Ihmiset & kulttuuri

Valkosipulilla voi torjua liljakukkoja ja muitakin puutarhan tuhohyönteisiä – kirvoja vastaan kannattaa käyttää hammasharjaa

Tuholaisia kannattaa torjua, kun niiden määrät ovat vielä pieniä.
Satu Lehtonen
Aikuinen liljakukko on helppo huomata komean punaisen värin vuoksi-

Liljakukko on punainen kovakuoriainen, joka herkuttelee erilaisten liljojen lehdillä ja nupuilla. Sitä on tavattu myös tulppaaneilta ja sormustinkukilta.

Liljakukkoja voi torjua rusentamalla aikuiset kuoriaiset puutarhahanskoilla tai keräämällä ne astiaan ja tappamalla kiehuvalla vedellä.

Lehtien alapinnat kannattaa tarkistaa munien ja toukkien varalta. Ne voi pyyhkiä pois puutarhahanskoilla tai hammasharjalla.

Kuoriaisten torjuntaan voi kokeilla myös valkosipulia, jota emeritus-ylipuutarhuri Arno Kasvi suosittelee Ylen jutussa (Yle 21.7.2015).

Valkosipulinkynnet hienonnetaan tehosekoittimessa. Seokseen lisätään vettä, suodatetaan ja suihkutetaan kasveille kuivana päivänä.

MT testasi valkosipuliliosta liljoihin. Samalla munat ja toukat pyyhittiin lehtien alapinnoilta pois. Tempun jälkeen aikuisia liljakukkoja ei ole näkynyt ja nuput ovat saaneet kehittyä rauhassa.

Muitakin tuholaisia kannattaa nyt tarkkailla. Tuomenkehrääjäkoita voi löytää esimerkiksi saskatoonista eli marjatuomipihlajasta. Toukkia voi torjua keräämällä ne pois seittiensä suojista.

Pensaissa, puissa ja kasveissa voi olla myös erilaisia kirvoja. Niitä voi ruiskuttaa vedellä ja pyyhkiä pois, myös valkosipuliliuosta voi koittaa kirvantorjuntaan. Suuret kirvarykelmät voi harjata pois hammasharjalla.

Leppäkertut syövät kirvoja, samoin sinitiaiset. Jos kirvoja on puutarhan rikkakasveissa, ne kannattaa hävittää.

Terhi Pape-Mustonen
Liljakukon toukat ja munat löytyvät lehtien alapinnoilta.
Lue lisää

Sielukas ja sulokas: Kimalaista kivempaa eläintä saa etsiä

Omenankasvatusta Kainuussa? Kajaanissa monet eri hedelmäpuut tuottavat jo kunnon sadon

Puutarhan kirvat kannattaa laittaa kuriin pehmein konstein – useimmiten puhtaalla vedellä huuhtelu riittää

Tänään 550 pihaa ja puutarhaa ympäri maan aukeaa yleisölle – erityisesti hyötypuutarhat kiinnostavat nyt