.) huomauttaa, että tavallisen elämän ja työelämän erottaminen on erityisen hankalaa perheyrityksessä. Siksi sitäkin kannattaa ajatella ennakkoon. Kuva: Maiju Pohjanheimo

Jukka Vaara:

"Penskasta asti me olemme pyörineet täällä. Veljeni tienasi rahaa työmailla polkupyörään jo hyvin nuorena. Kun tulimme kesätyöikään 14-vuotiaina, vanhemmat laittoivat rahahanat kiinni. Meidän piti tienata itse mopot ja bensarahat.

Vuonna 2011 valmistuin kauppatieteiden maisteriksi, olin vuoden eduskunta-avustajana ja siitä palasin tänne sahalle. Puoli vuotta ehdin olla kotifirmassa, kun tuli tarjous paikasta pankkialalla. Kävin kovaa punnitsemista jäänkö firmaan vai lähdenkö, mutta minua kiinnosti päästä näkemään muutakin maailmaa.

Olin pankkisektorilla neljä vuotta, mutta kun saha rekrytoi myyntijohtajaa vuonna 2016, hain paikkaa ja tulin valituksi. Huhtikuusta 2019 asti olen ollut myös omistaja.

Perheyrityksessä on paljon samaa kuin muissa yrityksissä, mutta myös eroja. Perhe ja yritys menevät aina vahvasti limittäin. Sen takia teeseissäkin lukee, että lähdetään aina ajattelemaan asioita yrityksen edun kautta.

Persoonallisuuden ja työpersoonallisuuden erottaminen on varmasti aina vaikeaa, mutta perheyrityksessä se on vielä vaikeampaa.

Kesällä joku firman ulkopuolelta sanoi, että laittaa lähettämäänsä pakettiin päälle yhtiön nimen ja sukunimen Vaara. Sanottiin, että pikkaisen tarkemmin kannattaa kirjoittaa, koska täällä on töissä serkkuja ja pikkuserkkuja. Pelkällä sukunimellä posti ei tule perille asti.

Sisaruksistamme neljään perheeseen leipä ei tule täältä talosta vaan muualta. Tai tulee niihinkin osittain, jos tekee töitä vaikka aliurakoitsijana. Lisäksi isän Jorma-veljen kaksi poikaa on omistajina yhtiössä ja muitakin lapsia on töissä.

On hienoa työskennellä sisarusten ja serkkujen kanssa.

Pete-veljeni kanssa puhumme usein iltaisin puhelimessa työjutuista. Kun heille syntyi lapsi, vaimoni ja neljävuotias Valma-tyttäreni kävivät ostamassa heille vauvalahjan. Kun he tulivat kaupasta, Valma sanoi että isä, tässä on sille sinun työkaverillesi Petelle vauvalahja.

Onhan Pete tietysti työkaveri, mutta myös veli.

Meillä on jokaisella tilaa toimia, koska kokonaisuus alkaa olla niin iso. On useampi yhtiö ja eri yksikköjä. Siitä löytyy omanlainen hiekkalaatikko kaikille ja kaikki pääsevät pelaamaan omaa paikkaa.

Jos kymmenen sukulaista vetää eri suuntaan, yritys pysyy paikallaan. Mutta kun kaikki kiskovat samaan suuntaan, laiva liikkuu aika liukkaasti."

Janne Vaara (oik.) työskenteli jo hyvin nuorena perheyrityksessä säästääkseen rahaa omiin menoihinsa. Nyt hän on Vaaran Palkin toimitusjohtaja. Kuva: Maiju Pohjanheimo

"Isä on opettanut minut arvostamaan työntekoa. Aloitin kesätöissä linjalla, sitten pääsin paikallismyyntiin. Käytännössä tuotteet opiskeli siinä tehdessä kun kylänmiehet tulivat ostoksille.

Kun lähdin yliopistoon, koulu- ja kesätyöni limittyivät perhefirmaan. Isä on aina antanut mahdollisuuden tehdä omaa osaamista vastaavia töitä, ja se on mahdollistanut kehittymisen.

Haluan antaa yrityksen eteenpäin paremmassa tilassa kuin olen sen itse saanut. Asetan itselleni kovemmat paineet ja tavoitteet kuin mitä ulkopuolelta tulee.

Ennen pankkiuraa ajattelin työtä velvollisuutena, mutta nyt oikeutena ja mahdollisuutena. Jos on kaikkensa tehnyt eikä se riitä, niin ukko vaihtoon. Mutta en ota siitä paineita. On hienoa jatkaa perinnettä."