Ihmiset & kulttuuri

Suomen eteläisin kyläkoulu tarjoaa yksilöllistä opetusta ja ravintolatason kouluruokaa – lapsiperheet ovat etusijalla Utön vuokra-asuntoihin, sillä koulu pitää saaren elinvoimaisena

Vaikka koulun oppilasmäärä on pieni ja sitä on oltu lakkauttamassa useasti, opinahjon tulevaisuus näyttää tällä hetkellä turvatulta.
Sanne Katainen
Musiikintunnin lopuksi lapset saavat kiipeillä puolapuissa, kuunnella kaksi kappaletta musiikkia ja äänestää niistä toisen jatkoon. Tällä kertaa jatkoon pääsi jo edellisellä kerralla jatkoon äänestetty Hevisauruksen kappale Räyh! Lattialla istuu koulunkäyntiavustaja Piiku Ansamäki, puolapuissa kiipeilevät Valto Kokkoniemi, Emil Mattsson, Isa Mattsson, Asta Kokkoniemi ja Helli Kokkoniemi. Opettajanpöydän takana istuu opettaja Joonas Kokkoniemi.

Tavallinen tiistaiaamu on alkamassa Utön koululla. Tosin kouluaamu on tavallinen vain ulkosaariston mittapuulla.

Koulun oppilaista 40 prosenttia saapuu kouluun kyydillä 15 minuutin matkan päästä. Kyyditettävien nimet ovat Emil ja Isa Mattsson, koulukuljetuksesta vastaa heidän isänsä Klas Mattsson, lähtöpaikkana on naapurisaari Jurmo ja kulkuvälineenä vene.

Aamusumu on kietonut Utön sen verran tiheään harsoon, että Mattssonien oranssi vene erottuu vasta parinkymmenen metrin päästä laiturista.

Kello on 8.57, kun Emil ja Isa kapuavat veneestä ja lähtevät talsimaan muutaman sadan metrin päähän kouluun. Utölle ei saa tuoda autoja eikä muita moottoriajoneuvoja muuten kuin työtarkoituksessa, eli kylänraitilla ei tarvitse pelätä liikennettä.

Pieni hiekkatie haarautuu kylän päätiestä, ja tien päässä, aurinkoisella rinnetontilla, seisoo vaalea kivirakennus. Koulun eteisessä lojuu sulassa sovussa kahden aikuisen ja viiden lapsen kengät, mikä tarkoittaa sitä, että koko henkilökunta ja kaikki oppilaat ovat paikalla koulussa, jonka historia juontaa juurensa vuoteen 1884.

Luokanopettaja Joonas Kokkoniemi pitää kolmelle nuorimmalle koululaiselle englannintuntia. Tokaluokkalaiset Valto Kokkoniemi ja Isa Mattsson sekä esikoululainen Helli Kokkoniemi taiteilevat lattialla kynien ja muovailuvahan avulla erivärisiä taloja, tähtiä, sydämiä ja ihmisiä. Tunnin lopulla kukin esittelee taideteoksensa englanniksi.

Koulun eteisen pöydän äärellä koulunkäyntiavustaja Piiku Ansamäki käy läpi matematiikantehtäviä nelosluokkalaisen Emil Mattssonin kanssa. Nelosluokkalainen Asta Kokkoniemi on saman aineen tehtävien kimpussa lattialla jumppamatolla.

”Tää muovailuvaha on kovaa!” kuuluu kritiikki luokkahuoneen lattiantasosta.

”Sitä on käytetty viimeksi syksyllä, kyllä se siinä ajassa kuivuu. Vähän kun jumppaa sormilla, niin se pehmenee”, Joonas Kokkoniemi neuvoo.

Utö on Suomen eteläisin ympärivuotisesti asuttu saari, ja se kuuluu Paraisten kaupunkiin entisen Korppoon kunnan alueella. Utölle pääsee yhteysalus Baldurilla Nauvosta, ja yhdensuuntainen matka kestää tavallisesti neljä tuntia, mutta nyt laituriremontista johtuen tunnin pidempään.

Ympärivuotisia asukkaita Utöllä on vuodesta riippuen 30–40, mutta kesäasukkaat moninkertaistavat lukeman.

Saarella on Suomen eteläisimmän kyläkoulun lisäksi kauppa. Kumpikin palvelu vaikuttaa osaltaan siihen, että saari säilyy ympärivuotisesti asuttuna. Se on kaikkea muuta kuin itsestäänselvää.

Helsingin Sanomat uutisoi 17.8.2003, että Utön kotiseutuyhdistys oli edellisenä vuonna palkannut työntekijän houkuttelemaan lisää ympärivuotisia asukkaita saarelle, "jossa ei ole työpaikkoja, vapaita asuntoja eikä syksyllä enää kouluakaan, kuten silloin [vuonna 2002] näytti käyvän”. Raivoisa kamppailu tuotti tulosta, sillä koulu sai jatkaa ja saarella on voinut käyttää laajakaistaa vuodesta 2003.

Puolustusvoimat oli läsnä Utössä vuoteen 2005 asti, jolloin saaren valmiuslinnake muutettiin miehittämättömäksi vartiolinnakkeeksi. Entisissä armeijan rakennuksissa majailee nykyään sekä vakituisia asukkaita että matkailijoita.

Sanne Katainen
Helli Kokkoniemi (alh.) ja Isa Mattsson keinuvat välitunnilla. Koulun keinun alle on jo pitkään pitänyt saada turvahiekkaa, mutta hiekan kuljettaminen yhteysaluksella saareen on hankalaa.

Joonas Kokkoniemi on opettanut Utössä syksystä 2018. Hän päätyi saarelle opettajaksi hieman sattumalta.

Valmistuttuaan luokanopettajaksi Turun yliopistosta Kokkoniemi työskenteli vuoden Porissa, kunnes huomasi ilmoituksen Utön koulun opettajan pestistä. Kokkoniemi on kotoisin Viitasaarelta Keski-Suomesta, eikä ollut ennen edes käynyt Utöllä.

Saareen muutto oli perheen yhteinen päätös. Kokkoniemi kokee, että heidät on otettu saarella hyvin vastaan.

"Tietenkin täällä, kuten missä tahansa muussakin tiiviissä yhteisössä, on omat erikoisuutensa. Ei tässä vuosien varrella ole kuitenkaan tullut vastaan mitään, mistä ei olisi keskustelemalla selvitty."

Kokkoniemen perheessä on kahden kouluikäisen ja yhden eskarilaisen lisäksi kaksi nuorempaa lasta, Armi, 4, ja Valma, 1. Kokkoniemen puoliso Aino Kokkoniemi työskentelee saarella perhepäivähoitajana.

Joonas Kokkoniemi saa pidettyä työn ja vapaa-ajan erillään hoitamalla kaikki töihin liittyvät asiat koululla iltapäivällä, kun opetus on loppunut.

Utön koulun edellinen opettaja teki koululla 40-vuotisen työuran. Kokkoniemen on vaikea kuvitella itseään eläköitymässä nykyisestä virastaan.

”Tiedostan kyllä, että jollain aikataululla muutamme täältä muualle, mutta aikataulua ei ole lyöty lukkoon.”

Utöllä koulua voi käydä vain kuudenteen luokkaan asti. Saarelaiset ovat perinteisesti käyneet yläkoulun Korppoossa ja asuneet arkipäivät toisessa perheessä.

Valto Kokkoniemeä ei haittaa, jos hän viiden vuoden päästä kulkee Korppooseen kouluun.

”Silloin saisi olla paljon veneessä ja katsoa videoita. Tai ei siellä ole pakko tehdä mitään, jos ei halua.”

Ensimmäinen tunti alkaa päättyä, ja koulun vanhimmat oppilaat saavat laittaa läppärinsä syrjään. Monen eri-ikäisen lapsen opettaminen vaatii opettajalta sekä tuntien tarkkaa suunnittelua etukäteen että tarpeen vaatiessa joustavuutta.

Tänä keväänä koulussa on häärinyt Kokkoniemen lisäksi toinenkin aikuinen, nimittäin koulunkäyntiavustaja Piiku Ansamäki. Hän päätyi työhön erinäisten sattumien kautta, vai mitä muuta voi sanoa tilanteesta, jossa sosionomiopiskelijan keväinen lomamatka Jurmon saarelle muuttuukin työhaastatteluksi ja työtarjoukseksi.

”Olin jo ehtinyt ihastua ulkosaariston luontoon Jurmossa, ja työ kuulosti kiinnostavalta, joten ajattelin, että kyllä kaikki muukin järjestyy”, Ansamäki kertoo.

Etäopiskelu hoituu Utöllä siinä missä Turussakin, sillä saari ei syrjäisestä sijainnistaan huolimatta ole katvealuetta. Ansamäki haluaisi jatkaa työssään myös tulevalla lukukaudella, mutta suurin ongelma on majoituksen järjestyminen.

Utöllä on nimittäin pinta-alaa vain vajaa neliökilometri, josta osa on aidattu armeijan käyttöön ja osassa saa lintujen pesimäaikaan kulkea vain tietä pitkin. Rakennuksia on rajallisella käytössä olevalla pinta-alalla jo nykyisellään sen verran tiheässä, ettei uusia rakennuslupia enää hevillä irtoa.

Vuokra-asuntoja vapautuu aika ajoin, koska monet tulevat viettämään Utölle vuoden tai pari ja palaavat sitten mantereelle. Lapsiperheet ovat etusijalla vuokra-asuntoihin.

”Utön elinvoimaisena säilyminen edellyttää, että koulu säilyy ja koulun säilyminen luonnollisesti edellyttää lapsiperheitä”, Kokkoniemi kuvailee.

Toistaiseksi koulun tulevaisuus kuitenkin näyttää turvatulta. Paraisten kaupungin viesti Kokkoniemen suuntaan on ollut, ettei tämän kyläkoulun kohdalla tarvitse murehtia lakkauttamista.

Sanne Katainen
Valto Kokkoniemi ja Emil Mattsson suunnittelevat, millä hinnalla koulun pihalta kitkettyjä rikkaruohoja voisi myydä hotellin ravintolaan. Lopulliseksi hinnaksi muodostui tuhat miljoonaa euroa.

Välitunnilla koulun iso piha taipuu monenlaiseen käyttöön. Asta kiipeää puuhun, Isa ja Helli rakentavat pökertyneelle kimalaiselle pedin voikukista ja Emil ja Valto nyppivät rikkaruohoja ämpäriin.

Pojilla on selvä suunnitelma, miten kyseisillä luonnonantimilla voi tehdä rahaa: ne voisi myydä Utön hotellin ravintolaan tuhannella eurolla.

”Ei, kun miljoonalla!”

”Ei, kun tuhannella miljoonalla!”

”Joo, sillä vois ostaa Lamborghinin.”

”Ja Ferrarin kans!”

Valto ei varsinaisesti odota välitunnin päättymistä, sillä se tarkoittaa äidinkielen tunnin alkamista.

"Äikässä pitää aina kirjoittaa jotain. Se on aika tylsää, tai oikeastaan tosi tylsää", pohtii Valto.

Sen sijaan Valtolla ja Emilillä on yhteinen suosikkiaine, nimittäin historia, ja aivan erityisesti Rooman valtakunnan historia. Valto ei anna sellaisen pikkuasian häiritä, että oikeastaan hänen historiantuntinsa alkavat vasta kahden vuoden päästä.

Kuten kaikki mukava, myös välitunti päättyy aikanaan, ja pojat joutuvat jättämään tuhannen miljoonan euron myyntiartikkelinsa ulos ämpäriin. Valto ja Isa suuntaavat oppimaan äidinkieltä, Emil ja Asta englantia. Helli saa keskittyä askartelemaan herkullisen vihreitä pikkuleipiä muovailuvahasta.

Utön koulun luokkahuone on varsinainen monitoimitila. Perinteisen, vihreän liitutaulun viereen on sijoitettu muistin virkistykseksi kirjaimet aakkosjärjestyksessä sekä viikonpäivät ja kuukaudet suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Ikkunalaudoilla kaikenlaiset pienet taimet kurkottavat kohti aurinkoa, jota Utöllä riittää Ilmatieteen laitoksen mukaan enemmän kuin missään muualla Suomessa.

Luokan takaosaa hallitsevat puolapuut ja Joonas Kokkoniemen työpöytä.

”Tai siis tämähän on samalla opettajainhuone”, hän tarkentaa.

Luokan eteisenpuoleisen seinän korkkitaulua piristävät värikkäät kuvataiteen työt. Ainakin karhuja on vuoden aikana maalattu vesiväreillä, ja onpa seinällä myös vuosikymmenten takainen mustavalkokuva samasta luokkahuoneesta. Tila näyttää vaihtaneen vuosituhatta hyvin samannäköisenä, mitä nyt pulpeteissa istuvat oppilaat ovat vaihtuneet ja piirtoheitin jäänyt historiaan.

Valokuvan ottamisen aikaan ei myöskään harjoiteltu kevätjuhlaa varten Robinin kappaletta nimeltä Puuttuva palanen. Biisi on nimittäin vuodelta 2012.

Astan ja Valton pitäisi hoitaa kappaleen räppiosuus, mutta ongelmana on, että sisarukset aloittavat eri aikaan ja että isosisko räppää pikkuveljeä nopeammin.

Sisarukset taisivat puida räppiin tai johonkin muuhun asiaan liittyvää erimielisyyttä myös edellisenä iltana.

”Mä heitin Valtoa pikkulegolla, ja se oli napakymppi.”

”Ja mä sain nauruhepulin, kun Asta sanoi napakymppi ja kulmakarva.”

Legolla toteutettu täsmäisku johti kielitieteelliseen pohdintaan.

”Miksi se on napakymppi, jos osuukin päähän? Silloin sen pitäisi olla pääkymppi!”

Sanne Katainen
Utön koululla ei ole ruokalaa, vaan oppilaat ja henkilökunta ruokailevat hotellin ravintolassa. Kello on 11.58, ja ravintolan aukeamista pitää odottaa vielä kaksi minuuttia.

Koulupäivä alkaa olla puolessa, mikä tarkoittaa ruokatuntia, vaikka tässä koulussa ei olekaan ruokalaa. Koulun seitsenpäinen konkkaronkka siirtyy parinsadan metrin päähän Utön ainoaan ympärivuotiseen ruokapaikkaan, eli hotellin ravintolaan.

Normaalisti hotellin ravintola on kiinni ja koulun väki valmisruokien varassa vain tammikuun, mutta tänä vuonna ravintoloiden koronasulku pidensi mikroruokakautta puolellatoista kuukaudella.

Kun kalapihvit, perunat, salaatit ja mansikkakakut on syöty ja astiat palautettu, opettaja antaa luvan poistua pöydästä.

”Kiitos!” lapset huikkaavat ravintolan keittiöön.

Jos Utön muutamakymmenpäinen asukasluku ja palvelujen määrä kuulostaa pieneltä, Jurmossa vakituisia asukkaita vasta onkin vähän. Mattssoneilla on siellä nimittäin vuodesta riippuen vain pari–kolme naapuria.

Klas Mattsson on paljasjalkainen jurmolainen, samoin kuin Emil ja Isa. Klas pyörittää avovaimonsa Patricia Stoorin kanssa lomamökkien vuokrausta ja vierasvenesatamaa. Korona-aika on lisännyt kotimaanmatkailun suosiota, ja se on näkynyt myös Jurmon kävijämäärissä.

Pitkulan muotoinen Jurmon saari on jääkauden tuotantoa ja Suomen halki kulkevan Salpausselän viimeinen maanpäällinen jatke. Sekä Utö että Jurmo ovat erityisesti lintuharrastajien suosiossa.

Klas Mattsson kertoo, että aina välillä heiltä kysytään, eikö saaressa ole yksinäistä.

"Täällähän nimenomaan on sosiaalista, sillä kelle tahansa voi jutella ilman, että vaikuttaa hullulta. Kokeilepa jutella kaupungissa liikennevaloissa jollekin tuntemattomalle", hän naurahtaa.

Mattssonien oranssi vene lähtee Utön päälaiturista kohti Jurmoa. Utön koulu hiljenee huomiseen asti.

Lue lisää

Ulkosaariston karu saari kiehtoo lintuja ja lintuharrastajia – "Myös linnut tuntuvat ajattelevan, että tämä on mini-Lappi"

"Haluaisin lähettää jokaiselle maaseudulla asuvalle tekstiviestin" – lukijat kertovat, mitä he toivovat maaseudulle joululahjaksi

Kangasniemen valtuusto päättää tänä iltana, suljetaanko runoilija-kirjailija Otto Mannisen mukaan nimetty maaseutukoulu – "Löysässä hirressä roikutaan"

Kyläkoulut säästyvät toistaiseksi sulkemiselta tiukan taloustilanteen kunnassa – kyläaktiivi ja kaupunginjohtaja samoilla linjoilla: "Tästä jäi vastaisen varalle paljon hyvää oppia puolin ja toisin"