Ihmiset & kulttuuri

Marko Mutanen lumoutui perhosista jo lapsena - nyt hän on tutkija, jolle työ ja harrastus kulkevat käsi kädessä: "Hyönteisten harrastaminen on melkein riippuvuutta aiheuttava juttu"

Oulun yliopiston yli-intendentti Marko Mutanen rakentaa hyönteisille DNA-viivakoodistoa ja haaveilee löytävänsä mysteerisen perhoslajin Itä-Suomesta.
Kai Tirkkonen
Oulun Kiimingissä asuvan tutkijan mielestä hyönteisten maailma on tuhatkertaisesti mielenkiintoisempi kuin samalla tavalla koukuttava Pokemon go- peli.

12-vuotias poika lukee tuoretta aikakauslehteä kotonaan Rovaniemellä. Biologi Olli Marttilan kirjoittamassa tekstissä kerrotaan perhosten harrastamisesta.

Artikkelin innoittamana pojalle aukenee aivan uusi maailma, joka tempaisee perhosten taianomaiseen todellisuuteen. Hänen verkkokalvoilleen syttyy unelma biologin ja perhostutkijan ammatista.

Rovaniemeläisestä luonnosta hän alkaa kerätä ensimmäisiä perhosia haavilla.

”Nykyisin kaipaan lapsuuteni perinteikästä maalaismaisemaa, johon oli pystytetty heinäseipäitä. Se maisema katosi kotimaasta yllättävän nopeasti”, sanoo Marko Mutanen 34 vuotta myöhemmin tutkijanhuoneessaan.

Perhoset lepäävät kuolleina laatikoissaan. Valtaosan perhosista hän on kerännyt itse veljensä lisäksi. Kokoelmissa on noin 50 000 perhosyksilöä yli 2300 lajista. Kokoelma on merkittävä tutkimusmateriaalin lähde.

”Jos ihmiset vain tietäisivät, kuinka mielenkiintoinen hyönteisten maailma on, niin harrastajia olisi varmaan satoja tuhansia. Hyönteisten harrastaminen on melkein riippuvuutta aiheuttava juttu ja usein elämänmittainen intohimo.”

Hän on eilen saapunut kotiin lomareissulta Sievistä perheensä kanssa. Tutkimusvälineet ovat kulkeneet tälläkin kertaa auton takakontissa mukana.

”Kävin lomalla tutkimassa sahapistiäisiä maastossa, koska olen mukana niihin liittyvissä tutkimushankkeissa. Perhosia en voi kuitenkaan koskaan unohtaa, kun liikun luonnossa.”

Työ ja harrastus limittyvät Mutasella ”iloisesti” sekaisin, koska perhoset ja nykyisin myös sahapistiäiset ovat hänelle ehtymätön intohimo.

Perhosia hän kerää erilaisilla tavoilla: yöperhosia houkutellaan valopyydyksillä, muita perhosia erilaisilla syöttipyydyksillä tai kasvatetaan toukasta perhonen. Päiväperhosia kerätään pääasiassa haavilla.

Joskus hän houkuttelee perhosia feromonilla, joka on kemiallisesti valmistettua naarasyksilön rakkaushormonia. Feromomi houkuttelee paikalle juuri oman lajin koiraita, kuten riikinkukkokehrääjiä.

”Silloin paikalle voi lehahtaa kymmeniä perhosia. Koiraat haistavat naaraan kymmenenkin kilometrin päästä.”

Kai Tirkkonen
Perhoslajeja löytyy kokoelmista yli 2300 lajia ja peräti noin 50 000 yksilöä.

Mutanen haluaa kerätä perhosia vain kotimaan luonnosta, vaikka tekeekin tutkimustyötä laajan kansainvälisen tutkijajoukon kanssa.

Perhoslajeja on suomalaisessa luonnossa hieman yli 2600. Täällä esiintyy hänen mukaansa myös perhosia, joita kukaan ei ole vielä löytänyt. Osaa ei ole vielä tieteellisestikään nimetty.

”Luonnon monimuotoisuuden määrä on niin valtava. On todella häpeällinen asia, että tunnemme maailman eliölajistosta vain noin 10 %. Suomalaisessa rehevässä sekametsässäkin elää keskimäärin noin 10 000 hyönteislajia, joista osa on vielä tieteelle tuntemattomia."

”Ihmisillä on kiire oppia tuntemaan maailman eliölajistoa. Suomessa lajit tunnetaan verrattain hyvin, mutta esimerkiksi trooppisissa vyöhykkeen maissa luonto on lähes täysin tuntematon lajien monimuotoisuuden ja runsauden vuoksi.

Kai Tirkkonen
DNA:ta ei voi nähdä mikroskoopilla silmin vaan sen lukeminen onnistuu siihen tarkoitukseen soveltuvassa laboratoriossa.

Viimeisen 13 vuoden ajan Mutanen on vetänyt Suomen osalta kansainvälistä tutkimushanketta, jossa hän lukee perhosten ja sahapistiäisten DNA:sta eli perimästä kunkin lajin omat viivakoodit.

Hän on lukenut viivakoodit Suomen kaikille perhoslajeille kollegoidensa kanssa yhtä lajia lukuun ottamatta.

”Tietokannan tavoitteena on lukea viivakoodit kaikille maailman eliölajeille. Suomi on DNA-viivakooditeknologian yksi edelläkävijöistä. Geeniteknologia nopeuttaa lajien tunnistusta, koska asiantuntijoita on maailmassa niin vähän.”

Mutanen lukee viivakoodeja laboratoriossa. Lajista, esimerkiksi perhosesta, otetaan kudosnäyte ja luetaan sen DNA:n emäsjärjestystä eli perimää.

”Viivakoodien kohdalla puhutaan niin pienistä tuntomerkeistä, ettei niitä voi edes mikroskoopilla nähdä. Näytteitä luetaan todella suuressa mittakaavassa, esimerkiksi paraikaa luemme yli 9000 näytteen viivakoodeja kerrallaan.”

DNA itsessään on hyvin monimutkainen asia. Mutanen kuvailee sitä helminauhaksi, jossa on miljoonia, jopa miljardeja neljän värisiä helmiä peräkkäin.

Jokaisessa ihmisenkin solussa on noin kaksi miljardia helmeä pitkä nauha, joka sisältää kaiken sen perinnöllisen informaation, josta meidät on rakennettu. DNA-viivakoodi on hyvin lyhyt osa koko perimästä, käsittäen eläimillä vain noin 650 helmeä. Se on riittävästi niiden tunnistamisen kannalta.

”Kaikilla lajeilla helmet ovat eri järjestyksessä. Yhden lajin sisällä esiintyy myös erilaisia muunnoksia värijärjestyksessä.”

DNA-viivakoodi-kirjaston rakentaminen on hänen mielestään tärkeää, jotta voidaan tietää, mitä kullakin alueella elää ja suojella luontoa sekä uhanalaisia lajeja. Tällaiset kysymykset nousevat pintaan esimerkiksi uuden tuulivoimalan tai tehtaan rakennussuunnitteluvaiheessa.

”Jos otamme vaikka kaksi desilitraa maaperää joltain tietyltä alueelta, voimme tutkia, elääkö siinä maaperässä jotain uhanalaista lajia etsimällä niiden lajien DNA:ta.”

DNA-viivakoodit tuottavat hyötyjä myös esimerkiksi elintarviketeollisuudelle. Kuluttajan on oikeus tietää, mitä lajeja hänen lautasellaan on.

”DNA-viivakoodit olivat apuna esimerkiksi hevosenlihakohussa vuonna 2013 ja auttoivat tunnistamaan hevosenlihan naudanlihaksi väitetystä tuotteesta.”

Kai Tirkkonen
Useimmat perhoslajit voi oppia tuntemaan lajilleen paljaalla silmällä tai viimeistään mikroskoopin avulla.

Mutasen perinteisiin kuuluvat jokakesäiset reissut Pohjois-Karjalan ja Kiteen seuduille.

”Kadonnut Karjala ja kalevalainen maisemaa kiehtoo minua jostain syystä erittäin paljon.”

Itäisessä Suomessa elelee myös ainutlaatuista perhoslajistoa, jota ei esiinny muualla päin Suomessa.

”Itä-Suomessa ei voi koskaan tietää, mitä sieltä löytää, koska huonosti tutkittu Venäjä on niin lähellä."

Mutanen haaveilee vielä jonain päivänä löytävänsä todella harvinaisen idänsiilikkään, jonka uskotaan elävän ikimetsissä ja erämaisissa maisemissa. Perhonen on oranssi ja siipiväliltään noin 60 millimetriä, joten sitä ei luulisi olevan hankala nähdä. Idänsiilikkäästä on tehty vain muutamia havaintoja, viimeksi Kuhmossa ja Lieksassa.

”Siihen liittyy joku mysteeri, miksi sitä on niin vaikea löytää. Tällaiset lajit kiinnostavat minua valtavan paljon”.

Kai Tirkkonen
Suomen luonnossakin on vielä perhoslajeja, joita kukaan ei ole löytänyt eikä niitä ole tieteellisestikään nimetty, sanoo Mutanen.

Marko Mutanen

  • Perhostutkija ja yli-intendentti Oulun yliopistosta.
  • Syntynyt vuonna 1977 Oulussa. Viettänyt lapsuutensa Rovaniemen Syväsenvaarassa.
  • Muutti biologian opintojen vuoksi Ouluun, jossa myös asuu nykyisin vaimonsa ja lastensa kanssa. Kymmenestä lapsesta enää viisi asuu kotona.
  • Tutkii DNA:n avulla pääasiassa perhosia ja sahapistiäisiä. Tutkimuksen tarkoituksena on tunnistaa, nimetä ja erotella lajeja viivakoodien avulla. Tutkimus on osa kansainvälistä hanketta.
  • Harrastaa perhosia ja sahapistiäisiä myös vapaa-ajallaan. Lisäksi soittaa pianoa ja pelaa lentopalloa.
Lue lisää

Poliisi tutkii kolmijalkaisen suden tapausta törkeänä metsästysrikoksena – Ruokavirasto löysi viitteitä aiemmasta ampumisesta

Tiesitkö tämän vesisiipasta?

Rantojen piskuinen nahkasiipi

Tiesitkö tämän ruskohukankorennosta?