Suomi-konepistooli oli aikansa innovaatio — nämä seikat tekivät siitä ylivoimaisen

Asekeräilijä Jenny Puska ampuu Suomi-konepistoolilla. Asetta ammutaan yleensä lippaasta kiinni pitämällä, sillä piipusta kiinni pitäminen voi aiheuttaa palovamman. Kuva: Johannes Tervo

MT pääsi tutustumaan useampaan aitoon ja toimintakuntoiseen Suomi-konepistooliin. Aseita esitteli Iron Point Finlandin asekauppias Antti Kuusisaari. Toimittaja pääsi myös itse ampumaan historiallisella laitteella. Katso alta video ampumisesta.

Aimo Lahden suunnittelema m/31 eli Suomi-konepistooli on eittämättä talvi- ja jatkosodan legendaarisin ase.

Kapistusta on pidetty yhtenä merkittävimmistä suomalaisista keksinnöistä ja sen käyttöä sodissa pidetään yksittäisenä selittävänä tekijänä suomalaisten kykyyn puolustautua miesvahvuudeltaan ylivoimaista puna-armeijaa vastaan.

Sota-asekeräilijöiden keskuudessa Suomi-konepistooli on varsin yleinen.

Suomi-konepistoolista tehtiin useampi versio. Kuvassa vasemmalta oikealle alkuperäinen m/31, suujarrulla paranneltu versio sekä perätukiton korsumalli. Oikeanpuoleisin ase on m/44 eli niin sanottu peltiheikki. Kuva: Johannes Tervo

Ensivaikutelmaltaan aseen yllättävin ominaisuus on sen jyhkeä paino, peräti yli kuusi kiloa täydellä rumpulippaalla. Näin painavan pyssyn kantaminen päivästä toiseen ei ole ollut varmastikaan kovin miellyttävää.

Vertailun vuoksi mainittakoon, että nykyaikaiset konepistoolit painavat noin kolme kiloa eli puolet vähemmän kuin Suomi-konepistooli.

Raskaasta painosta on kuitenkin myös hyötyä. Painavan aseen rekyyli tönii ampujaansa hyvin maltillisesti, ja vähäinen rekyyli onkin suurin yllätys asetta ampuessa.

Painon lisäksi alhaista rekyyliä selittää aseen pieni yhdeksän millimetrin pistoolikaliiperi ja toimintaperiaate.

Aseessa on avoin raskas lukko, joka liipaisinta vedettäessä vapautuu, lyö patruunan lippaasta patruunapesään ja laukaisee aseen.

Raskaan lukon liike nykäisee ensimmäisellä laukauksella, mutta seuraavat sarjatulen laukaukset tulevatkin kuin omalla painollaan. Luotisuihkua pystyy hallitusti ohjaamaan halumaansa suuntaan.

Kuvassa vasemmalla suomi-konepistoolin käyttämä 9mm patruuna ja oikealla sotilaskiväärin patruuna kaliiperia 7,62x53R. Kuva: Johannes Tervo

Asetta ei ole suunniteltu pitkän matkan ampumiseen, ja sen huomaa aseella ammuttaessa.

Suomi-konepistooli koettiin toimivaksi erityisesti juoksuhautojen vyörytyksissä ja hyökkäyksissä. Lähitaistelussa konepistoolilla ammuttiin myös lonkalta.

Yleistä oli, että lippaan sekaan lisättiin valojuovapatruunoita, jolloin ampuja pystyi seuraamaan sarjatulen luotisuihkua. Pimeässä tämä oli ainoa tapa nähdä ampua.

Sarjatulen nopeus on päätähuimaava. 70 patruunan rumpulippaan ampuu alle seitsemässä sekunnissa. Sotilaita neuvottiinkin ampumaan lyhyitä purskeita jatkuvan sarjan sijaan patruunoiden säästämiseksi.

Vaikka ase sylkee itsensä tyhjäksi hetkessä, on sen sijaan lataaminen hidasta. Tyhjän rumpulippaan täyttäminen vie lähes 10 minuuttia. Tämän vuoksi konepistoolimiehet pitivät aina useita lippaita vyöllään.

Patruunat asetellaan lippaaseen yksi kerralla. Kuva: Johannes Tervo

Lipastaminen on oma lukunsa.

Rumpulipas ladataan avaamalla lippaan kansi, jonka jälkeen panokset asetellaan yksi kerrallaan varovasti rumpuun.

Pienikin tönäisy voi saada patruunat kaatumaan, ja koko prosessin joutuu aloittamaan alusta. Yksittäisenkin patruunan kaatuminen tuottaa päänvaivaa, koska patruunan kalastaminen ahtaasta lippaasta on aikamoista taiteilua.

Lippaiden lataaminen 40 asteen pakkasessa paljain käsin on täytynyt olla karmivaa.